ihan mamina - Banneri

Nostin lattialla leikkivän 9,5 kuukauden ikäisen vauvani syliin. Kello oli 11 aamupäivällä, olimme n. puoli tuntia aikaisemmin syönyt lounaan ja alkoi olla vauvan päiväuni aika. Olimme vanhempieni luona ja kotona oli minun lisäksi kaksi pikkusiskoani. Kävin vauva sylissä sohvan nurkkaan makoilemaan ja tarjosin hänelle tuttia, vauva kitisi kiukkuisesti ja yhtäkkiä huomasin hänen oikean käden vääntyvän oudosti ja tärisevän.

Hyppäsin ylös sohvalta vauva yhä sylissäni, pieni vilkaisu vauvan kasvoihin kertoi että jotain on pahasti pielessä. Huusin hätääntyneenä siskolleni, vauvan kummitädille, että tulee auttamaan. Kaivoin samalla puhelinta taskusta ja näppäilin hätänumeron. Hyvin napakalla ja selvällä, mutta tärisevällä äänellä sain sanottua puhelimeen osoitteen, lapsen iän ja että hän kouristelee. Laskin vauvan kylkiasentoon sohvalle, hän kouristi rajusti ja haukkoi henkeä. Koko lapsi oli aivan jäykkä ja kramppasi koko pienellä vartalollaan. Katsoin puhelun aikana kuluvia minuutteja, hän on kouristanut jo ainakin kolme minuuttia ja alkoi sinertää huulista sekä otsasta. Karjun hätäkeskuspäivystäjälle ”mitä mä teen, tää ei lopu!!” Huutaminen ei auta, mutta alan hätääntyä. Siskoni pysyi koko ajan vierelläni ja kuunteli tarkasti kaikkia minun ja hätäkeskuspäivystäjän ohjeita. Minun käskettiin riisua vauva, jos kyse olisi vaikka kuumekouristuksesta. Samalla meiltä kyseltiin taustatietoja mahdollista koronavirusta varten, jotta ensihoitajat osaisivat suojautua oikein. Enää 3 minuuttia, että ambulanssi olisi kohteessa.

Kouristus alkoi hiljalleen laantua, lattialle ja sohvalle oli valunut limaa ja vaahtoavaa eritettä vauvan suusta. Vauva alkoi hengittää normaalisti, mutta silmät olivat yhä lasittuneet. Väri palasi kasvoille ja aloin itse rauhottua, pahin olisi ehkä jo ohitse. Vauva nukahti. Ambulanssi saapui pihaan ja sisälle tuli ensin yksi ensihoitaja ilman suojavarusteita tarkastamaan nopeasti vauvan voinnin. Hetkeä myöhemmin saapui valkoiseen suojapukuun ja maskiin pukeutunut ensihoitaja, joka alkoi tutkia vauvaa kunnolla. Korona pandemian takia ensihoitajien oli tärkeä suojautua, vaikka infektiota ei epäilty meillä.

Nuorin siskoni oli tällä välin pakannut mulle laukkuun kaiken tarvittavan, sillä tiesin että sairaalaan oli lähdettävä. Ensihoitajat mittasivat lämmön, 37.0 – ei voinut olla kyse kuumekouristuksesta. Vauva alkoi heräillä ja itkeä rajusti. Hänen hengitys oli haukkovaa ja ensihoitajat miettivät, että täytyykö häntä lääkitä. Toinen ensihoitajista meni soittamaan lääkärille, olimme Kouvolassa joten meidät olisi pitänyt viedä Kotkan, onneksi lääkäri ohjasi meidät suoraan kotikaupunkiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Kävelin uninen vauva sylissäni pihalla odottavaan ambulanssiin ja osasin jo hieman vitsailla ensihoitajille kaikesta järkytyksestä huolimatta. Olen aina ollut ihminen, joka käsittelee vaikeat asiat huumorin (välillä jopa hyvin mustan) kautta. Ambulanssissa mietin, kuinka ylpeä olin itsestäni ja siskoistani. Kukaan ei mennyt paniikkiin, vaikka tilanne oli todella pelottava.

Sairaalaan päästyä meidät tuotiin melkein suoraan eristykseen, sillä vauvalla on ollut limaista yskää jo useamman viikon. Korona pandemian takia pienikin epäily ylähengitystieinfektiosta riittää syyksi eristää potilas. Lastenosastolla vauvasta otettiin verikokeita, sydänfilmi, korona näytteet ja hänen päähän asetettiin kanyyli. Tänään olisi luvassa aivojen tutkimista, aivosähkökäyrä ja aukileen läpi ultra. Ehkä jopa magneettikuva päästä, jotta saataisi selville mistä kohtaus johtui.

Vauvalla on suvussa epilepsiaa, joten kohtaus ”ei ollut yllätys”. Pelkäsimme mieheni kanssa tätä jo raskausaikana, sillä minä olen sairastunut epilepsiaan samassa iässä. Mun sairaus kuitenkin meni ohitse lääkityksen ja kasvun myötä. Olen aikaisemmin nähnyt kaksi epilepsiakohtausta aikuisella ihmisellä, se ehkä auttoi minua toimimaan rauhallisesti tilanteessa.

Viime yö sairaalassa meni hyvin, isi kävi illalla katsomassa meitä ja vauva nukkui sikeästi valvontamonitoriin kytkettynä ja sain itsekkin nukuttua hoitajan tuomalla matkasängyllä vaaleanpunaisessa sairaala-yökkärissä. Meitä on kohdeltu erittäin hyvin ja huomaavaisesti. On tuotu syötävää, leluja ja kaikkea aina tarvittaessa ja hoitajat ovat äärettömän ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Tänä aamuna herättiin jo neljältä ja yöhoitaja keitti minulle kahvia vauvan leikkiessä pinnasängyssä. Nyt odotellaan korona testin tuloksia, jotta voitaisi purkaa tämä eristys. Kotiin pääsystä ei ole vielä tietoa, tämän päivän tutkimukset antavat toivottavasti vastauksia.

EDIT 9.4. : Aamulla 7:30 vauva sai uuden kouristuskohtauksen sairaalassa. Onneksi oli rautaiset ammattilaiset napin painalluksen päässä ja sekunnissa huone vilisi hoitajia. Emme siis kotiudu täältä hetkeen.

Ihan mamina – Niina

 

Kommentit (5)

Voimia kovasti… Meillä oli 1,5kk sitten sama tilanne vauvalla. Koko ajan olen edelleen varpaillani ja tarkistelen vauvaa… Pelästytti toden teolla. Toivon teille kaikkea hyvää. Toivottavasti saatte kaikki mahdolliset tutkimukset, ja kohtaukset jää noihin kahteen. Voihan sen olla jotain kehitykseen liittyvää eikä enää koskaan tapahdu. Voi näitä pieniä, he ovat niin rakkaita, mitä vaan antaisi että kaikki menisi hyvin! Kerrothan kuulumisianne <3

Paljon voimia ja valoa tilanteessa. Lapsuusiän epilepsiaa sairastaneen lapsen äitinä voin päästä hetkeksi luoksenne. Kohtaukset ovat meillä jo loppuneet, mutta olen yhä epilepsialiiton jäsen, sillä haluan, että tutkimus ja tietoisuus epilepsiasta leviäisi <3. Olet paras tilanteessa.

Tsemppiä kovasti ja toivottavasti selviää nopeasti lapsen kohtausten syy ja voidaan aloittaa mahdolliset tarvittavat lääkitykset ❤️

Toivottavasti pian selviää, mistä kohtaukset johtuvat! Paljon tsemppiä teille! Pieni on tosi söpö vauva ��

Voimia kovasti sairaalaan! Onneksi vauva nyt hyvässä hoidossa ja toivottavasti pian selviää mistä kohtaukset johtuvat. Hyvää vointia pienokaiselle!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X