Pahinta on jännityksessä eläminen, milloin vauva kouristelee taas

Saavuimme sairaalaan keskiviikkona 8.4 puolen päivän jälkeen ambulanssilla. Meidän alle 10-kuukauden ikäinen vauva oli kouristanut n. 5 minuutin ajan ollessamme viettämässä karanteeni-viikkoa mun vanhempien luona.

Lue lisää: KUN VAUVA SAA KOHTAUKSEN JA KOURISTELEE

Heräsimme aamulla lastenosastolta virkeänä, vauva oli nukkunut koko yön sikeästi monitoriin kytkettynä ja valvottuna. Minä sain kohtalaisesti nukuttua kokoon taitettavalla sängyllä vauvan sairaalasängyn vieressä. Aamupala oli syöty ja aamuvuoron sairaanhoitaja oli käynyt tekemässä tavalliset tutkimukset, ei lämpöä ja lapsen vointi mitä parhain. Olimme eristyshuoneessa, sillä meidän korona-testien tulokset eivät ollut vielä valmiit. Hoitaja oli juuri riisunut suojavaatteensa ja astunut huoneen ovesta ulos, kun tajusin, että vauva kouristelee taas.

Ryntäsin painamaan seinässä olevan punaisen hätänapin pohjaan ja hoitaja avasi oven. Ehdin huutaa ”kouristelee taas”, kun huoneessa oli jo kaksi sairaanhoitajaa täydessä touhussa. Itku ja paniikki valtasi mut, menin huoneen nurkkaan kyyneleet silmissä ja revin hiuksiani.

 

”Miten näin voi käydä taas,

mehän ollaan sairaalassa – turvassa!!”

 

 

Olin jotenkin ajatellut koko ajan, että ensimmäinen kouristuskohtaus jäisi ainoaksi. Pidin sairaalaa turvapaikkana, missä mitään pahaa ei enää sattuisi. Outoa miten mieli suojelee itseään pelottavilta asioilta.

 

 

 

 

Sairaanhoitaja otti tilanteen haltuun hyvin nopeasti, vauva kytkettiin takaisin kiinni monitoriin, hän sai lisähappea ja imuletku oli valmiina siltä varalta, että limaa valuisi hengitysteihin. Toinen hoitaja tarkkaili minuutteja kouristuksen alusta ja ojensi tarvittavia välineitä. Sairaanhoitajalla oli lääkeruisku kädessä koko ajan, mutta kouristus meni ohi alle viidessä minuutissa itsestään, eikä lääkettä tarvittu. Mikäli kouristus olisi jatkunut hetkeäkään pidempää lääke olisi annettu, mutta se olisi häirinnyt tulevaa EEG eli aivosähkökäyrä tutkimusta. Kaiken tämän hässäkän keskellä hoitaja sanoi minulle useasti ”ei ole hätää” ”ole ihan rauhassa”, hän oli uskomaton!

Jälkeen päin mulla nousi kyyneleet silmiin. Lapsella ollessa hätä, yksikään hoitaja ei enää miettinyt suojavaatteita tai tarttuuko hänestä jokin tauti, vaan he ryntäsivät pienen luokse oman terveytensä uhalla. Onneksi meidän korona-testi paljastui samana päivän aikana negatiiviseksi.

Tutkimukset ja diagnoosi

 

Olimme sairaalassa yhteensä kolme päivää ja vauvalta tutkittiin verikokeet, korona-virus, rs-virus, EKG eli sydänfilmi, EEG eli aivosähkökäyrä ja pään aukileen läpi tehtiin ultraääni tutkimus. Kaikki tulokset olivat täysin normaaleja, eli mitään selittävää tekijää kouristuksille ei löytynyt.

 

Lääkärit pohtivat paljon meidän sukurasitetta epilepsialle ja selviteltiin myös meidän vanhempien sairaushistoriaa. Minä olen sairastunut 8-kuukauden iässä epilepsiaan, mutta lääkitys lopetettiin 2-vuoden iässä, sillä kohtauksia ei enää tullut. Meidän vauvalle ei aloitettu lääkitystä vielä, sillä ei voida olla täysin varmoja mistä kouristukset johtuu. Vauvalle tehdään vielä 2-3 viikon kuluttua pään magneettikuva varmuuden vuoksi.

 

 

Kotiutuminen sairaalasta

 

Pääsimme perjantaina kotiin sairaalasta mukana lääkeresepti kouristuslääkkeisiin, eli mikäli vauva alkaisi kouristella kotona saisimme lääkkeillä pysäytettyä kouristuksen jo enne hoitoon pääsyä. Kotiutuminen pelotti hirveesti, olisin halunnut pakata sairaalan valvontamonitorin mukaan, mutta valitettavasti se ei mahtunut mun kassiin. Kameralla varustetut itkuhälyttimet menee tilaukseen kuitenkin heti, en pysty olemaan rentona jos en näe vauvaa koko ajan.

 

Ajelimme heti apteekkiin hakemaan lääkettä. Pian kuitenkin selvisi, ettei missään auki olevassa apteekissa ole kyseistä lääkettä. Syke alkoi nousta jälleen, en edes tiedä onko mun pulssi ollut alle 150 sitten alkuviikon. Soitin heti lastenosastolle ja onneksi lääkärillä oli suunnitelma B ja saimme toisen reseptin. Kyseinen lääke on hieman vaikeampi antaa vauvalle kouristuksen sattuessa, mutta apteekki tilasi meille alkuperäistä lääkettä ja saamme sen heti pyhien jälkeen. Toivon, ettei vauvalle enää koskaan tule kouristuksia, mutta meidän täytyy olla varpaillaan.

Ollaan oltu nyt muutama yö kotona ja alan hieman rentoutua, tarkkailen kuitenkin vauvaa ja pelästyn jokaista hänen kummallista liikahdusta tai ääntä. Puhelin ja kouristuslääke on oltava käden ulottuvilla jatkuvasti. Ahdistavaa, että täytyy odottaa vielä kolmatta kouristusta enne kun estolääke olisi mahdollinen.

 

Ihan mamina – Niina

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

Valitettavasti se, että on turvassa sairaalassa ei ole mikään este sille etteikö kohtauksia tulisi, jos syytä ei ole niille löytynyt. Oma lapsi magneettikuvattiin heti ensimmäisen kohtauksen jälkeen yliopistollisessa sairaalassa. Ei odoteltu tuleeko lisää. Diagnoosi oli epilepsia ja siihen saatiin lääkkeet.

Avatar

Minua niin harmittaa ihnmisten sokea usko lääkäreiden ja hoitajien yli-inhimillisiin ihmevoimiin..
Ei ole syytä pelätä, jos on hyvissä väleissä tahon kanssa, joka oikeasti tekee ihmeitä.

Avatar

Tekstissä ei puhuttu mistään yli-inhimillisistä ihmevoimista.

Avatar

Typerää kommentointia anonyymiltä. Toivotaan, että lapsenne ei enää kouristele. Aivan kamalaa seurata vierestä tuollaista. Tsemppiä kovasti teille.<3

Avatar

En kyllä ymmärrä tuota ensimmäistä kommenttia.. Tottakai tuntuu helpommalta kohtauksen tullessa olla sairaalassa, jossa henkilökunta tietää mitä tekee ja on tarvittavat laitteet lähellä ym. kuin olla kotona. Hurjasti tsemppiä ja jaksamista koko perheelle, varmasti tuntuu pelottavalta ja huoli on suuri. ❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä