ihan mamina - Banneri

Vauvan syntymän jälkeen eletään usein ihanassa vauvakuplassa, mikäli kaikki on mennyt hyvin synnytyksessä ja vauva on terve. Niin mekin elettiin vajaa vuosi sitten kesällä, kun esikoisemme syntyi. Synnytyksen jälkeiseen aikaan kuuluu kuitenkin myös paljon odottamattomia aiheita ja murheita, kuten se saako äiti kakattua tai onko alapää tuhoutunut synnytyksessä niin pahasti, että se olisi lähes käyttökelvoton.

Toisen tai kolmannen asteen repeämät, tikattu ja turvonnut alapää saa miettimään, pystynkö enää harrastamaan seksiä tai saanko orgasmia enää koskaan? Uskon, etten ole ainut äiti joka näitä asioita on miettinyt. Vauvaryhmien keskustelut siitä, että seksi on kivuliasta vielä vuosi synnytyksestä ei helpota tuoreen äidin tuskanhikeä yhtään.

 

Miksi näistä asioista ei puhuta neuvolassa tai jälkitarkastuksessa?

Ensimmäinen vilkaisu peilillä uudistuneeseen vulvaan herättää paljon kysymyksiä. Missä mun klitoris nykyään sijaitsee? Mun mielestä olisi hyvä puhua jälkitarkastuksessa myös seksistä, tai ainakin kysyä äidiltä suoraan, että mietityttääkö seksissä tai omassa alapäässä jokin. Minä juoksin vielä 8 kuukautta synnytyksestä paniikissa gynekologille, kun löysin alapäästäni uudenlaisen jutun, mitä en ollut siellä ennen huomannut. Se paljastui täysin normaaliksi, mutta hitostako minä olisin voinut tietää.

Puoliso on isossa roolissa kehonkuvan rakentumisessa

Juuri synnyttänyt äiti on erityisen herkkä ja altis kaikenlaiselle kritiikille. Oma keho on muuttunut täysin, eikä mikään näytä enää tutulle peilissä. Siinä astuu puolison rooli isoon osaan. Puolisolla täytyy olla tietynlaista herkkyyttä, kun puhutaan ulkonäöstä ja kehosta. Arvostelu on pahinta mitä siinä kohtaa voi tehdä. Synnyttänyt nainen kaipaa kehuja, hellää kosketusta ja arvostusta, ei kehotuksia liikkumaan ja laihduttamaan äkkiä.

 

Seksiin painostaminen ei myöskään ole hyväksi. Seksiä voi harrastaa heti kun siltä tuntuu, ellei toisin ole ohjeistettu. Mahdollisten tikkien sulamiseen menee pari viikkoa ja kondomin käyttö on suotavaa, sillä nainen voi tulla uudelleen raskaaksi tai saada tulehduksen. Kannustan jokaista avoimeen keskusteluun näissä asioissa. Mikäli äiti ei ole valmis vielä seksiin hänen tulee kertoa se suoraan, eikä vaan vetäytyä omaan kuoreensa. Kumppanin on helpompi olla tukena, kun hän tietää mistä on kyse. Kehon muutoksista, kivuista, omasta olosta ja mielialasta on todella tärkeä puhua puolisolle.

 

 

 

 

Eka kerta synnytyksen jälkeen

 

Ensimmäinen kerta on aina jännittävä, myös synnytyksen jälkeen. Sitä tuntee olonsa melkein neitsyeksi, sillä sydän hakkaa yhtä paljon ja sitä miettii monia asioita. ”Sattuuko se?” ”Entä jos se ei tunnu hyvälle?” ”Mitähän mun puoliso tästä ajattelee?” Näistäkin jännitteistä on hyvä puhua kumppanille. Ennen ensimmäistä yhdyntää on hyvä hieman tutustua itseensä, kurkata peilillä alakertaan ja kokeilla miltä se tuntuu. Moni mun tuntema äiti sanoo, että seksi synnytyksen jälkeen on jopa parempaa, kun ennen raskautta. Samat tutut asennot ja niksit eivät välttämättä enää tunnu yhtä hyvälle, kannattaa siis kokeilla ihan uusia juttuja. Asia mistä et ennen pitänyt, voikin synnytyksen jälkeen muuttua lemppariksi.

 

Puolisolle on pakko kertoa nolojakin asioita

 

”Rakas, mulla on peräpukamia”. Lause mitä kukaan ei välttämättä haluaisi sanoa kumppanilleen, mutta mikä voi tulla erittäin ajankohtaiseksi raskausaikana. Vanhemmuus on asia mikä lähentää pariskuntaa aivan uudella tavalla. Puolisolle joutuu jakamaan intiimejä asioita ja käymään entistä avoimempaa keskustelua. Parisuhteeseen voi aiheutua isojakin riitoja, jos kumppani ei tajua, että esimerkiksi seksi on kivuliasta tai sitä ei huvita harrastaa koska on ummetusta ja rinnoista valuu maitoa. Eikä hän voi tajuta, jos hänelle ei puhu.

 

 

 

Ihan mamina – Niina

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X