Vauvakirjan täyttöä

Meidän vauvavuotta tuli varjostamaan vauvan epilepsia ja useat yöt sairaalassa. Halusin tallentaa myös nämä muistot vauvakirjaan, sillä minä olen myös ollut se vauva, joka on sairastanut samaa sairautta ja tajunnut sen vasta isompana. Mua helpotti jo lapsena nähdä kuvia omalta sairaala-jaksolta ja kuulla äitin kertovan yhä uudestaan miten kaikki alkoi, miten sairastuin. Kuvia ja muistoja katsellessa asia tuli konkreettisemmaksi ja ymmärsin asian paremmin. Ymmärsin miksi äiti oli edelleen huolissaan.

Otin vauvasta kuvia sairaalassa, jotta pystyin itse palaamaan muistoihin ja käsittelemään tapahtunutta. Luen yhä uudelleen ja uudelleen tekstejä mitä kirjoitin nojatuolissa sairaalasängyn vieressä ja palaan asioihin. Toivon, että niiden avulla voin kertoa tarpeeksi hyvin asiasta myös vauvalle, kun hän on kasvanut isoksi ja ymmärtää paremmin. Uskon, että lapsi tulee kysymään minulta usein sairaudestaan ja silloin voimme etsiä vauvakirjan ja istua sylikkäin juttelemaan. Säästin sairaalan verkkomyssyn mikä päässä vauva joutui olemaan, ettei hän repisi kanyylia. Säästin hoitajien virkkaaman turvalonkeron ja heidän askarteleman ”reippaan mitalin”. Säästin kertakäyttöisen anturin, mikä oli vauvan varpaassa kiinni ja sen avulla seurattiin hänen voitia.

Pieni ja täydellinen

 Meidän vauvakirjasta tuli todella kaunis. Siellä on ihania kuvia hymyilevästä vauvasta, kaunis kasvutarina ja hassuja juttuja. Meillä oli ystävien ja sukulaisten kanssa arvauskisa milloin vauva syntyy (kukaan ei arvannut, että hän saapuisi tasan laskettuna aikana). Olen myös kirjoittanut ylös koska tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin, se oli 6 lokakuuta. Testi oli niin haalea, ettei mieheni meinannut uskoa sitä todeksi. Minä kuitenkin tiesin. Vauvan ”masu-nimeksi” vakiintui Michellin ja arvelin jo alkuraskaudesta vauvan olevan poika. Näin unia poikavauvasta. 

Yliherkkyyksistä ylitse

Vauvavuodessa on kulkenut mukana myös vauvan suolistoperäiset allergiat. Olin puolen vuoden ajan rankalla imetysdieetillä, poistin ruokavaliosta kokonaan maitotuotteet, kananmunan, soijan ja kotimaiset viljat (vehnä, ohra, kaura ja ruis). Dieetti onneksi toimi ja vauva alkoi voida hyvin kaiken sen masukipuilun, vihreän kakan, refluksin ja ihottuman jälkeen. Selvisimme siitäkin ajanjaksosta ja nykyään vauva ei enää reagoi kun harvoille ruoka-aineille.

Kolmen kuukauden iässä vauva aloitti rintaraivarit ja äitillä meinasi usko loppua kesken. Imetin saunassa veden loristessa kylpyhuoneesta, pimeässä vessassa, sängyssä, juosten ja päälläni seisten jotta vain saisin vauva syömään. Olin jo unohtaa millaista sirkusta rintaraivarit osasi olla.

Oma koti hukassa

Vauvavuodessa mua harmittaa se, ettei olla vielä löydetty sitä oikeaa. Tarkoitan siis kotia. Haluaisin päästä tekemään tulevalle taaperolle ja tuolle touhukkaalle ihmeelle oman huoneen, missä viihtyä. Huoneeseen tulisi sängyn ja lelulaatikon lisäksi palikoita minkä päällä kiipeillä ja tunneli mistä ryömiä läpi. Aktiivinen lapsi tarvitsee aktiivisen lapsen huoneen. Hyvä puoli tässä yhden makuuhuoneen taktiikassa on ollut se, että lapsi on ainakin saanut yllin kyllin syliä, läheisyyttä ja nukkua äidin ja isin kainalossa. 

Vauvavuoden saldo:

1 x flunssa (mikä oli niin lievä, ettei vauva ollut edes kiukkuinen)

1 x sängystä tippuminen

1 x unohdin kiinnittää turvakaukalon autossa

3 x Ambulanssi matkaa epilepsian takia

5 x yötä sairaalassa lastenosastolla

7 x uutta hammasta

3 000 000 000 x kakkavaippaa

3 x kakkaa pottaan

6 x äitin hermoromahdusta

2 x isin hermoromahdusta

10 000 x maissinaksua

10 000 x sanaa ”äiti”

Ensimmäiset askeleet, ensimmäinen nauru, kaikki se ilo pienen ihmisen kasvusta ja kehityksestä. Meidän kasvu vanhemmiksi.

Satoja litroja äidinmaitoa, tuhansia pusuja ja miljoona kikatuskohtausta

Siitä on meidän vauvavuosi tehty

Ihan mamina – Niina