ihan mamina - Banneri

Meillä nukkuu erittäin onnellinen kolmikko perhepedissä. 160cm leveä sänky, mistä on poistettu runko ja jalat putoamisvaaran takia on toiminut tähän asti oikein hyvänä taaperon nukkumapaikkana. Äiti ja isä on nukkunut milloin sängynlaidalla ja milloin jalkopäässä, mutta hei – ei yöheräämisiä! Pinnasänky on ollut pitkään makuuhuoneessa, mutta ei toki toimettomana. Pinnäsänky toimii oikein hyvänä puhtaiden pyykkien säilytyspaikkana, jos et ehdi viikkaamaan niitä!

Uuden raskauden ja uuden asunnon myötä meillä alkaa opettelu omaan sänkyyn. Tuleva vauva tulee nukkumaan myös perhepedissä imetyksen vuoksi, joten taaperolla on n. puoli vuotta aikaa totutella omassa huoneessa nukkumiseen. Mua jännittää tuleva opettelu, sillä alkuraskauden väsymyksen vuoksi yöheräilyt ja pinnasängyn laidalla roikkuminen kolmelta yöllä ei houkuta.

Perhepeti on ollut ehdottomasti oikea valinta meidän perheelle. Muistelen yhä lämmöllä vaivattomia yöimetyksiä vastasyntyneen kanssa. Tämän tulen ehdottomasti toteuttamaan myös toisen lapsen synnyttyä. Perhepedissä on myös huonot puolet. Vanhempien seksielämä kärsii ja vauvavuoteen mahtui myös yksi sängystä putoaminen. Niin ja ne yöllä selkään liimautuneet tutit..

Ollaan säännöllisin väliajoin yritetty opettaa taaperoa omaan sänkyyn, mutta vielä ei olla löydetty niin kestävää selkärankaa, mikä ei aamuyöstä katkeaisi. Toisaalta tähän asti lapsi on nukkunut todella huonosti ja vasta kun oikea epilepsia lääke löydettiin hän alkoi nukkumaan täydet yöt. Ehkä tämä on siis ensimmäinen kunnollinen tilaisuus omaan sänkyyn opetteluun. Saa nähdä kuinka monta yötä menee ennen kun taapero tottuu nukkumaan yksin!

Seuraa meitä myös instassa @niina.mantere

Kommentit (4)

2 vuotias nukkunut perhepedissä tähän asti, ei jaksettu nostaa ja siirtää joka imetyksen yhteydessä. Nyt muutama viikko aloittaa yöt omassa sängyssä, mutta tulee aamuyöstä perhepetiin jatkamaan unia.

Meilläkin oli Esikoisen aikaan perhepeti ja 9kk hän muutti omaan huoneeseen mutta täysiä öitä on alettu nukkumaan vasta 5v aiemmin aamuyöllä hiippailtiin viereen 🙂
Tulevan vauvan kanssa luulen että perhepedillä mennään 🙂

Lapset on niin yksilöitä näissä asioissa 😊 Muuten esikoinen saisi jatkaa uniaan meidän vieressä, mutta tulevan vauvan kannalta se ei tunnu turvalliselle. Katsotaan miten meidän käy! Kiva kun teillä sujuu yöt! 😊

Ihana järjestely teillä! 😍

Vastaa käyttäjälle Lotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X