ihan mamina - Banneri

Mulla on ollut vaikeuksia sisäistää toisen lapsen saamista ja sen lisäksi ollaan oltu tosi malttamattomia kuulemaan, tuleeko meidän perheeseen talvella tyttö vai poika. Tieto vauvan sukupuolesta auttaa mua kuvittelemaan millainen tyyppi sieltä on tulossa ja luo kiintymyssuhdetta vauvaan. Käytiin siis raskausviikolla 16+4 Lahden Perhe-Artella ultrassa tutun kätilön hoivissa kurkkaamassa kumpaa me odotetaan.

Lue lisää: Vauvaan kiintyminen tuntuu vaikeammalle toisessa raskaudessa

Raskauden alusta asti mulla on ollut vahva tyttö-fiilis. Raskausoireet poikkesivat jonkun verran ensimmäisestä raskaudesta ja esikoisen kohdalla mun äidin vaisto osui oikeaan, kun sanoin miehelle että odotetaan poikaa. Kurkkaa lisää mun oireista: Vanhan kansan testejä vauvan sukupuolen selvittämiseen

Tällä kertaa mun äidinvaisto huijasi mua täysin! Meidän perhettä tulee helmikuussa täydentämään pikkuveli 💙 Ette usko kuinka hämmentynyt olin ultrassa. Leuka meinasi tippua lattiaan, kun kätilö kertoi ettei tämä kaveri kyllä jätä arvailujen varaan kumpi hän on miehiään.

Mun reaktio oli todella shokki, sillä olin kuvitellut jo päässäni tyttövauvaa ja suunnitellut nimeä hänelle. Missään nimessä pettymyksestä ei voi puhua, enemmän se oli suuri yllätys. Vähän samanlainen, kun raskaustestiä tehdessä. Vaikka tiedät, että voit tulla koska vaan raskaaksi silti se tuntuu järkytykseltä kun tikkuun piirtyy selkeästi plussa. Mulla oli juuri sellainen fiilis ultrassa. Kesti automatkan verran sulatella uutista pienestä pojasta.

Miehen sukupuuta kun katsoo, ei tule yllätyksenä että meille tulee toinen poika. Hänen suvun miehillä taitaa olla tapana tehdä pelkkiä poikia. Mulla on myös pojalle nimi valmiina, olenhan kerännyt listaa ihanista nimistä 15-vuotiaasta lähtien.

Tämä kyseinen nimi tuli itseasiassa mun mieleen esikoisen ollessa vielä ihan pieni vauva. Hänellä oli juuri ollut ristiäiset ja yhtäkkiä aloin pohtia toista kaunista pojan nimeä. Päätin heti kirjoittaa nimen listaani siltä varalta, että sille tulisi käyttöä. Nyt näyttää siltä, että jos mies kelpuuttaa nimen niin sille todella on kantajansa.

 

Lue myös:

Baby showerit, Gender reveal, push present – meneekö jo yli?

Vaikeimmat asiat raskaudessa (raskaana olevan puoliso, lue tämä)

Mitä aion tehdä toisin tässä raskaudessa

Kommentit (2)

Ihanaa, että saatte toisen pienen pojan! Mut ymmärrän et aika shokki kun oot uskonu ihan täysillä, et tulee tyttö😅 Meillä rakenneultra ens viikolla ja on niin vahva poikaolo kyllä siitä huolimatta, et tää toinen raskaus on ollu tosi erilainen kuin edellinen (esikoinen siis poika myös) ja nyt tää teidän uutinen vaan vahvisti mun omaa poikaoloa💙 Kaikkea hyvää odotukseen!

Kiitos paljon! Onneksi shokista on jo toivuttu ja nyt odotetaan pikkuveljeä innolla 💙

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X