Ei päivääkään, ettei taapero olisi kolhuilla
Mitä lähemmäs mennään 1,5-vuoden ikää, sitä enemmän taaperossa on kolhuja, mustelmia ja rupia. Taapero on oppinut kävelemään, ottamaan muutamia juoksuaskeleita, peruuttamaan, kiipeilemään ja kulkemaan rappusia. Kaikki tämä uuden oppiminen on pyyhkinyt varovaisuuden mennessään ja vauhtia on enemmän kun motoriikka sallisi.
Viime kuussa vein taaperon neurologin kontrolliin, missä ensin hoitaja kyseli lapsen päässä olevista mustelmista ja sen jälkeen neurologi ihmetteli suusta löytynyttä haavaa. Taapero oli juossut lelu suussa ja kaadunnut niin, että lelu oli tökännyt kitalakeen. Siinä alkaa äidillä väkisinkin hiki valua pitkin selkää ja tekisi mieli selitellä kaikille, että ”en minä pahoinpitele lastani ja vahdin häntä kyllä tarkasti” vaikka jokainen lasten kanssa tekemisissä oleva tietää sen, että kolhuja tulee ja menee.
Tällä hetkellä taapero näyttää erityisen hurjalle, sillä hän tippui meidän parisängystä otsa edellä lattialle. Ensimmäisen kerran hän tippui sängystä ollessa vasta 6 kuukauden ikäinen ja se oli äitinä minulle kova paikka, vaikka mitään ei turvonnutta huulta lukuunottamatta sattunut. Lue koko juttu täältä: Kolina vaan kävi, vauva tippui sängystä!
Taaperon muksahtaessa lattialle en edes juuri hätkähtänyt. Itku loppui nopeasti syliin päästyä ja valtava mustelma kohosi otsaan vasta aamupalalla. Olen ehkä jo sen verran karaistunut kaikista näistä tapaturmista, sairaalassa vietetyistä öistä, kouristuksista ja ambulanssikeikoista, että niin kauan kun taapero on tajuissaan ja reagoi normaalisti en edes hetkahda.
Meidän ensiaputarvikkeet ovat kyllä lisääntyneet kotona valtavasti! Aikaisemmin taisin omistaa vain laastareita, mutta nyt kaapeista löytyy niiden lisäksi sideharsoa, kylmäpakkauksia, jääpaloja, särkylääkkeitä, erilaisia voiteita kuten bepanthen ja kortison yms hyödyllistä vilkkaan taaperon varalta. Myös vauvavakuutus on ollut pelastus. Ei tarvitse jonotella terveyskeskukseen, kun vaan varaa pikaisesti ajan lähimmälle yksityiselle lääkärille.
En halua liikaa pidätellä tai suojella lasta kolhuilta. Olen huomannut, että ainakin meidän taapero ottaa kyllä opikseen jos jotain sattuu. Kieltäminen ei niinkään tehoa, mutta hän on esimerkiksi oppinut pyytämään apua sängystä laskeutumiseen. Meidän kodissa on tehty monia turvallisuustoimia ja asioita kielletään ihan syystä, silti joskus se kuhmu otsassa on paras opetus. Aina ei äiti ehdi perään.
Haluaisitko lukea myös
Pahin mokani äitinä, älä tee tätä virhettä
”Ihme kakaratkin saa olla isiä” Eikö isäkin saisi kasvaa rauhassa isäksi?
Miten 1-vuotiaan epilepsia on muuttanut meidän arkea?
Jaa oma kokemuksesi