ihan mamina - Banneri

Ihmisten on ilmeisen vaikeaa ymmärtää, mitä ruokakauppojen tai kauppakeskusten pysäköintialueen perhepaikat tarkoittavat. Se, että sinulla on ollut pieniä lapsia joskus 80-luvulla ei oikeuta enää käyttämään kyseistä pysäköintiruutua. Myöskään uusi hieno auto tai oma laiskuus ei ole pätevä syy ajaa ruutuun, mitä joku lapsien kanssa kaupoissa asioiva voisi kaivata. 

Mun verenpaineet nousee joka kerta, kun kauppaan mennessä huomaan perhepaikalle pysäköityyn autoon marssivan ihmisen yhden kauppakassin kanssa ilman lapsia tai huolen häivää. Samalla olen itse joutunut pysäköimään auton ahtaasti kauas ovista, kaivamaan lapsen pois turvaistuimesta ja tiedän, että lopulta palaan autolle neljän ruokakassin kanssa kolhien viereisiä autoja.

Kenelle perhepaikat on tarkoitettu?

Perhepaikka on normaali parkkiruutua leveämpi, jotta lasten laittaminen turvaistuimeen helpottuu. Paikat ovat myös lähellä ovea, ettei tarvitse juosta parkkipaikan läpi pienten lasten kanssa ja pelätä heidän jäävän auton alle. Tästä voimme siis päätellä, että perhepaikat on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten kanssa asioiville.

Järjen käyttö on toki sallittu. Viimeisillään raskaana oleva ja supistuksista kärsivä nainen tai jalkansa murtanut voi minun puolesta pysäköidä perhepaikalle, jos seuraava vapaa ruutu olisi pitkän kävelymatkan päässä. Monesti tuntuu, että ison raskausmahan tai keppien kanssa kynkätään kaukaa parkkipaikalta kauppaan sillä välin, kun keski-ikäinen lapseton idiootti pysäköi viimeiselle vapaalle perhepaikalle.

Taidan tehdä tästä itselleni sykettä nostattavan pelin. Kuinka monta perhepaikkaa räikeästi väärinkäyttävää henkilöä bongaan kuukaudessa?

Sinua voisi kiinnostaa myös

Milloin ”nuoresta äidistä” tulee ihan vaan äiti?

Tekeekö vanhemmat ”sitä” perhepedissä?

Omat vanhemmat naapureina, pelastus vai painajainen?

Kommentit (17)

Kenen tehtävä on kytätä muita ihmisiä mitä ne tekee ja kuka tekee väärin ja kuka oikein. Sinunko? Hohhoijaa tätä mielensä pahoitusta taas. Ketä kiinnostaa mihin muut autonsa parkeeravaat niin paljon että pitää oikein ruveta bingoa harrastamaan??Ei ne isommat parkkiruudut ole tarkoitettu vain raskaana oleville tai turvaistuimiin laitettaville perheille. Siihen voi mennä ihan jokainen joka kokee sen sillä hetkellä tarpeelliseksi, se ei ole millään tavalla laitonta. Raskaus ei ole mikään tekosyy olla muiden paapottavana tai saada etuja sen nimissä. Monesta muustakin asiasta voi olla sitä mieltä onko hyvien tapojen mukaista, vaikka nyt tuoda ne lapset sinne kauppaan ja olla vaatimassa erikoiskohtelua lapsen tai raskauksien varjolla. Kannattaa jättää lapset tekemättä jos jo parkkipaikalta kävely lapsen ja mahan kanssa tuottaa vaikeuksia.

Samalla tavalla ottaa päästä, jos lastenhoitovessa on varattu ja sieltä tuleekin aikuinen ilman lasta ja samalla itse pidät sylissä vauvaa tai taaperoa, jonka vaippa on pettänyt ja kakat valuu lahjetta pitkin. Näille on ihan syynsä miksi on perheparkit ja lastenhoitovessat.

Lastenhoitohuoneet ovat lähes poikkeuksetta samassa invavessan kanssa. Kaikki vammat ja sairaudet eivät näy päällepäin, enkä minä ainakaan ala selittämään terveydentilaani tuntemattomille ihmisille, joiden mielestä minulla ei ole oikeutta käyttää invavessaa. Kauppakeskusten ja ravintoloiden normivessoissa ei ole pienessä kopissa useinkaan käsisuihkua tai edes lavuaaria, joita itse tarvitsen wc-käynnillä sairauteni vuoksi.

Jos joku ämmä pahastuu siitä että sairaana ihmisenä käytän invavessaa siksi että jälkikasvulleen on sattunut vahinko niin voi voi. Toivon että tuollaiset asenteet eivät kuitenkaan periydy jälkikasvulle.

Mielestäni näitä paikkoja on oikeutettu käyttämään kaikki, joilla on hankaluuksia käyttää kauempana olevia tai ahtaampia paikkoja, syihin katsomatta. Vaikea esimerkiksi tuomita jos joku tilapäisen toimintakyvyn rajoitteen vuoksi ei saisi paikkaa käyttää tai heikosti liikkuva ikäihminen taikka reumaa sairastava, taudin hankalammassa vaiheessa. Syitä on lukuisia ja kaikki eivät näy ulospäin.

Inva-paikat ovat sitten asia erikseen ja niidenkin kohdalla tulee todella usein sivullisten paheksuntaa, kun ko. autoilijan invaliditeetti ei ole näyttänyt sivustakatsojan silmään riittävältä (lupahan voi olla myös lapsen vuoksi, eli aikuisen liikkuminen onkin vaivatonta ja ripeää) tai joskus esim. lapsi on ehtinyt nappaamaan invakyltin pois tuulilasista ja siten seuraa ikäviä katseita tai kommentteja sivusta asiattomasta parkkeerauksesta.

Toivon malttia kaikille näissä kuvioissa.

Itse jätän perheettömänä auton aina mahdollisimman kauas, koska minulla on aikaa ja halua kävellä autolle, eikä autooni ole 22 vuoden aikana tullut tällä tyylillä vielä pienintäkään kolhua tai naarmua parkkipaikalla. Lisäksi ne jotka tarvitsevat oikeista syistä tai laiskuuttaan nuo lähempänä olevat paikat, pääsevät niille. Se joka kirjoitti että ajaa jatkossakin perhepaikoille, on itsekäs idiootti. Normaali ihminen ei tarvitse lakipykäliä toimiakseen eettisesti oikein.

Itellä on 3v ja 9kk lapset ja silti aattelen, et ei perhepaikat oo meille, vaan jollekin niitä enemmän tarvitseville 😁. Kerran olen perhepaikkaa käyttäny ja silloinkin eräs pariskunta oikein pysähty tuijottamaan (olivat nousemassa autoon ja jäivät oven väliin kurkkimaan) että onko mulla lapsia mukana. Tai siltä se ainakin vaikutti, koska hyppäsivät auton kyytiin kun sain lapsen ulos autosta.
Mut siis joo, nää tyypit, jotka käyttää perhepaikkoja, ilman mitään varsinaista syytä, on kyllä kösittämättömiä.

Näin korona aikaan sillä ei varmaan ole kauheasti väliä? Ihmettelen itse kovasti miksi lapsia tuodaan kauppaan hipemöimään kaikkea ja mahdollisesti tartuttamaan muita… Itse jätän tällä hetkellä lapset kotiin tai pyydän että joku muu menee puolestani kauppaan. Ja se että on raskaana ja joutuu parkkeeraamaan vähän kauemmas lisää vain liikuntaa mikä varmasti edistää myös loppupäässä synnytystä.

Sama ja jos ei löydy hoitajaa, tilaan ruuat kotiin. Lasten paikka ei ole kaupassa. Juuri eilen nän kun pariskunta oli kaupassa pikkuvauvan kanssa. Siinä olis voinu toinen jäädä kotiin tai vaikka autoon vauvan kanssa. Mun lapset eivöt ole käyneet kaupassa yli puoleen vuoteen ja puhutaan erityislapsista. Ja tuota parkkipaikkaa saa käyttää kuka tahansa, laki ei sitä tunne.

Miksi ei olisi väliä?

ei mulla ainakaan ole aina mahdollista jättää lapsia jonkun kanssa siksi aikaa kun käyn itse kaupassa, tai vaihtoehtoisesti pyytää et joku muu käy kaupassa puolestani. Kyllä ne aikuisetkin tartuttavat toisiaan, taitaa jopa olla niin päin että lapset tartuttavat muut huonommin.

Ja noh, mitä liikuntaan tulee.. Kaikilla ei todellakaan toimi samat jutut. Jos sulla on edistänyt niin hienoa, mulla ei. Mahdollisimman vähäinen liikunta ja extra paljon lepoa edisti kylläkin 😊 mua ärsyttää niin paljon, että asioista ajatellaan aina kovin mustavalkoisesti. Tai vain siltä omalta kokemus pohjalta…

Kaikilla ei ole mahdollista jättää lapsia kotiin kauppareissun ajaksi. Mielelläni käyn yksin kaupassa, mutta oli koronaa tai ei niin 1,5v ei pärjää yksin kotona. Lapsi pysyy kaupassa tiukasti rattaissa, eikä todellakaan hipelöi mitään.

Raskaana liikunta tekee hyvää, mutta raskausvatsa vaikeuttaa taaperon laittoa turvaistuimeen entisestään jolloin leveämpi parkki olisi enemmän kun hyödyksi.

Mun täytyy myöntää, etten ole ikinä ajatellut niiden olevan vain alle kouluikäisten lapsiperheiden käyttöön. Olen itse ajatellut, että ihan kaikille lapsiperheille, koska kolhimisvaara on yhtäläinen ala-asteikäisten kanssa. 😊

Tavallaan ymmärrän, mutta itse jättäisin lapsiparkit heille kenen lapset täytyy kiinnittää turvaistuimiin. Silloin tarvitaan enemmän tilaa 😊

Samaa katsellut itse 4n lapsen kanssa. Ruutuihin pöräyttää jopa kiinteistövälittäjät, firman autolla vieläpä. Samalaista väärinkäyttöä jos esiintyisi invapaikoilla olisi haloo ja paheksunta suurempaa.

Pysäköinti inva-ruutuun on laissa säädettyä, samoin kuin niiden ruutujen sijoittaminen kauppojen ja palveluiden ääreen.
Lapsiperheille tarvittava pysäköinti taas on kaupan tapa palvella.

On toki minunkin mielestäni hyvien tapojen mukaista jättää nämä ruudut niille, joille ne on alunperinkin tarkoitettu. Tuota ajatusta alla kouluikäisistä taas en oikein ymmärrä.

Itse liikun apuvälineen kanssa, mutta en ole oikeutettu inva-pysäköintiin (minun sairaudessani kriteerit siihen ovat kovat, eivätkä kohdallani täyty). Huonoina päivinä olisi kyllä toisinaan tehnyt hyvää saada pysäköintipaikka lähempää palveluita, mutta silloin valitsen sitten pienen kaupan automarketin sijaan joka tapauksessa, joten ei ne parkkialueetkaan ole mitään liian suuria.

Todella noloa yrityksiltä! Mulla jää aina mieleen firmat joiden työntekijät ajelee kaistapäisesti ja parkkeeraa miten sattuu, eikä mitenkään hyvällä tavalla 😄

Ei ole lainmukainen, eikä tasa-arvoinen jaottelu. Joten ajan jatkossakin em. paikoille, vaikka ei perhettä ole.

Tarvitaanko kaikkeen laki, jotta osataan toimia? Pitäisikö lapsettomillekkin maksaa lapsilisät, koska tasa-arvo? Ei lapsiperheet Suomessa saa niin kovia etuoikeuksia, että sitä kannattaisi kadehtia. Kokeileppa itse käydä raskaana ollessa selkäkipujen ja supistusten kanssa kaupassa ja änkeä ahtaassa parkkipaikassa taaperoa turvaistuimeen ja rattaita takakonttiin, kun joku on vienyt viimeisen tilavan perheparkin nenän edestä. Ei kiva!

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X