”Paljos on tullut kiloja?” Onko raskauskiloilla mitään väliä

Ensimmäisestä raskaudesta vaa´an lukema hirvitti aina neuvolassa käydessä ja olin stressaantunut siitä, että onko kilot tulleet jäädäkseen. Painoa kertyi melkein 30 kiloa raskausaikana ja se tuntui ihan kamalalle. Neuvolassa hävetti joka kerta nousta vaa´alle, vaikka terveydenhoitaja ei koskaan moittinut painoani. Omassa päässä tykytti negatiivinen ajatus omaan painoon, eikä asiaan auttanut yhtään kuulla muiden raskauskilojen paljoudesta tai vähyydestä.

Tässä raskaudessa olen suhtautunut asiaan paljon hellemmin itseäni kohtaa. Alkuraskauden pahoinvointi pakotti syömään 2h välein ja paino nousi nopeasti. Puolen välin lähestyessä asia kuitenkin tasaantui. Raskauskiloja on silti tullut hurja määrä viikkoihin nähden, mutta asia ei vaivaa minua. Verenpaineeni on hyvä, jaksan liikkua ja vauva kasvaa hyvillä käyrillä. Miksi siis stressata?

Lue myös: Ensimmäinen sokerirasitus koe

Neuvolassa painoa seurataan syystä, eikä vaa`alla käyminen haittaa minua. Silti puntarin lukema jää pyörimään mieleeni. Miksi meidät on kasvatettu siihen, että vaa´an lukema on jotenkin tärkeä ja määrittelevä asia? Kotoa pitäisi heittää vaaka roskiin ja keskittyä omaan oloon ja siihen mikä peilistä katsoo takaisin.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön IHAN MAMINA (@niina.mantere) jakama julkaisu


On ollut kamalaa kuulla, miten moni täysin terve odottaja saa neuvolasta kamalia saarnoja painonnoususta raskausaikana. On hyvä puhua terveellisestä ruokavaliosta, mutta jos perusasiat on kunnossa miksi aiheutetaan lisää ahdistusta tulevalle äidille? Onneksi oma neuvolanhoitajani on äärimmäisen hellätunteinen, eikä hänellä ole koskaan ollut pahaa sanottavaa mun raskauskiloista, koska kaikki muut arvot ovat olleet priimaa.

Lue myös: Raskausvaivat ei loppuneetkaan synnytykseen

Ensimmäisen raskauden jälkeen raskauskilot putosivat rytisten ja olin todella tyytyväinen kehooni. Voi olla, ettei tästä raskaudesta käy yhtä hyvä tuuri, mutta sitten eletään kilojen kanssa päivä kerrallaan. Painonnousu raskausaikana on niin yksilöllistä, toisilla paino jopa laskee. Siksi kaikenlainen vertailu on mun mielestä erittäin turhaa ja haitallista. Toisella tulee 5kg, toisella taas 35kg, mutta jos kumpikin saa terveen vauvan niin mitä sitten?

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kun pelkkä kauppareissu vie voimat täysin – raudanpuute raskaana

Bingo! Taas yksi perhepaikalle pysäköivä idiootti

Äitiä ei huolittu mammakerhoon, koska lapsella ei ollut merkkivaatteita

 

Kommentit

3 kommenttia
Niina Mantere

Juuri näin! ❤️ Terve äiti ja terve vauva on mun mielestä se tärkein mittari. Ihanaa, että sinullakin on ollut hyviä kokemuksia neuvolan hoitajasta!

Avatar

Täällä myös neuvola suhtautuu mun painonnousuun leppoisasti. Kertaakaan ei ole mitään siitä.ä sanottu. Edellisessä raskaudessa lohdutti, että joillain vain sitä tulee paljon söi mitä tahansa ja mulla ne lähtee rytinällä aina pois.
Niin joo ja nyt siis rv 23 ja +12kg mittarissa. Neljättä odotan, edellisistä tuli 28kg, 22kg ja 26kg, eli aika samoihin lukemiin varmaan pääsen nytkin..

Avatar

Ihana kirjoitus! Monet ahdistukset koettu varsinkin näin loppuraskaudesta kun painoa tullut jo +20kg ja todennäköisesti paino vielä nouseekin ennen vauvan syntymää. Pitäisi vaan hyväksyä se, että painonnousu on yksilöllistä ja lopettaa siitä stressaaminen koska sekään ei ole hyväksi. Neuvolassa painonnousu on huomioitu, muttei mitenkään ikävään sävyyn onneksi. Itse siitä painonnoususta on itselleen suurimman mörön tehnyt.

Tuntuu, että painonnousu raskauden aikana on tapetilla joka paikassa joka varmaan osaltaan lisää ahdistusta siitä paljon kiloja saisi tulla. Tärkeintä kuitenkin kai, että vauvalla on kaikki hyvin ja odottava äiti kokee olonsa hyväksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä