Erityinen ystäväni Tomi

Teksti

Tapasin Tomin ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Tein tuolloin dokumenttielokuvaa kehityisvammaisten jalkapallojoukkueesta GBK-Tigerseista, joka alkoi valmentautua erityisryhmien SM-sarjaa varten.

  • ”Kehitysvammaisuus tarkoittaa vaikeutta oppia ja ymmärtää uusia asioita. Kehitysvammaisuuden vaikutus yksilön elämään vaihtelee paljon. Kehitysvamma voi olla lievä, jolloin henkilö tulee toimeen melko itsenäisesti ja tarvitsee tukea vain joillakin elämänalueilla. Vaikeasti kehitysvammainen ihminen tarvitsee jatkuvaa tukea.” Kehitysvammaliitto

Tiesin että GBK-Tigers joukkueen pelaajien kehitysvamman taso vaihteli paljonkin, mutta en ollut osannut odottaa, miten jalkapallo ja liikkuminen saattoi auttaa myös heitä, joilla oli paljon fyysisiä hankaluuksia. Enkä todellakaan ollut osannut odottaa sitä, miten hauska, riemukas, opettavainen ja koskettava yhteinen kesä meille tulisi.

Tomissa oli tulta ja tappuraa, mutta myös uskomatonta voimaa, ystävällisyyttä ja rehellisyyttä

Oululainen Tomi saapui jälkijunassa vasta toisiin harjoituksiin, ulkopaikkakuntalaisena joukkueen vahvistuksena.

Tomissa oli tulta ja tappuraa, mutta myös uskomatonta voimaa, ystävällisyyttä ja rehellisyyttä.

  • ”Joskus kiusataan haukkumalla tai tönimällä tai näin… Mutta minä en oo välittäny mittään! Minä oon vaan ajatellu sen omalla kannalla että… niitä vähä käy katteeksi ku mä kävin SM-turnauksessa mutkan pellaamassa.”

Tapaa Tomi ja katso pieni osuus GBK-Tigers elokuvasta:

Sitten kesä 2009, erityisryhmien SM-turnaus ja elokuvan ensi-ilta olivatkin ohitse.Emme olleet tavanneet Tomin kanssa sitten tuon kesän, kunnes viime keväänä Suomessa ollessani päätimme että menisin kyläilemään. Olimme chättäilleet läpi vuosien facebookissa kuulumisia kysellen, mutta tuumasimme että olisi jo aika tavata.

Löysin Tomin rassailemasta skootteriaan omalla pihallaan.
Löysin Tomin rassailemasta skootteriaan omalla pihallaan.

Hänellä oli nyt ihan oma koti

Tomi oli ensi kertaa tavatessamme 19 vuotta, asui yhä kotona ja opiskeli. Tuolloin kertoi haluavansa joskus itsenäistyä. Mutta silloin ei vielä ollut varmaa, pärjäisikö hän koskaan yksin.

Nythän on 27-vuotias, asuu omillaan ja hänellä on työpaikka. Tomi kertoi että yksin asuminen on hienoa. Hänellä on nyt ihan oma koti. Hänen unelmansa ovat toteutuneet.

Istuskelin terassilla auringonpaisteessa. Tomi rassaili skootteriaan ja kuvaili työtään vanhainkodin talonmiehenä. Miten vanhainkodin vieressä olevaan päiväkotiin lapsiaan tuovat maahanmuuttajat olivat ystävällistä porukkaa. He olivat tulleet jostakin maasta, jossa on sota. Ja heidän oli päästävä pois sieltä, tänne turvaan.

Tomi kertoi ettei osannut heidän kieltään, eivätkä maahanmuuttajat hänen. Mutta oli todella uskomatonta miten maahanmuuttajalapset jo huutelivat Tomille hei hei! Ihan suomen kielellä.

Puhuimme myös Tomin sydämestä. Tomi kertoi että hänelle on tehty nyt kaikkiaan kolme avosydänleikkausta ja voi olla että pian on seuraava edessä. Mutta Tomi sanoi, ettei häntä pelota enää.Sellaista se on hänelle aina ollut. Hän on erilainen ja hänellä on sydämessä vikaa. Se mitä on syntymässä saanut, on hyväksyttävä.

Tomi, 27
Tomi, 27

Tomi halusi tietää millaista Tanskassa on ja halusi kuulla, kun puhun tanskaa. Nauroimme yhdessä sille, miten tanska ei edes kuulosta miltään kieleltä. Mistä sanat alkaa ja mihin ne loppuu?

Kun myöhemmin ajelin pois Tomin luota, mietin miten ihailtavaa hänen suora ja pelkäämätön asenteensa elämään on. Ja mietin hänen äitiään ja sitä, miten paljosta he ovat yhdessä selvinneet.

Mietin miten erilaiset lähtökohdat meillä kaikilla on elämään ja miten paljon on asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Miten tärkeää on, että elämään kuuluu erilaisuutta, näkökulmaa ja perspektiiviä. Oli se erilaisuus pakolaisperheen lapset päiväkodin pihalla,  tai sitten aivan erityinen ystävä.

 

Katso koko GBK-Tigers elokuva:

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä