2065 kilometriä vaarin luokse

Teksti

”Kun ollaan ajettu taksiautolla, junalla ja kahdella lentokoneella äiti sanoo että punaisesta autosta nouseva mies on morfar, vaari. Istun autossa ja mietin miten paljon autoja jotka ajaa ohi. Punainen auto. Rekka, jossa on isot renkaat. Ja yhden rekan kyydissä on monta autoa ja sanoin äidille että onpa monta ja äiti ja se mies puhuu ja katsoi niitä ja sanoo että joo kuin on monta.

Vaarin pihalla nököttää puhelinkoppi. Sellainen iso lasinen, johon mennään sisälle ja vaari näyttää miten siihen laitetaan kolikko reikään, näppäillään numero ja luuri otetaan käteen. Se ei enää toimi ja luulen että patterit on loppu.

Pihalla on auto joka on kun talo ja siellä voi nukkua vaikka vaari ajaa sillä.

Vaarin talossa on hiljaista. Siellä ei asu yhtään mitään lapsia. Mutta siellä on autoja joissa aukeaa ovet ja rattia kääntämällä renkaat heiluu. Kun etuluukun avaa, näkee kiiltelevän moottorin. Sitä voi tuijottaa vaikka kuinka kauan, sillä siinä on paljon osia jos katsoo oikein tarkkaan ja koko ajan. Autoilla ei saa oikeestaan leikkiä mutta niitä saa katsoa.

Vaarin olohuoneessa on pieniä panssariautoja, joita voi kauko-ohjata. Hypin sohvilla vaikka ei sais mutta vaari on vaan hiljaa eikä sano mitään.

Vaarin kaikissa laatikoissa on ruuveja ja muttereita. Ja ruuvareita kun mä näin ne.

Vaarin sylissä saa katsoo videoita vaikka tosi vanhoista junista. Ne kulkee hitaasti ja niistä tulee savua. Vaari sanoo että on kuvannut niitä helikopterilla. Katon ikkunoista ulos monta kertaa mutta en nää vaarin pihassa helikopteria.

Illalla mennään saunaan. Iltapalaksi vaari antaa munkkia ja limsaa ja äiti vaan nauraa että höhö ku syö vaan sitte munkkia. Kysyn sängyssä että missä me oltiinkaan ja äiti kertoo että me ollaan Suomessa. Ai niin joo Suomi. Kiipeen ison auton sänkyyn katsomaan piirettyjä ja aattelen et mikä se Suomu on.

Sitte äiti se tuijottaa mua koko ajan ja se itkee ja kysyn että onko se surullinen?

Äiti sanoo että se on iloinen että oon saanu olla vaarin kanssa ja sitä itketti ja ok mut en tajua ja ice agessa orava sai sen kävyn kiinni.” Ask, 3 vuotta  (Sepitti 21.9 2017)

En tiedä millaista on olla lapsi, jolla on vaari

En koskaan tavannut vaarejani. Pappaa, taataa, mikä ikinä heidän nimensä olisikaan voinut olla. En tiedä, sillä en ikinä saanut kokea sitä isänisän tai äidinisän nimitysten lempeää merkitystä.

En siis tiedä miltä vaari tuntuu.

Miltä tuntuu kun on isä ja hänen isänsä, ne kaikki paikalla samaan aikaan? Miltä isä näyttää, kun hänen oma isänsä on samassa tilassa? Äiti, oman isänsä syleilyssä? Kaikki ne tunteet, nyanssit, sukupolvien jatkumo?

Minä ja lasteni isä, meidän lapsemme. Heidän tulevat lapsensa? Miten tärkeää on se, että haluan olla edes unelmissani siellä heitä varten. Haluan olla mummu ja vaari.

Haluan olla mutterit laatikossa- ja tuoksuva pulla.

Mummot minulla on sentään olleet. Kiukkuinen yrittäjä ja toinen muuten vaan hapan. Rakkaita molemmat, nyt edesmenneet.

Se, että en ikinä ole kokenut vaareja ja pappoja, ei tarkoita sitä, ettenkö heitä olisi kaivannut. Etteikö se oman äidin ja isän isien läsnäolon tyhjiö olisi tuntunut.

Se tuntuu.

Miltähän omista lapsistani tuntuu se että heillä on vaari, mutta joka asuu niin kaukana? Vaari, jonka luokse on 2065 kilometriä?

Mutta heillä sentään on vaari. Elossa, kännykässä, skypessä, ajatuksissa, joululahjoissa. Ja vielä sellainen sekopää, jolla on puhelinkoppi ja näkymätön helikopteri.

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä