Olenko draamaa lietsova kumppani järjestysnumerolla kolme ja ihmissuhdesodan pelinappula?

Teksti

 Elän uusperheessä, johon kuuluu kolme äitiä.

Elän uusperheessä, johon kuuluu kolme äitiä. Meitä kolmea naista sitoo toisiimme sama mies, jonka kanssa meillä kaikilla on lapsia. Kahdella muulla naisella on myös jo uudet puolisot ja uusia lapsia omissa uusperheissään. Minä olen siis tässä valtavassa uusperhepyramidissamme ainoa, jolla ei ole lapsia entisistä parisuhteista. Olen kuitenkin saapunut vasta järjestysnumerolla kolme.

Eiköhän tässä olisi kaikki draaman ainekset ja mahdollisuus todelliseen ihmissuhdesotaan?

  • ”Avioerojen ja uusien suhteiden villissä maastossa, perhejuhlista ja nuorten parien häistä on tullut eronneiden vanhempien ja heidän uusien kumppaneidensa kolmiodraaman näyttämöitä.”

Heli Vaaranen kirjoittaa kolumnissaan ja neuvoo minua myös näin:

  • ”Ole aina valmis ottamaan kakkospaikka. Sinä olet rakkautesi kumppani järjestysnumerolla kaksi, tai myöhempi numero. Kunnioita järjestysnumeroa.”

Koska minä olen uusperheemme viimeisin parisuhdesaapuja järjestysnumerolla kolme, olenko minä Heli Vaarasen kolumnin mukaisesti sitten ihmissuhdesodan pelinappula, jota esitellään juhlissa draamahakuisesti? Kuvittelinko uusperhekuvioihin lähtiessäni, että nyt mieheni exät ja bonuslapset eivät kuulu elämäämme tai perheeseemme, vaan kaikki saa luvan alkaa alusta? Enkö halunnut ajatella lasten parasta, tupsahdin vain paikalle ja päätin, että nakataan nuo entiset pois kuvioista?

”Nimittäin perhe ei lakkaa olemasta vain siksi, että vanhemmat ovat eronneita. Ymmärrä tämä.”

  • ”Nimittäin perhe ei lakkaa olemasta vain siksi, että vanhemmat ovat eronneita. Ymmärrä tämä.”

Tällä lausahduksella Heli Vaaranen pyrkii muistuttamaan, ettei eroperhe lakkaa olemasta perhe vaikka uusia rakkauksia saapuisi kuvioihin. Mitä Vaaranen tarkoittanee on se, että eronneiden yhteiset lapset tulevat aina olemaan heidän lapsiaan ja tätä sidettä ei riko mikään ulkoinen tekijä. Entinen perhemalli kuitenkin lakkaa olemasta, muotoutuen joksikin uudeksi – vanhemmuudeksi. Uusien puolisoiden tulisi ymmärtää ja arvostaa tätä sidettä ja tukea entisen ydinperheen jäseniä ja kunnioittaa heidän välejään.

Exän uuden puolison uhka ja pelko on ymmärrettävää, sillä uusperhekuviot voivat olla aika hämmentäviä. Eron jälkeen entisellä puolisolla ei ole sanavaltaa siihen, kenet exä valitsee uudeksi kumppanikseen. Eikä sillä muuten mitään väliä olisikaan, mutta tuosta ihmisestä voi joku päivä tulla joku, josta tulee osa omien lasten elämää. Ja siten myös jonkunlainen osa omaa elämää, halusi tai ei. Kun minä tulin osaksi tanskansuomalaista uusperhettämme, puuttui siitä kaikki draaman ainekset.

Kun minä tulin osaksi tanskansuomalaista uusperhettämme, puuttui siitä kaikki draaman ainekset.

  • ”Nykyajan tapa on läimäyttää exää ja raahata uutta kumppania mykistyneestä juhlahuoneesta toiseen kuin jääkaappipakastinta nokkakärryllä: ”Laitetaanko tää tähän? Vai tohon?” Heli Vaaranen kirjoittaa.

Kun minä tulin kuvoihin oli järjestysnumero ykkösen kaudesta kulunut aikaa jo kymmenen vuotta ja kakkosestakin jo pari vuotta. Minua ei kierrätetty kuin jääkaappia kissanristiäisissä provosoimassa exiä, aiheuttamassa yleistä pahaa mieltä koko suvun keskuuteen, enkä ollut olemassa lapsipuolieni kiusaksi. Tapasin kaikki osapuolet arkisesti ja tylsästi erikseen, ilman mitään järisyttävää mainittavaa. Bonustyttöäni haimme äitinsä luota pyöräretkelle ja joimme kupit kahvia terassilla pikaisesti. Bonuspoikani äidin tapasin ensimmäistä kertaa skypen välityksellä, jonka kautta vilkutimme toisillemme hämmentyneinä.

Jos alussa kaikkien exien ja lasten tapaaminen olikin kaikille osapuolille todella jännittävää, oli alusta asti kuitenkin täysin selvää, että numerot yksi ja kaksi tulisivat aina kuulumaan mieheni ja heidän yhteisten lastensa elämään. Tästä asiasta ei ollut tarvetta edes puhua, se oli itsestäänselvää. Nämä naiset olivat bonuslasteni äitejä ja olisi meidän kaikkien tärkeä tehtävä tukea heidän ainutlaatuista suhdetta omiin lapsiinsa.

Mutta ihan yhtä tärkeää kuin minun on tukea bonuslasten ja biologisten vanhempien suhteita läpi tyynten ja myrksyjen, on äitipuolena ja äitinä minullakin tarve ja oikeus saada osakseni kunnioitusta ja myötätuntoa muilta perheyhteistön jäseniltä. Äitipuolena oleminen ei ole sekään aina mikään yksinkertaisin rooli, vaan vaatii paljon henkistä lihaskuntoa ja diplomaattista akrobatiaa. En voi aina laittaa itseäni syrjään, väistyä ja olla pelkkä kolmonen. Kunnioituksen ja jouston pitää olla molemminpuolista, muuten tämä homma ei vaan skulaa.

En voi aina laittaa itseäni syrjään, väistyä ja olla pelkkä kolmonen. Kunnioituksen ja jouston pitää olla molemminpuolista, muuten tämä homma ei vaan skulaa.

Emme siis käyneet koskaan läpi mitään virallisia esittelyjä Vaarasen ehdotuksen mukaisesti, en pahoitellut kenenkään eroja tai sanonut kättäpäivää lupaillen pysyen erossa perheen yhteisistä asioista. Koska sillä hetkellä kun saavuin lapsipuolteni ja mieheni elämään, olin jo osa perheyhteisöä. Enkä mikään numero kolmosen jääkaappipakastin, vaan ehta prioriteetti, järjestysnumerolla yksi.

Seuraa blogiani myös Facebookissa, InstagramissaPinterestissä ja Twitterissä

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä