Äitipuoli bonuslapsista: Lapsi ei ole paha tai syyllinen mihinkään

Teksti

Olen ollut äitipuoli kahdelle tanskalaiselle bonuslapselleni kymmenen vuotta. Bonusäidin rooli ei ole aina mutkaton ja siihen liittyy paljon pelkoja, odotuksia ja paineita. Tärkeintä uusperheen vanhempana on kuitenkin aina kysyä miltä tuntuu lapsesta, joka ei ymmärrä miksi kaikki ensin rakennettiin ja sitten hajoitettiinkin palasiksi? Miltä tuntuu saada elämäänsä uusi aikuinen, jota ei itse ole valinnut?

Tässä tekstissä entinen bonustytär, nykyinen bonusäiti kertoo tarinansa:

Minulla oli hankala suhde äitipuoleeni

Minulla oli hankala suhde äitipuoleeni

Minulla oli hankala suhde äitipuoleeni. Minun omat vanhempani erosivat kun olin kahdeksan ja veljeni neljän vuoden ikäinen. Isäni oli yksinhuoltaja, sillä oma äitini ei ollut maisemissa väkivaltaisen suhteensa, alkoholismin ja myöhemmin alkoholista johtuvan aivovamman takia.

Äitipuoleni tuli kuvioihin joitakin vuosia isäni ja äitini eron jälkeen. Äitipuolellani oli toisella paikkakunnalla asuva ikäiseni poika, sekä kaksi jo aikuista tytärtä. Muistan tykänneeni äitipuolestani paljon, kunnes jotain tapahtui. Minusta tuli tuohon aikaan teini, mutta en kai ollut mitenkään normi-teiniä mahdottomampi. En taatusti käyttäytynyt aina erityisen fiksusti ja olin varmasti tosi ärsyttävä, mutta en raivonnut, rikkonut paikkoja tai lakia.

Kotona oli turvallista ja jääkaapissa oli aina ruokaa, mutta ilmapiiri oli ahdistava. Tunnelma oli jäykkä ja pelokas. Tunsin miten kotona asui henkilö, joka ei sietänyt olla kanssani.

Ärsytin häntä.

Aloin väistyä. Lymyilin huoneessani, etten näkyisi tai kuuluisi.

Aloin väistyä. Lymyilin huoneessani, etten näkyisi tai kuuluisi. Hengailin paljon kodin ulkopuolella. Kuuntelin kuitenkin omasta huoneestani korvat höröllä, mitä isälle raportoitiin. Minulle ei koskaan puhuttu suoraan. Yleensä ”rikospaikoilta” löytyi lappunen, jonka kautta kommunikaatio tapahtui. Siivoa roiskeesi, jätä muillekkin, siivoa murut.

Liikkuminen kodin yhteisissä tiloissa puristi rintaa, sillä vaikka yritin olla kuinka huolellinen, sotkin ihan tavallisiakin asioita. Oli kyseessä leivän voitelu tai hampaiden pesu, tein kaiken väärin.

Kun minusta sitten tuli äitipuoli, olin kauhuissani

Päässäni pauhasi. En tee ainakaan siten, kuten oma äitipuoleni teki!

Ennen nykyistä parisuhdettani minulla ei ollut toiveita lapsista. Minulla oli vain aimo annos äiti traumoja ja ajatus siitä, että kaikissa äideissä on jotain vikaa. Ei mitään käsitystä siitä, mikä voisi olla hyvä äiti. Kun tutustuin omaan bonustyttööni hänen ollessaan viisivuotias, kaikki vanhat jutut velloivat mielessäni. Olin kauhuissani.

Näin tytössä nuoren itseni ja itsessäni näin oman äitipuoleni. Päässäni pauhasi. En tee ainakaan siten, kuten oma äitipuoleni teki!

Mitä siis tein?Väistelin bonustyttöäni, en osannut kommunikoida ja lähes kaikki hänessä ärsytti tai loukkasi. Tunsin olevani ulkopuolinen, vieras, ei-toivottu ja pidin itseäni syyllisenä hänen vanhempiensa eroon. Teeskentelin teeskentelemästä päästyäni, että viihdyn tytön seurassa. Totuus oli kuitenkin päinvastainen.

Uusperheeni yhteisellä lomamatkalla tapahtui kuitenkin tärkeä käänne

Uusperheeni yhteisellä lomamatkalla tapahtui kuitenkin tärkeä käänne. Olimme ensimmäisellä yhteisellä pidemmällä lomamatkallamme. Makasin yöllä sängyssä, kun kuulin pienten jalkojen hiippailevan meidän sänkyämme kohti. Makasin hievahtamatta, jäykkänä ärsytyksestä ja ahdistuksesta. Olin bonustyttöni ja hänen isänsä välissä, ahtaassa huoneessa.

Sitten kuulin tytön askelissa epäröinnin.

Nii just, se ei ees haluu koskee mua, ajattelin. Mutta sitten kuvittelinkin tilanteen pikkutytön silmin.

Miten tyttö ehkä ajatteli, isi on tuolla, vieras nainen tuossa välissä… Haluan isin viereen, mutta en uskalla.

Yhtäkkiä rohkaisin itseni, käännyin ympäri, nostin peittoa ja kuiskasin: voi, ootko sä herännyt, tuu täältä, niin pääset iskän viereen. Ja niin pieni tyttö kömpi ylitseni, isän turvalliseen kainaloon.

Muutos tapahtui minussa ja minun ajattelussani. Asetuin ensimmäistä kertaa aidosti lapsen asemaan, enkä keskittynyt vain omiin tunteisiini.

Se oli aivan ensimmäinen kerta, kun itsekin rentouduin lapsen ollessa lähelläni.

Muutos tapahtui minussa ja minun ajattelussani. Asetuin ensimmäistä kertaa aidosti lapsen asemaan, enkä keskittynyt vain omiin tunteisiini.

Enää minun ei tarvitse teeskennellä. Nyt haluan luoda omaan bonustyttööni ihmissuhteen, joka kestää aikuisuuteen. Olen syvästi kiintynyt häneen ja aina viikon loppupuolella kaipaan häntä jo kotiin. En ole hänelle äiti, enkä sitä titteliä koskaan tule saamaan, enkä sitä haluaisikaan. Mutta minä voin olla bonustyttärelleni tärkeä nyt ja ehkä myös myöhemmin hänen elämässään. Lapsi päättäköön, millaisen suhteen hän haluaa kanssani pitää.

Olen vasta omassa äitipuolen roolissani oppinut ymmärtämään paremmin, miksi oma äitipuoleni käyttäytyi aikoinaan niinkuin käyttäytyi.

Olen vasta omassa äitipuolen roolissani oppinut ymmärtämään paremmin, miksi oma äitipuoleni käyttäytyi aikoinaan niinkuin käyttäytyi. En hyväksy äitipuoleni käytöstä, mutta ymmärrän häntä nyt eri tavalla kuin ennen.

Olen myös oppinut arvostamaan suuresti monia hänen tekemiään asioita, enkä ole tapahtuneista enää vihainen. Äitipuoleni piti huolta minusta, veljestäni, kodistamme ja joutui olemaan se aikuinen, jolla on kaikki velvollisuudet kannettavanaan.

Se on varmasti ollut erittäin raskasta, erityisesti jos puoliso ei ole osannut antaa tarpeeksi tukea. Ja todella vaikeaa se on varmasti ollut, jos äitipuoleni ei osannut omaa tilannettaan ja tunteitaan käsitellä.

Tunnen toki surua ja sääliä siitä, että asiat menivät kuten menivät. Menetin ihmissuhteen, joka olisi voinut olla hyvin tärkeä.

Tärkeä, erityisesti minulle.

Minun tilanteeni bonusäitinä on aivan toinen

Minun tilanteeni bonusäitinä on aivan toinen. Minulla ei ole lapsia aiemmista suhteista ja meillä on nyt bonustyttäreni lisäksi yhteinen ihana lapsi. Puolisoni on kärsivällinen ja ymmärtäväinen.

Olen pohtinut suhdettani äitipuoleeni pitkään ja puolisoni on ollut halukas tukemaan minua. En joudu olemaan bonukselle äidinkorvike tai ainoa auktoriteetti, vaan ihan vaan toisen kodin toisena aikuisena.

Puolisoni ex on viisas ja hyvä tyyppi. Tytön vanhemmilla on erinomainen keskusteluyhteys ja yhteistyö kasvatuksessa sujuu hyvin. Kahden kodin välillä on todellinen luottamus.

Periaatteeni voisi tiivistää kahteen asiaan:

  1. Aikuinen on aina aikuinen. Aina. Vaikeiden tilanteiden, tunteiden ja asioiden selvittäminen on aikuisen vastuulla. Jos lapsi tuntuu hankalalta, vaikealta, mahdottomalta, on aikuisen aina ensin tarkasteltava omaa sisintään ja sitten vasta alkaa toimia sen eteen, että asia korjaantuu tavalla tai toisella. Lapsi ei ole paha tai syyllinen mihinkään.
  2. Puolison tuki on kaikki kaikessa. Tue puolisoasi olemaan parempi vanhempi ja pyri kaikin tavoin ymmärtämään myös bonusvanhemman vaikeaa asemaa. Kun negatiiviset fiilikset valtaavat mielen, voi puolison tuki pelastaa paljon. Itse en olisi ilman tukea selvinnyt päivääkään. Tämä on hankalaa, koska toista ei voi muuttaa, mutta aina voi aloittaa omasta itsestä.

– Bonusäiti

Lue muita tekstejäni bonusäitiydestä ja uusperheestä:

Äitipuolena kymmenen vuotta, enkä ole vieläkään kuullut klassista ”Sä et oo mun äiti!”

 

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä