Tervetuloa meille juuri silloin kun vähiten odotamme ketään

Tervetuloa meille, tanskalais-suomalaiseen boheemiin huusholliin. Tänne, jossa kaikki on vähän miten sattuu ja kuitenkin päämäärätietoisesti juuri siten kuin pitääkin olla.

Tervetuloa meille juuri silloin kun vähiten odotamme ketään,sillä olemme siihen tottuneita. Ovi jää usein auki ja eteiseen ahtautuu lapsia, teinejä ja möreämpiäänisiä aikuisia.

Iltapäivisin sisälle raahautuu pitkän päivän jälkeen koululainen, pipareita rouskuttava neljävuotias ja äiti, joka raahaa kasseja, pussukoita, tyhjiä vesipulloja, auton lattialle ajautuneita pipoja, parittomia hanskoja, sukkia, oviin juuttuneita salmiakkirenkaita.

Ja rapussa tömistelevä Mads, joka on valikoivasti ujo.

Mads

Kun ovet ovat sepposen selällään ja koululainen flossailee ovisuussa niin että peppu heiluu, meidän stueasuntomme yläkerrasta lompsii yläkerran nuori naapuri Mads, joka on valikoivasti ujo. Hän katsoo meitä vaivihkaa kulmiensa alta ja nyökkää tuskin näkyvästi.

Mads on valikoivasti ujo sillä hän ei aina muista ujostella kun pitää bileitä suoraan olohuoneemme yläpuolella. Ehkä Mads tietää sen ja rappukohtaamiset ovat hieman noloja,  sillä olen mennyt oven taakse kolkuttelemaan 04 yöllä useammin kuin kerran. Kerran Mads jopa läpsäytti käden olalle ja pyysi viskipaukuille.

Joskus Madsilla on supernopeat etkot. Parikymmentä nuorta pitää valtavaa meteliä puoli tuntia, hyppivät ja pomppivat niin että kattolamput heiluu. Sitten ne ryntäävät kadulle karaoketaksiin epäselvästi huojuen ja katoavat yhtä nopeaa kuin tulivatkin.

Tanskassa siedetään meteliä ja kaikki kuitataan sanomalla ne pitää vähän hauskaa, se loppuu kyllä aikanaan.

Eteinen on arjen turhautumien näyttämö. Eteisessä ei suostuta, ei jakseta, pyristellään, tullaan, mennään, etsitään kadoksissa olevaa, ei pueta, puetaan, hyvästellään ja kohdataan.

Eteinen

Eteinen on arjen turhautumien näyttämö. Eteisessä ei suostuta, ei jakseta, pyristellään, tullaan, mennään, etsitään kadoksissa olevaa, ei pueta, puetaan, hyvästellään ja kohdataan. Eteisessä kokoonnutaan, painitaan, läpsytellään, unohdetaan avaimia, paiskotaan ovia, kurkitaan sisään ja kopistellaan hiekkaisia jalkineita.

Eteisessä myös mitataan läsnäolon syvyys. Eteinen on rakkauden näyttämö, kärsivällisyyden temppelikammio. Jaksatko tässä kohtaa olla myötämielinen ja ymmärtäväinen uhmakohtauksille ja omille uuden päivän juoksujen turhautumille. Eteinen on myrskynsilmä, jossa on tekemisen meininki.

Sohvapöydän käsittelin hetken mielijohteesta. Ajopuut ovat merenrannalla sileiksi hioutuneita ja ne vaihtavat usein paikkaa. Sarvet olen löytänyt lapin erämaasta.

Ajopuu

Ajopuut huuhtoutuvat rannoillemme ja niitä on niin paljon, ettei niitä voi olla katsomatta ja koskematta. Ajopuu on katkennut, se on ajelehtinut, hioutunut sileäksi vaikka onkin muuten kova. Ajopuun tarinassa on jotain koskettavaa, kuin maastaan pois ajalehtinut ulkosuomalainen, joka on kuin kohtalon oikusta päätynyt vieraille rannoille.

Miten ja miksi, vain ajopuu tietää totuuden. Ulkosuomalaisen ikuinen kahden kulttuurin välissä eläminen, sopeutuminen väreihin ja näennäinen rauha muistuttavat samasta. Kuin toinen elämä, josta ei olekaan paluuta takaisin.

Ajopuun voi laittaa tasoille, seinälle, hyllyille, tuikkualustaksi tai se voi olla ninjamiekka, kuten meillä usein käy.

Olohuoneen lamppu tehtiin ajopuusta. Tästä pääset katsomaan ja lukemaan miten!

Kummituspuu on yhtä paljas ja käkkyräinen kun joskus toive huushollin tyhjyydestä. Mitä tarkemmin miettii jokaisen asian ja esineen kohdalla miksi tämä on täällä, sitä vähemmän mitään tarvitsee. Vain merkityksellinen jää. Karsin ja poistelen jotain jatkuvasti, niin salakavalasti ettei kukaan muu huomaa mitään.

Sanat

Sanoilla voi etsiä, kertoa, löytää, yhdistää ja koskea. En tiedä mitä sanoilla lopulota haluan tehdä, mutta tiedän että tarvitsen niitä. Tarvitsen erityisesti suomenkieltä, joka on sieluni ääni. Vanha kirjoituskone on kulkenut mukanani kauan, kuin raskas riippakivi jota jaksan tuskin nostaa.

Se seisoo tukevasti paikoillaan ja muistuttaa siitä, miten kieli ei ole maailmamme rajat. Se voi kuitenkin rajoittaa, jos ei ole yhteistä kieltä. Tanskankielen saapuminen omaan elämään on ollut pitkä oivallusten, ilon ja surun tie, joka ei meinaakaan olla vielä ohi.

Kieli ei ole rajat, mutta kieli on yhteyden väkevä alku.

Peterin (puolisoni) isä oli merimies. Hän antoi hieman ennen kuolemaansa minulle vanhan laivalyhdyn. Laitan sisään kynttilöitä ja tuntuu kuin kuulisin meren kaukaisen kuohunnan.

Seinällä roikkuu ainoat valokuvat. Niissä ovat merimies appiukko ja teräsnainen joka katosi Alzheimerille, mummuni.

Tamän tuolin löysin ja ajoin torilta laatikkopyörässä. Raska ja valtava tuoli nitisi ja natisi mutta selvisimme. Sen pinta on sen näköinen kuin siinä olisi istuneet sukupolvet toisensa jälkeen.

Ôljylamppu on tullut mukanani Suomesta. Se on herkkä ja vahva tummien ja raskaiden keskellä.

Kerälankaa löytyy tämän tästä legoukoista, ajopuista ja pitkistä hiuksista.

Vanhan ikkunan löysin metsäretkellä hylättynä ojasta. Miksi sen otin ja toin kotiimme, en osaa sanoa. Jokin tarkoitus sillä on, jota en vielä tiedä.

Kirjojen ja vanhojen tanskalaisten lehtien jalusta on intialainen lukualusta. En tiennyt sitä ennen kuin intialainen ystäväni kertoi jalustan nähtyään. The catcher in the rye on yksi hengästyttävämpiä ja kauniimpia novelleja mitä olen koskaan lukenut.

Aurinkokunta.

Keittiö

Kodin sydän on kuin onkin keittiö, jossa tosin vetonupit hyppivät irti tämän tästä, maalit rapisevat seinistä, seitit rakennetaan uudestaan päivästä toiseen ja lattiat natisevat pienenkin painon alla. Hämähäkit ovat kuitenkin tervetulleita, sillä vanhan talon raoista ja lautojen välistä ne hiipivät lämpimään ja ne mahtuvat tänne oikein hyvin.

Mutta ruoka, se on enemmän kuin pelkkää ravintoa. Ruoka on lääkkeesi jos annat sen olla. Ruokaa on syötävä joka päivä, joten miksi ei seurata sydäntään ja tehdä heti alkuunsa rauha universumin kanssa. Täällä valmistan perheemme vegaaniset ateriat, eväspaketit, synttäriherkut, sämpylät, smoothiet ja täältä nousevat tuoksut, vanhan rämisevän radion laulut, kesäisin avoimet ikkunat ja takaovesta pihalle ryntäilevät mutajalkaiset lapset.

Tänne katoan tekemään vegaaniruokaa. Epäkäytännöllinen keittiömme, jota juuri siksi rakastan.

Roikko korvaa kuivauskaapin, jota tanskalaiskodeissa ei useinkaan ole.

Ihan tavallinen pastapäivä.

Uunituoretta leipää.

Herkullinen ja ruokaisa hellesalaatti

Vegaanista piirakkaa itsepoimituista marjoista.

Väriä pimeään tuo marjat ja hedelmät. Niiden tuoksu ja maku muistuttavat kesästä, nurmesta ja villimansikoista.

Takarappu

Takaoven luo vie takarappu joka on pakopaikka. Takaoven värit ovat vinksallaan ja se riisuu aseista. Täällä ei tarvitse olla mitään turhaa. Edustalla ollaan kuten pitääkin olla, takahuoneissa kaikkea tarkastellaan sellaisina kuin ne ovat.

Takarappulla juon aamukahvin, istutan ystävän viinilasilliselle ja pysähdyn vain kuuntelemaan päärynäpuun asukkeja ikkunalaudalla kesäiltaisin.

Takarapun karkeus on kaunis ruokakuvissa.

Päivän viimeinen saippuakupla.

Riisipuuroa tontuille.

Omenainen tuoksu leviää ja jää loppuyöksi. Tanskalaisia jouluherkkuja ”’æbleskivor” syödään hillon ja tomusokerin kanssa.

Seuraa blogiani myös Instagramissa ja Facebookissa