Aamuhetkiä Jyllannissa -morning in a boho home

Teksti

Vaikka nousen sängystä ylös hypähtäen, se ei tarkoita sitä, että olisi hereillä. Näen paljon unia ja ne jäävät usein kaihertelemaan mieltä pitkäksikin aikaa. Tarvitsen aikaa, jotta mieli nousee unien syövereistä. Oma teekupillinen antaa ottamaan todellisuudesta kiinni. Se tuoksuu marjoilta, höyry lankeaa kasvoille ja irrottaa unimaailmasta.

On todella hämmentävä ajatus, että öisin kaikki ihmiset tässä kaupungissa, ja koko maassa, pistävät maate ja nukkuvat. Ympäriinsä pimeissä taloissa ja huoneissa syvässä unessa makaavia ihmisiä, samaan aikaan. Todella outoa. Hykerryttävää. Sci-fiä.

Lapset  alkavat heräillä. Olen juonut teeni, tehnyt eväslaatikot, laittanut kaikille vaatekasat valmiiksi. Nyt voin nostaa syliin rauhassa ja hengähtää. Halailla ja olla lähellä.

Jos en valitse edellisenä iltana vaatteita seuraavalle päivälle, en ajattele yhtään mitä päälle sujahtaa. Joskus on hame olo, joskus housu, joskus äijämäinen lökäpöksy, joskus ihansama. Joskus rima on niinkin korkealla, että kunhan ei ole alasti.

Hetki aikaa. Jokainen saa olla omissa oloissaan, kunnes on valmis olemaan muiden kanssa. Suomen vaarilta saatu joululahja antaa hengähtää.

Tuoreet yrtit keittiön ikkunalla tuovat luksusta arkeen. Leivän päälle, pastaan, salaattiin ja niin jokainen ruokailu kohoaa kulinaristiseksi elämykseksi. Niin pienestä se on kiinni.

Miten selättää ikuinen kaaos? Takarapun kautta kannan roskapussit sisäpihalle ja pakkaan liikaa tilaa vievät lautaset kellariin. Kaaoksen tunne helpottaa, kun raivaa. Liekö päässä vikaa, vai onkohan se ihan loogista? Oli niin tai näin, se toimii.

Aamut on vielä pimeitä, sataman valot loistaa. Kohta pitäisi alkaa helpottaa. Tuuliset rannat pitää jotenkin aina mielen auki. Niin autiota, melankolista ja kaunista. Katsooko tanskalainen samaa maisemaa niin, vai onko tämä suomalaisuutta minussa?

Myrskyävä satama aamutuimaan. Lille Beltin siltaa pitkin kulkee autovanat, kuin hämärässä kiermurtelevat madot. On helppo hengittää, kun meri on joka puolella, mutta on kuitenkin sillat, joita pitkin pääsee muualle. Ei ole ehkä niinkään kyse siitä, että aina haluaisi mennä. Jo mahdollisuus lähtemiseen avaa mielen ja rentouttaa rintakehän.

Joka aamu sotilaat nostavat tanskan liput salkoihin. Tanskassa jokainen päivä on liputuspäivä. Legenda kertoo, että tanskanlippu tippui taivaasta. Ja tipahti siis Viroon. Merkki Jumalalta, tai jotain sellaista. Miten Viro ja Jumala liittyy toisiinsa, en jaksa muistaa.

Ympäri vuoden vihreät nurmet. Se on kaunis näky harmaan taivaan alla.

Satoja vuosia meressä pyörineet kivet ovat sileitä. Mistähän nämäkin kivet ovat rannalle ajautuneet? Kuka näitä katseli sata vuotta sitten? Pyöritteli käsissään ja laski takaisin, kuten minä nyt.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä