Äiti mennäänkö naimisiin? Kun lapsi rakastuu vanhempaansa

Teksti

9-vuotiaani on siinä iässä että hänessä on rajattomasti rakkautta. Hän ihailee ja hellii kaikkea mahdollista oli se me vanhemmat, kaverit, eläimet, kivet, puut tai maan matoset. Kaikessa löytyy jotain rakastamisen arvoista.

Ja nyt oma poika taitaa olla hieman rakastunut minuun. Suunnittelee meidän naimisiinmenoa ja on muutenkin jatkuvasti kannoilla. ” Rakastan sua niin niin paljon” on päivittäinen laulu ja öisin kömpii viereen nukkumaan. Herään öisin siihen että olen tippua sängystä kun poika tulee niin lähelle.

Ja nyt oma poika taitaa olla hieman rakastunut minuun.

Ilmoitus naimisiinmenosta sai olon hieman hämmentymään aluksi ja hellyyden osoitukset olivat jotenkin jopa huvittavia. Mutta ymmärrän että tässä on meneillään jotain todella tärkeää lapsen seksuaalisuuden kannalta ja haluan ottaa kaiken tuon rakkauden vastaan sitä tukien ja vaalien.

Muistan miten olin itse rakastunut naapurin setään kun olin ensimmäisellä luokalla. Taisin myös suunnitella naimisiinmenoa ja olin todella mustasukkainen hänen vaimolleen. Rakastuminen oli kuitenkin ennen kaikkea ihastumista aikuiseen joka oli turvallinen ja läsnäoleva. Joka sai olon tuntumaan tärkeältä ja rakastetulta. Naimisiin sitä taas tahtoo sen vuoksi, koska silloin saa olla yhdessä ainiaan. Ihmisen haluaa kokonaan itselleen ja lähelleen.

Kyse ei tietenkään ollut aikuisten maailman rakkaussuhteesta, vaan viattomasta läheisyydestä. On ihanaa, että lapsi on rakastunut, koska rakastuminen tuntuu hyvältä ja vahvistaa.

Meillä on varmasti miltei kaikilla joku kokemus siitä miten olemme vannoneet menevämme isän tai äidin kanssa naimisiin. Näille muistoille naureskelemme yhdessä vanhempana sillä ajatus on tietenkin uskomattoman pöhkö. Leikki-ikäisenä  suuri osa lapsista kuitenkin rakastuu jompaankumpaan vanhempaansa. Lapsi voi rakastua samaa tai eri sukupuolta olevaan vanhempaan ja tällä ei ole merkitystä tulevan seksuaalisen suuntautumisen kanssa.

Oma poika on tällä hetkellä muutenkin kiinnostunut sukupuoli asioista ja me puhumme paljon erilaisista sukupuolirooleista. Puhumme siitä milla¨tavalla ystäviä voi rakastaa ja miten miehetkin voivat mennä keskenään naimisiin jos he niin haluavat. Olennaista ei ole sukupuoli vaan se että aidosti rakastaa toista.

Joka päivä jokainen vanhempi antaa seksuaalikasvatusta, halusi tai ei.

”Seksuaalisuus on meissä läpi elämän eli se on meissä jo kun kasvamme kohdussa.–Vauva tarvitsee vanhemmalta rakastavaa katsetta, ravintoa ja hoivaa. Kaikissa niissä on läsnä myös lapsen seksuaalisuus. Ihokontaktin kautta lapsi oppii kosketuksesta ja toisen ihmisen lähellä olosta. Ihokontakti rauhoittaa vauvaa, auttaa kipuun ja luo yhteyden vanhempaan. Katseen kautta lapsi tulee nähdyksi. Vanhempi luo sanoillaan ja kosketuksellaan perustan lapsen seksuaalisuudelle ja koko ihmisyydelle.Marja Kihlström, erityistason seksuaaliterapeutti

Joka päivä jokainen vanhempi antaa seksuaalikasvatusta, halusi tai ei.  Ja nyt poikani rakastumisen myötä piti  osata kertoa hyvällä tavallaa ettei äiti voi mennä oman lapsensa kanssa naimisiin. Mutta että jossakin vaiheessa hän varmastikin löytää jonkun, jonka kanssa voi niin tehdä. Lapsi katsoi minua hetken ja virkkoi sitten:

Joo sitte ku oon vanhempi.

Ehkä hän vanhempana muistaa höpsön rakastumisensa samalla tavalla kuin minäkin muistan. Kokemuksesta on jäänyt hyvä olo, sillä naapurin kiltti setä ymmärsi kehitysvaiheeni ja otti rakkaudenosoitukseni vastaan. Sai oloni tuntumaan tärkeältä ja rakkauden arvoiselta.

 

Muistatko olleesi rakastunut isään tai äitiin?

 

 

 

 

 

 

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Joo muistan että halusin lapsena naimisiin isäni kanssa :’D Ja kaverin kanssa kirjoiteltiin salassa rakkauskirjeitä isän nuorehkolle kaverille, ja tottakai hän sitten jotenkin löysi ne ja luki. Oli se noloa. Me oltiin ehkä 9-vuotiaita ja isän kaveri kolmekymppinen.

Avatar

Tuntuu niin hassulta noi lapsien rakkauden osoitukset. Lastemme 8 v serkkukin kehuu aina äitiään maasta taivaaseen ja kuulostaa kyllä niin huvittavalta, että tekisi mieli nauraa. Itse kun en ole lapsena ikinä ollut keneenkään aikuiseen rakastunut eikä kukaan omista viidestä lapsestakaan vielä tähän mennessä ole. Ovat kyllä olleet omanikäisiinsä ihastuneita niin kuin itsekkin aina olin. Ollaan kai vähän normaalista poikkeavia😁

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä