Älä punnitse, rajoita, mittaa ja tunne riittämättömyyttä – lopeta vääristynyt ajattelu, syö mitä haluat ja nauti elämästä

Eilen me syötiin piknikillä kaikenlaista herkkua. Oli tehty lasten tädin kanssa oikein parastamme ja oli tapaksia joka lähtöön: wokattuja vihanneksia, marinoituja kasviksia, uunissa valmistettuja juureksia, patonkia, falafeleja, vegaanisia fileitä, pastasalaattia, couscoussalaattia, lättyjä ja hilloa, mehua, suklaata, pikkupizzoja, valkosipuliperunoita, dippejä ja pestoja. Illalla kotona tehtiin pizzaa ja syötiin vielä sängyssäkin karkkia.

Voisi sanoa, että lähti käsistä. Ei pitänyt kuri. Kalorit paukkui yli. Tuli syötyä huonoja ruokia. Pahoja kaloripommeja. Varsinkin näin karanteeniakoina monia huolettaa se, miten pitää syömisensä kurissa. Kun pitää kotoilla ja liikkuminenkin ehkä vähenee.

Sitten voisi päättää, että huomenna otan itseäni niskasta kiinni. Laitan jokaisen aterian kalorilaskuriin. Kestän nälän tunnetta. Sillä syön selvästi liikaa. Enkä syö herkkuja, vaikka tekisi mieli. Selaisi puhelimesta inspiroivia kehokuvia. Varsinkin before and after- kuvat tsemppaa. Keskittyisi päämäärään, eli timmiin ja kauniiseen kehoon. Tekisi tarkan treeniaikataulun ja lisäisi kalorilaskuriin jokaisen treenatun kalorin. Siten pudottaisi ainakin sen puoli kiloa viikossa. Sillä tavalla terveellisesti, mutta kuitenkin tiukasti.

Voisi sanoa, että lähti käsistä. Ei pitänyt kuri. Kalorit paukkui yli. Tuli syötyä huonoja ruokia. Pahoja kaloripommeja.

Vakuuttaisi itsensäkin siitä, että kyllä se riisi-salaatti-kana (vegekana) yksitoikkoinen ruoka on tosi herkullista. Ja jos rehellisiä ollaan, siinä näläntunteessa mikä tahansa maistuukin taivaalliselta. Koska mielessä siintäisi vaan se täydellinen ulkomuoto, hyväksyntä ja tyytyväisyys omaan itseen. Palkinto, joka odottaisi.

Sosiaalisessa mediassa ja livenä omaa itseään voisi sitten esitellä. Ei tarvitsisi pelätä tursuaako vatsamakkarat valokuvissa, kun ei osaisi olla varovainen ja poseerata. Ei mitään kaksoisleukaa, hyi. Onko mitään kammottavampaa kuin muiden postaamat ja tägäämät kuvat, joissa oma naama on levinnyt ja kaksoileukoja ainakin kolme. Opettelisi poseerausilmeet, sillä jos nauroi täysillä ja varomattomasti, naama näyttää elefantin takalistolta.

Kun olisi rasvaton ja timmi, mieltä hivelisi jokainen kommentti, jossa kehuttaisiin kauniiksi ja hoikaksi. Someen ei ilmestyisi yhtäkään kuvaa, jossa näyttäisi täydelliseltä.

Painosta puhuminen, mittaaminen ja erilaiset dieetit on niin arkipäiväistyneet, ettei enää oikein edes tunnisteta, miten vääristynyttä ajattelustamme on tullut.

Ruokien jakaminen hyviin ja huonoihin on kuitenkin todella häiriintynyttä. On lopulta olemassa vain ruokaa. Usein tuntuu siltä, kuin koko länsimainen kulttuuri olisi syömishäiriön kurimuksessa. On tietynlainen kehonkuva, joka on ihannoitu ja kaiken työn ja kärsimyksen arvoinen. Kauniit ja hoikat hallitsee tätä maailmaa, muiden paikka on häpeällinen ja eriarvoinen.

Painosta puhuminen, mittaaminen ja erilaiset dieetit on niin arkipäiväistyneet, ettei enää oikein edes tunnisteta, miten vääristynyttä ajattelustamme on tullut.

Olen itse aikoinani kokeillut erilaisia ruokavalioita, pikadieettejä, lisäravinteita, liikuntakuureja, etsinyt tasapainoa ulkopuolelta ja myös saavuttanut timmin unelmakropan. Se ei kuitenkaan tehnyt onnelliseksi, sillä syömiseni oli liian kurinalaista ja tiukkaa, treeniaikataulut rääkkiä. Minulla oli vauva jota imetin. Keho oli stressitilassa ja nukuin huonosti. Olo oli kamala ja oivalsin pian, etten voisi jatkaa samaan tahtiin lopunelämääni.

Jos tiukat dieetit ovat avain onnelliseen ja tasapainoiseen elämään – miksi olen taas dieetillä?

Silloin tupsahti mieleen ajatus:

Jos tiukat dieetit ovat avain onnelliseen ja tasapainoiseen elämään – miksi olen taas dieetillä?

Mutta siitä se sitten lähti.

Jos on vuosikausia turruttanut kehon nälkäviestejä, voi viedä vuosia oppia kuuntelemaan niitä uudestaan. Mutta se on mahdollista, sille pitää vaan antaa aikaa. Alkaa taas syömään intuitiivisesti, kuten lapset syö. Ennen kuin meidän vanhempien kehopuhe ja riittämättömyyden tunteet tarttuvat lapsiinkin.

Intuitiivinen syöminen on syömistä, jossa syödään mitä haluaa ja milloin haluaa. Ajatella. Mutta se olisi normaalia ja veisi ajan ja energian tärkeisiin ja olennaisiin asioihin. Sen sijaan, että voimavarat menevät riittämättömyyden tunteisiin.

Kun syöminen ja ruoka normalisoituu, niiden hajoittava voima katoaa.

Jos takana on laihdutuskierteitä tai syömishäiriöitä voi kehon nälkä- ja kylläisyysmekanismit olla sekaisin. Aika usein ne ovat sotkussa esimerkiksi tunnesyömisen, ahmimisen tai rajoittavan ruokavalion jäljiltä. Ja sitten pitäisi oppia kuuntelemaan oman kehon viestejä siitä, mitä tarvitsee ja haluaa, ja milloin? Alkuun voi siis olla mahdotonta edes ymmärtää oman kehon viestejä.

Voi olla että syö alkuun liikaa. Ja se on täysin normaalia, jos itseään on nälkiinnyttänyt jopa vuosia. Jos diettaa on-off. Eli jos keho kertoo että on nälkä, kannattaa syödä. Fiilis tulee tasoittumaan ja kohta kehokin tajuaa, että ruokaa riittää. Herkkuja ei teekään mieli jatkuvasti, kun niitä saa syödä milloin haluaa. Ei tarvitse ahmia, ei tarvitse kieltää, ei rajoittaa ja hävetä.

Kun syöminen ja ruoka normalisoituu, niiden hajoittava voima katoaa. Liikkumisesta tulee nautinto, ei kalorien laskemisen väline.

Ja kun häiriintynyt ajattelu muuttuu, hyväksyy itsensä kokonaan. Jopa niissä muiden ottamissa ja tägäämissä kuvissa, joissa on kolme leukaa.

View this post on Instagram

Piknikillä lasten ja lasten tädin kanssa🌱Tässä teille vähän kevään ääniä ja luontoa. Varsinkin jos et ole päässyt luontoon tai ulos🌱 Kevätaurinko helli meitä ja saatiin nauttia tuntikausia lämmöstä, täydestä vatsasta, kiipeilystä – ja unohduksesta. Saan paljon teiltä kommentteja siitä, miten stoorini tuo lohtua ja hyvää mieltä🧡 "Ihan kun mitään koronaa ei olisikaan", kommentoi yksi teistä. Vaikka en mitenkään tarkoituksella sitä tee, ehkä stooreissa näkyy se asenne, jonka lapset omaan elämään tuo. Miten sopeutuvaisia lapset kuitenkin elää tätä uudenlaista arkea Lapsen mieli on luottavainen. Se mitä tapahtuu, on vaan osa elämää. Osa lapsuutta. "Jaa, nyt on tämmöistä. Ok." Jatketaan. Katse eteenpäin. Ja tässä nyt 18 päivää kotoiltua huomaa, miten omakin katse suuntautuu enemmän pieniin asioihin. Kun ei voi tietää tulevasta, sitä on turha hermoilla. Lapsenmielisyys on näinä aikoina vahvuus. Ja kun me lasten kanssa kiipeillään puissa ja syödään illalla sängyssä liikaa karkkia, yhteys omaankin sisäiseen lapseen on taas löytynyt. Koska ei se jokin syvin sisin koskaan muutu. Sitä voi pyrkiä muuttamaan, suojelemaan, häpeämään, piilottelemaan. Mutta siellä se edelleen asuu ja kuiskii hiljaa. Oma minuus. Vaikka oma tehtävä on pitää huolta ja suojella, olen silti yhä se sama ihminen, joka olin kuusivuotiaana. Sitä näkee kauneutta samoissa asioissa ja maailmaa ihmettelee yhä samoin silmin. Ihmeellistähän tämä on. Miten olisimme osanneet varautua tähänkään maailmantilanteeseen? Meidät on pakotettu pysähtymään ja keskittymään olennaiseen. Ja jotenkin se tuntuu vaan niin oikealta🧡 #jyllanninsuomineito #kaksplusblogit #spring #denmark #lifeisbeautiful #lapsensilmin #lapsenmielinen #childlike #kotoilu #luonto #kevät

A post shared by Terhi-Anneli Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä