Elokuun luetuimmat blogitekstit top 3

On hieman jäänyt hampaankoloon koko elokuu.

Se meni niin työkiireissä, etten ehtinyt kirjoittaa blogiin juuri mitään, mitä oli tarkoitus ja muutenkin koko SoMe-aika jäi aika vaatimattomaksi. Blogikirjoituksia kun pitää jatkuvasti olla markkinoimassa eri sosiaalisen median kanavissa tai lukijoiden on vaikea löytää tekstejä. Mutta myös kohtaamassa teitä kaikkia seuraajia ja lukijoita. Olette minulle arvokas reflektio ja vertaistuki, ja olen oikein julkisesti pahoillani viime kuun laiminlyönneistä!

Toisaalta ehdimme sentään piipahtamaan lasten kanssa Suomessa viisi päivää, mikä olikin tällä erää ainoa kesälomani. En tässä paukuttele henkseleitä omalla tuotteliaisuudellani, vaan olen oikeasti kunnon loman tarpeessa. Työkuormitus ja loman tarve alkaa vähintäänkin tuntua sinä kuuluisana kiristävänä vanteena päässäjohon lyhyt pyrähdys Suomeen sentään toi pientä helpotusta.

Lapset nauttivat Nuuksion rauhasta ja suomalaiskavereiden seurasta.

Matka Suomeen oli upea ja ikimuistoinen. Se ylitti kaikki odotukset ja me palasimme arkeen voimaantuneita, mikä oli täysin odottamatonta näin lyhyen reissun jälkeen. Lepo ja akkujen latautuminen on paljolti kiinni siitä, seuraako lopulta intuiitivisesti omia tarpeitaan, vai stressaako lomallakin liikaa tekemisestä ja muiden odotuksista. Me vietimme viisi päivää Nuuksion korvessa ja se tuli niin tarpeeseen.

⁣https://www.instagram.com/reel/CD1VmSzhNMr/?igshid=45syf472ljdi

Voit käydä Instagram-tililläni seuraamassa Suomi – reissuamme ”Green Tara”-nimisissä korostuksissa, tai tsekata Reelsejä. Instagramiini pääse alla olevaa kuvaa klikkaamalla.

Listasin teille viime kuun luetuimmat kolme blogikirjoitusta, jos ne meni syystä tai toisesta ohi:

Elokuun top 3

  1. Perheen isä pahoinpideltiin kotipihalla, koska luultiin parkkeeranneen autonsa väärälle paikalle. Tämän tosi tarinan minulle kertoi lukijani. Se kertoo ruohonjuuritason rakenteellisesta rasismista, joka yhä elää vahvana.
  2. Miksi vegaanit ja kasvissyöjät haluavat jäljitellä ruuassaan lihaa? Vegaaniset lihankorvikkeet aiheuttaa jostain kumman syystä vihaisia reaktioita lihansyöjissä ja provosoi ihmisiä pitkin internetiä. Miksi? Pohdin asiaa tekstissä.
  3. Kiusaajalapsi. Koulujen alkaessa puhutaan paljon kiusaamisesta ja sen uhreista.  Mutta entäs kiusaajalapsi? Jonkun lapsiahan ne kiusaajatkin ovat – meidän lapsiamme. Pohdin kiusaamisen perimmäisiä syitä ja sen vaikutuksia tekstissä.

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä