”En jaksanut, joten lopetin syömisen”

Teksti

Turhaudumme vartaloomme, joka ei toimi, ei ole vallassamme

Onko sinulla joskus tullut lihasjumi selkään, niskaan tai revähtänyt reisilihas? Alamme automaattisesti kompensoimaan tuota uuvahtanutta lihasta kulkemalla vinossa, oudosti linkuttaen tai liikkuen jäykästi, kuin olisimme muovattu kipsin sisään.

Koko kehomme asento vääristyy kuin huomaamatta ja kohta pienen lihasjumin hoitamattomuus leviää kehoon erilaisina kipuina ja kramppeina. Toimimaton ja kivulias keho aiheuttaa nopeasti ongelmia myös mieleen. Turhaudumme vartaloomme, joka ei toimi, ei ole vallassamme, aiheuttaen voimattomuutta.

Me kaikki tiedämme, että mielen kroonistunut stressitila voi aiheuttaa vakavan fyysisen oireen, vatsahaavan. Hyvä olo, tai kipu, kehollistuu.  Ei ole mitään humpuukia, että liiallisen stressin aiheuttama hormonaalinen epätasapainotila alkaa lopulta aiheuttaa fysiologisia muutoksia vartalossa. Masennus ei ole vain mielen sairaus, vaan se ottaa haltuunsa koko meidän olemuksemme. Se voi olla jopa lähtöisin kehollisuudestamme, josta se kipuaa hitaasti kohti tietoisuuttamme.

Mieli ja keho ovat ykseys

Tunteet kehollistuvat. Ne ovat ruumiinkielessä, unettomuudessa, naurussa ja nauramattomuudessa. Sairaalloisessa halussa tai haluttomuudessa. Ruokahalussa ja ruokahaluttomuudessa. Ne katsovat meitä peileistä, ja joko katsovat meitä lempeästi tai inhoten, välinpitämättömästi tai rakastaen.

Mieli ja keho ovat ykseys. Ehdoton symbioosi, jossa toista ei voi olla ilman toista.

Jos lakkaamme hoitamasta yhtä niistä, toinen menee epäkuntoon. Jos ei heti epäkuntoon, niin aluksi varovasti reistaillen. Toiseus yskähtelee ja pyrkii vihjailemaan huollon tarpeesta. Tämä toinen puoli raahaa toista osaa perässään, epätoivoisesti toivoen voivansa kompensoida uuvahtanutta toista puoliskoaan. Mutta jossakin vaiheessa kokonaisuus alkaa kulkea vinossa. Selkä köyryssä ja niin lihas toisensa jälkeen uupuu.

Ja jos symbioosin epätasapaino on mennyt liian pitkälle, kaikki kaatuu.

Tämä tyttö näkee nälkää.
Hän on alkanut kaluta itseään sisältä.

Sinin, 38, keho ja mieli ovat siellä, kallellaan. Missä niiden tila onkin, epätasapainossa, yhä hakemassa toisiaan:

”En jaksanut.

Lopetin syömisen.

Tämä tyttö näkee nälkää.
Hän on alkanut kaluta itseään sisältä.

Kampaajalle on pakko mennä. Peilikuva raatelee puolitoistatuntia eikä senkään tulos maistu.
Kaikki penkit murskaavat luita. Istun mustelmilla ja nojaan nirhaumiin. Hiuksia joka paikassa, paitsi päässä. Kylmä. Kasvoille kasvaa nöyhtää, mutta silti
saatana on kylmä.

Puhuu sekavasti. Pälyilee.
Yliherkkä. Hyvin itkuinen.
Pakkoliikuntaa. Älkää antako hänen seistä.

Puuro on syötävä pikkulusikalla, omena kuutioina ja leipää jauhetaan loputtomiin.

Ensin leipää on ruista, sitten näkkileipää ja lopulta ilman sitäkin pärjää.
Kasin oppilas, kaikessa keskinkertainen sini.
Tässä olen hyvä.
Vähentämisessä. Vähenemisessä.
Jotain, mistä minut huomataan.
Jotain, mitä jaksan paremmin kuin kukaan muu.
Vain liikaa tai liian vähän on riittävästi.

Vakava tapaus.
Kolmas sisäänkirjautuminen ja olet kroonikko.
Kolmatta kertaa ei ole tullut. Sairaalasta on tullut suojelukohde. Joka lauantai pyöräilen sen ohi tanssimaan. Matkoille on tullut mittaa.

Sanotaan, ettei tämä koskaan parannu pois.
En tiedä.
Voi hyvin
olla.

Näin otan siitä selvää.”

Sini Peura, 38

Sini. Kuvan otti Jari Flinck.
Sini. Kuvan otti Jari Flinck.

Nostokuvan otti Jari Flinck

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä