Jokaisella lapsella on oikeus tulla nähdyksi – ihmisarvo ei ole mielipidekysymys

Teksti Terhi-Anneli

Se oli kumma juttu.

Vaikutti silloin mitättömältä asialta, sillä tapahtuneen vaikutukset huomasi ainoastaan yksi ihminen koko maailmassa, minä itse.

Ja miksi tämä tapaus ei vaikuttanut muihin, sille on syy jonka me kaikki tunnemme:häpeä.

Häpesin tapahtunutta, joten piilotin sen parhaani mukaan.

Olin menossa yläasteen ekalle luokalle ja olin ommellut housut itselleni. Aamulla jännitti, mutta olin ylpeä että olin vihdoinkin saanut pukeutua vaatekappaleeseen, josta oikeasti pidin.

Housut oli erilaisista kankaista rakennetut haaremihousut, aika marginaalista kamaa nuoruuteni Levis aikana.

Naiivin intoni tulos oli että on-off tyttöporukkani kovis piti minulle puhuttelun siitä miten näytin aina naurettavalta- sitä paitsi kuka oikein luulet olevasi?

Niin vähän voi tehdä väärin ja yhtä paljon haluaa kuulua johonkin. On iso asia tulla suljetuksi pois.

Seisoin koko päivän itkien yksin katoksen alla. Häpesin housujani, toivoin että olisin ottanut toiset housut mukaan jotta olisin voinut vaihtaa ne.

Tuntui siltä kun olisi kussut housuun ja

Omanarvontuntooni oli tullu särö. Halkeama, josta valui kuin tiimalasin hiekka, kiehtovan sulavasti ja hitaasti  ulos niin itsetunto kuin rohkeus olla juuri sellainen kuin on.

Kotona leikkasin haaremihousut palasiksi. Kun pitelin housujeni riekaleita, tapahtui kuitenkin jotain paljon suurempaa kuin pelkkää kangassilppua.

Omanarvontuntooni oli tullu särö. Halkeama, josta kuin tiimalasin hiekka valui kiehtovan sulavasti ja hitaasti ulos niin itsetunto, kuin rohkeus olla juuri sellainen kuin on.

Olin näyttänyt housujeni kanssa juuri siltä kuin halusin, mutta olinkin typerä idiootti. Olin ollut väärässä ja nyt hävetti.

Matka äidin ja isän sylistä päiväkodin porteille ja edelleen koulun pulpettiriviin on niin monelle pienelle pitkä matka, viattomuuden loppu. Silloin viimeistään ensimmäisen kerran väheksytään, pilkataan ja kiusataan. En ole tavannut montakaa lasta, nuorta, aikuista tai elämänsä ehtoopuolella olevaa vanhusta, jota ei olisi päiväkoti-ja kouluaikoina kiusattu.

Kiusaamista vähätellään, sillä se jotenkin muka kuuluu kasvamiseen.

Mikään mitä lapsi ja nuori elämässään kokee, ei ole ”vain vaihe”. Kaikki on todellista ja kaikki kokemamme vaikuttaa meihin syvästi. Jo todellakin nuori lapsi voi olla itsetuntemuksessaa pitkällä ja kunnioittaa omaa minuuttaan. Jo 12 vuotiaskin voi tietää olevansa homo.

”Älä koskaan piilota vihreää tukkaasi – ne näkevät sen joka tapauksessa.”

  • ”Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.” Tuula Vuorinen, Sysmän yhtenäiskoulun rehtori 

Kun joku lapsi on vakavan henkisen tai fyysisen väkivallan kohde, on uhri usein se joka joutuu luovuttamaan rauhan aikaansaamiseksi. Erilainen tai mitenkään enemmistöksi määritellystä poikkeava saa maksaa olemassaolostaan kovan hinnan ja vaihtaa koulua, paikkakuntaa.

”Seksologiassa vakiintuneen tieteellisen ymmärryksen mukaan oma seksuaalinen suuntautuminen tiedostetaan yleensä jo lapsuudessa, ja se näkyy erilaisissa seksuaalisen kehityksen vaiheissa kuten varhaisissa ihastumisissa. On tavallista, että 12-vuotiaat ilmaisevat seksuaalista suuntautumistaan ja testaavat ympäristön reaktioita ilmaisullaan.”SEXPO

Kirjailija ja antropologi Angles Arrien on kertonut isoäitinsä aina virkkoneen:” Älä koskaan piilota vihreää tukkaasi – ne näkevät sen joka tapauksessa.”

”Vihreä tukka” on meidän aito olemuksemme, johon kaikilla pitäisi olla oikeus. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus ihmisarvoon, oikeuteen olla oma itsensä ja olla olemassa, oli hetero tai sateenkaarinuori. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi, sellaisena kuin sisimmässämme oikeasti olemme. Vaikka monet pyrimme kätkemään parhaamme mukaan sen, minkä muut kuitenkin aina näkevät.

Kiusaaminen tuntuukin kumpuavan riittämättömyyden tunteesta, taistelusta kuka piilottaa itsensä parhaiten, ketä pelottaa vähiten.

Kiusaaminen tuntuukin kumpuavan riittämättömyyden tunteesta, taistelusta kuka piilottaa itsensä parhaiten, ketä pelottaa vähiten.

Ne jotka eivät piilota itseään vaan haluavat elää vapautuneesti aitoa minuuttaan toteuttaen, herättää arvottomuuden tunteita niissä, jotka pelkäävät itseään. Vähemmistöistä puhuttaessa ilmiö näyttäytyy nurinkurisena valtataisteluna, jossa enemmistön sijaa pitävät kokevat uhkaa.

  • ”Turhan usein vähemmistöjen asemasta keskustellessa huomio karkaa valtaväestön edustajan tunteisiin. Ilmiöön törmää myös koulussa. Kun puhutaan nuorten identiteetin tukemisesta opetuksessa, ollaan nopeasti tilanteessa, jossa keskustellaan siitä, miltä asia opettajasta tai huoltajista tuntuu.” Tommi Kinnunen

Miksi keskustelemme yleensäkään enemmistöistä ja vähemmistöistä? Miksi on lokeroita, puolikkaita, vajavaisia, hankalia ja ahtaita? Ja miksi kaikkia lapsia ei voida nähdä aidosti sellaisina kuin he ovat, miksi edes pitää hajauttaa ketään meihin ja niihin? Ne homot. Me heterot.

Vaikuttaa siltä, että se mitä me toisissa eniten pelkäämme tai paheksumme, ovat pinnan alle painettuja piirteitä meidän omasta sisimmästämme, joka janoaisivat näkyväksi tulemista. Ne asiat, joita emme muissa hyväksy, joiden yli emme tunne pääsevän. Ne puolet itsessämme, joihin rakkautemme ei riitä, eivät kurotu toisiin asti.

  • ”Käsitteet ‘enemmistö’ ja ‘vähemmistö’ ovat vain aikuisten sanoja hahmottaa ympäröivää maailmaa. Yksikään lapsi ei oikeasti ole vähemmistöä, saati ihmisenä epäonnistunut versio jostakin muusta, vaan ihan kokonainen ja ehjä.” Tommi Kinnunen

Jokainen lapsi on riittävä, ihan kokonaan.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä