Kiusaajalapsi

Kuka pelkää mustaa miestä!

Huuto kajahtaa koulun pihalla 80-luvulla ja jos tummaihoinen mies olisi kylällemme joskus eksynytkin, olisin varmasti säikähtänyt kuoliaaksi. Tuo ajatus mielessä nostan jalkaa aina vain korkeammalle, kun syöksyn hiekkakentän poikki puiden taakse kyykkimään. Sydän pamppaillen kuvittelen tummaa miestä ja ihoni nousee kananlihalle.

Ei kukaan suoraan mitään sano. Sanat kuiskitaan kun sokeripala katoaa kahvikuppiin tai mielipide tuodaan esiin tuijotuksina kadulla.

Näen puiden lehvien välistä, miten Arvo seisoo yksin koulun nurkalla ja potkii ränniä. Ruskea tukka peittää kasvot ja omituiset suorat housut on värkätty liian siisteiksi. Arvo ei ehkä uskalla edes kyykistyä, jotta housut eivät kadottaisi muotoaan.

Omien lastemme kohtaaman henkisen väkivallan juuret on aina siellä, missä me olimme pieniä.

Arvo on kyllä outo. Se kulkee pitkin seiniä, katsoo säikähtäneenä suurilla silmillään kun sille puhuu ja lehahtaa aina lopulta täysin kirkuvan punaiseksi. Me nauramme yhdessä Arvolle ja kutsumme sitä tomaatiksi. Kuinka monta tomaattia menee ketsuppiin? Vain yksi Arvo!

Se on hauskaa. Me olemme kaikki niinkun yhtä samaa kaveriporukkaa, Arvo ei ole.Se tuntuu jotenkin hyvältä, kun sen typerä naama vääntyy itkuun ja se on taas aivan punainen. Mitäs on niin omituinen. Olisi kuin muut.

Arvo on aikuistenkin mielestä outo, koko kylähän sen tietää.

Kun olen monen vuoden päästä kuudennella, pelkään uutta opettajaa. Tänään se hassuttelee ja sille saa nauraa, huomenna se taas suuttuu jos vitsailee. En ymmärrä miksi opettaja ei pidä minusta. En uskalla enää nauraa ollenkaan.

Tuijotan pulpetin kantta ja huomaan, että välitunneilla tuijotan samalla tavalla omia lenkkareitani. Vii-si-tois-ta-mi-nuut-ti-a on pit-kä ai-ka yk-sin yk-sin. Pojat juoksee Sannan perässä ja yrittää ottaa siltä pipoa päästä. Ne jahtaa sitä siksi, koska ne on rakastuneita siihen. Tuijotan Sannan polkkatukkaa enkä tajua, miksei pojat halua ottaa minun pipoa?

Lumessa narskuu ja huomaan Arvon kävelevän seinänviertä. Sen luminen lapanen vetää märkää rantua lankkuun, kuin etanan limainen vana. Hitaasti Arvon käsi vaihtuu ja toinen limavana ilmestyy ensimmäisen alapuolelle. Nyt tiedän mitä Arvo tekee seinänvierustoilla: Arvolle viidentoista minuutin välitunti on ikuisuus. Yksinäisyys, joka toistuu päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Minusta tuntuu yhtäkkiä pahalta. Voisin oksentaa äsken syödyn hernekeiton.

Arvo pysähtyy edessäni ja nostaa hämmentyneenä katseensa. Hän ei ollut huomannut minua ja on nyt kävellyt aivan lähelle. Katson Arvon vihreitä silmiä ja en ymmärrä enää yhtäkkiä lainkaan, mitä hänessä pelkäsimme. Ehkä Arvokin vaan lakkasi yksi päivä nauramasta, kuten minä.

”On puhuttu, rakastettu, laitettu rajat, pyydetty, anottu, uhattu, rangaistu – ja lapsi jatkaa kiusaamista. Hävettää, suruttaa, suututtaa.”

Luin nämä sanat ja jäin miettimään, että varmasti moni meistä on ollut tämän ikuisen rajanvedon molemmilla puolilla. Jos ei suorastaan köydenvetäjänä vastapuolilla, niin jossakin keskivaiheilla, passiivisena mahdollistajana. Olen varmasti itsekin ollut kiusaajan roolissa ja kiusattuna – ja kaikkea siltä väliltä. Vaikka en tarkalleen asioita muista, eikä lapsi aina ymmärrä tekevänsä väärin. V

Koulut on alkaneet ja usein kuulee siitä, miten toivoo ettei lasta kiusattaisi. Se on toki aina todella sydäntäsärkevää ja perseestä, mutta jonkun lastenhan on pakko olla kiusaajia.

Sain yhdeltä lukijalta kommentin, että oma lapsi on sekä kiusattu ja kiusaaja samaan aikaan. Mikä dilemma, vai onko? Kuulostaa oikein loogiselta, sillä kiusattuna on paha ollaja sitä pahaa oloa lähtee helposti purkamaan muihin.

Luulen että suurin osa meistä on ollut tämän sosiaalisen pelin molemmilla puolilla. Sekä kiusaajana, että kiusattuna. Helppohan se on tehdä asiasta mustavalkoinen ja pitää kiusaajalasta pahana yksilönä.Mistä lapsi sitten oikein oppii näitä ilkeita ja pahansuopia tapoja? No meiltä vanhemmilta ja aikuisiltapa tietysti, mistäs muualtakaan.

Kiusaajalapsi ei ole kuitenkaan paha lapsi. Kiusaajalapsi kiusaa ja se on väärin, mutta me voimme silti pyrkiä ymmärtämään. Avata kiusaajalapsen ajattelun ja tekojen kuoria, kaivaa esiin syyt ja seuraukset.

Olen varmasti itsekin ollut kiusaajan roolissa ja kiusattuna – ja kaikkea siltä väliltä.

Omien lastemme kohtaaman henkisen väkivallan juuret on aina siellä, missä me olimme pieniä. Missä minä juoksin kyläkoulumme poikki hippaa kilpaa muiden kanssa ja miten me jätimme huomioimatta tai syrjäytimme jonkun toisen. Oliko joku arka siten, että vain nojaili yksinäisenä koulun lankkuseinään, emmekä me huomanneet? Vai halveksuimmeko me outoa ja ujoa, emme jaksaneet ymmärtää herkkyyttä ja toisen erilaista tapaa kuulla koulun pihalla kaikuvat kovat äänet, sorahiekan rahinat ja liian nopea puheen rytmi?

Onhan täysin mahdollista, että oma lapsi voi olla kiusaaja, sillä jonkun lapsiahan ne kiusaajatkin on.

Miksi me pelkäämme mustaa miestä? Miksi me pelkäämme Arvoja?

Lapsi ehkä kiusaa, koska lapsi on oppinut pelkäämään jotain sellaista, joka on erilainen kuin itse. Lapsi kiusaa, koska lapsella on ehkä säröjä omanarvontunnossaan.  Lapsi kiusaa, koska lapsella on paha olla. Lapsi kiusaa, koska lapsi tekee kuten muutkin. Lapsi kiusaa ja vihaa, koska aikuisetkin tekee niin. Lapsi kiusaa, koska lasta kiusataan.

Syitä voi olla monia. Mutta olemmeko me aikuisetkaan aina lempeitä, myötätuntoisia ja suurisydämisiä toisiamme kohtaan? Silloin kuin työpaikalla syrjitään tai simputetaan muita. Kun rähjätään ravintolassa huonoa ruoka-annosta tai väitellään pikkusievässä kesämökillä. Kun tietyn perheen tapa elää ärsyttää. Kun niitä muita sitten puidaan auton etupenkillä, takapenkillä oleva lapsi kuulee sen kyllä. Tapa jolla kohtelemme muita ja itseämme, tarttuu lapsen tapaan ajatella ja käyttäytyä.

Lapsi ei ole koskaan yksin syyllinen käytökseensä, vaan kaiken henkisen väkivallan juuret on aina jotenkin kytköksissä meidän vanhemmuuteemme. Ellei sitten kyseessä ole sairaus tai jokin tila, johon ei kukaan voi oikein vaikuttaa.

Vaikka rakastaa, laittaa rajat ja tekee parhaansa, me emme voi pistää lasta laatikkoon ja suojata maailmalta. Lasten tulee nähdä ja ymmärtää erilaisuutta, jotta myötätunto voisi laajentua. Myötätunnon kautta pelko väistyy ja kiusaamisen tarve menettää tehonsa. Me voimme pitää huolta ja suojella jokaista pienokaista yhtä lailla: oli lapsi oma tai toisen oma, meidän tulisi välittää.

Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä, mutta se auttaa kiusaamisen syvällisten syiden löytämisessä. Jottei yksikään lapsi joudu laskemaan sekunteja välitunneilla, kulkemaan pitkin seiniä, vastaanottamaan lyöntejä tai hiljaista syrjintää  –  tuntemaan olevansa huonompi ja vähempiarvoisempi kuin kaikki muut.

Kun lapsi kiusaa, meidän on pakko luoda suora ja rehellinen katse omaan kuvajaiseemme. Tutkia niitä omia lapsuuden leikkikenttiä, joista niin usein jää sisimpään syviä haavoja. Avonaisia naarmuja, jotka on vain laastarilla paikattu. Kun me olemme itse sitten vanhempia, kipuilemme tiedostamattomin tavoin. Kohtelemmeko, kuten meitä on kohdeltu, vai olemmeko osanneet parantua ja päästää irti.

Onhan täysin mahdollista, että oma lapsi voi olla kiusaaja, sillä jonkun lapsiahan ne kiusaajatkin on. Vanhempina olemme aina lopulta vastuussa lapsemme tavasta olla ja kohdella muita.

Kun oma lapsi kiusaa, on se valtava häpeä. Mutta uskon, että aika moni meistä on myös ollut jollakin tavalla mukana toisten kiusaamisessa. Moni meistä vanhemmistakin on ollut tuo kammottava kiusaajalapsi. Kiusaajalapsi, joka on jotenkin pahempi ja kauheampi kuin muut.

Kiusaaminen ei tietenkään ole koskaan oikea tapa kipuilla, eikä kiusattu ole kenenkään sylkykuppi. Kiusaaminen on henkistä väkivaltaa, jolla voi olla kauaskantoiset vaikutukset: jopa loppunelämää.

Kiusaamisen perimmäisiin syihin pitää päästä käsiksi ja pitää huolta, että kiusatun tai syrjityn piina ei enää jatku. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä, mutta se auttaa kiusaamisen syvällisten syiden löytämisessä. Jottei yksikään lapsi joudu laskemaan sekunteja välitunneilla, kulkemaan pitkin seiniä, vastaanottamaan lyöntejä tai hiljaista syrjintää  –  tuntemaan olevansa huonompi ja vähempiarvoisempi kuin kaikki muut.

 

 

 

 

 

 

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Niin aiheellinen kirjoitus. Vilkas ja sosiaalisesti kömpelö poikani on sekä kiusaaja että kiusattu. ISO dilemma. Siihen puututaan, siitä jutellaan ja häntä ohjataan ja rakastetaan. Silti, kerta toisensa jälkeen tulee soitto, että hän on ollut osallisena kahakassa. Äidin sydän on vereslihalla ja itsesyytösten määrä suunnaton. Rajat ja rakkaus -mitä vielä?

Avatar

Kai kiusaamisen anatomia koostuu niin lapsilla kuin aikuisillakin viehtymyksestä yhteiseen ”viholliseen”.
”Me ollaan samaa mieltä, että toi on rasittava / laiska / kummallinen / outo tai mitä vain. Me ollaan yhtä mieltä, joten meillä on jotain yhteistä.
Myös epävarmuus omasta asemasta voi riittää syrjimisen syyksi. Jos saan tuon toisen olemaan kanssani samaa mieltä tuosta kolmannesta, niin eihän sen kanssa sitten kukaan kehtaa olla.

Tänä syksynä kiinnitin huomioni näihin koulutietään aloittavien lasten vanhempien some-kirjoituksiin. ”Voi, kun häntä ei koulussa kiusattaisi”.
Itse taas toivon, että voi, kunpa omani eivät koskaan ajautuisi kiusaamaan. Sillä ihmisessä on ne molemmat puolet ja viattomana alkanut voikin, kuin huomaamattaan, luisua kiusaamisen tielle.
Aikuiset kiusaavat siinä missä lapsetkin. Siitä vaan puhutaan liian vähän. Niille lapsille ainakaan.

Terhi-Anneli

Hei, kiitos kommentistasi!

Aivan totta. Olen huomioinut samaa ja siksi halusin kirjoittaa tämän tekstin: kiusaajat on myös meidän lapsiamme. Miksi henkisestä väkivallasta ja kiusaamisesta ei puhuta siitä näkökulmasta? Miksi aikuisten välisestä kiusaamisesta, tai miten se vaikuttaa (tottakai) lasten sosiaalisiin suhteisiin?

Me olemme heijastus ja esimerkki, jota pienet vain toistaa. Lapsi ei voi koskaan olla syyllinen yksin omaan käytökseensä, vaan sille on syynsä.

Toivon myöskin, ettei lapseni koskaan kiusaisi. Mutta luulen että ovat varmasti jo osallistuneet jonkinsortin syrjimisiin tai ainakin passiiviseen kiusaamisen sallimiseen. se on todennäköistä, valitettavasti.

Terhi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä