Kolme äitiä ja yksi isä –miten selvitä uusperheessä järjissään?

Teksti

Kaksi äitiä, kaksi isää, yksi tai useampi, lapsia sun ja mun kans ja yhteisiä.

Kaksi äitiä, kaksi isää, yksi tai useampi, lapsia sun ja mun kans ja yhteisiä. Perhemalleissa kaikki kombinaatiotalkaa olla yleisesti hyväksyttyjä ja tämä on mahtavaa, sillä kaikilla on oikeus elää haluamallaan tavalla, jopa tehdä virheitä ja yrittää uudestaan. Tai jos ei yrittää uudestaan, niin jatkaa elämäänsä uudessa suhteessa edellisten näivettyessä. Monet eivät usko yksiavioisuuteen, vaan hyppivät riemumielin kukasta toiseen, ja jos kukille se passaa, niin miksi ei. Joku löytää elämänsä ihmisen vasta kun lapset ovat jo tulleet, ja sitten on ne, jotka tahtoo olla vapaita ihan itsekseen tai jakaa lapset mieluummin entisen kumppanin kanssa vuoroviikkoisesti, kuin elää saman katon alla.

On myös ihan kiva juttu, että en naisena enää ole pakotettu naimisiin ja pysymään huonossakin suhteessa kunnes kuolema meidät erottaa. Ja jos eroan, en ole hyljeksitty likainen nainen lopun elämääni, tuomittuna ikuiseen yksinäisyyteen.

Vaikuttaako vapaus sitten siihen, että ero on helppo ja me aikuiset emme enää vain jaksa yrittää? Mennään pariterapiaan ja lasten vuoksi kokeillaan yhteistä bandmintonia ja joogaretriittiä, mutta mieli ja tahto ei kuljekaan mukana. Avioliitto on kiva kotileikki, kunnes se ei enää olekaan niin kivaa. On hankalaa kun pitää tehdä kaikenlaisia kotitehtäviä ja väsymyskin painaa jo viidettä vuotta.

Vai onko sosiaalisten kahleiden löystyminen kuitenkin vapauttanut meidät elämään siten, kuten oikeasti sydämessämme haluamme?

Ehkä uusperheet ovatkin paluuta johonkin alkukantaisempaan. Luola, perheet pitämässä huolta toisistaan ja toistensa lapsista ilman jäykkiä perherajoja?

Muistan miten ensimmäisenä vuotenani Tanskassa hämmästelin bonuspoikani luokkakavereiden vanhempien välisiä suhteita. Erään tytön äiti oli sinkku, mutta hänellä oli neljä lasta neljän eri miehen kanssa. Toisen luokkakaverin toi välillä kouluun mies, välillä kaksi naista. Kävi ilmi että mies oli biologinen isä, ja naispari oli tehnyt pojat miehen kanssa.

Vaikka kuinka avomieliseksi itseni olinkin kuvitellut, en ollut törmännyt täysin vastaavaan Suomessa ja huomasin olevani välillä hieman hämmentynyt. En osannut lokeroida isejä ja äitejä, ja alkoi olla aika jännittävää pohtia, millä nimellä ketäkin aikuista uskaltaisi kutsua?

Hei, Benjamin sun isä huutelee sua tuolla! Eikun olikin isäpuoli, ai ei? Ai ex-isäpuoli, no juu.

Vapaamielisyys ja avoimuus olivat asioita, joita todellakin olin Suomessa eläessäni kaivannut. Kun omalla poikaystävälläni oli ennestään kaksi lasta kahden eri naisen kanssa, en kokenut tilanteen eroavan mitenkään muista tanskalaisista perheistä. Silloin äitejä tosin oli vain kaksi, enkä ollut vielä ajatellut loppuun asti mitä tapahtuu, jos minusta joku päivä tulee se kolmas.

Kun sitten tulin raskaaksi, myös bonuspoikani äiti tuli raskaaksi. Siinä sitä sitten vielä hieman ujoina ja etäisinä keskustelimme raskausoireista, odotellessa vauvoja samaan aikaan. Lasketut aikamme olivat kuukauden välein. Ei kulunut kauaakaan, kun bonustyttöni äiti alkoi myös olla lisääntymisvieteissä uuden miehensä kanssa. Äiti, jolla oli myös jo kaksi lasta kahden eri miehen kanssa.

Meillä kolmella naisella alkoi olla aika mukavat tunnelmat!

Kun vauvoja sitten alkoi tupsahdella ja kävin vastasyntyneitä katsomassa, alkoi minulle todella vasta valjeta päätökseni mittakaava. Miten me kaikki kolme äitiä ja yksi mies olisimme ikuisesti toisiimme sidotut. Ei ollutkaan enää kyse satunaisista kolmen eri perheen välisistä aikataulujen sumplimisesta, lomien järjestelyistä, yhteisistä juhlista ja köyden väännöstä jouluaatosta, vaan jostakin paljon peruuttamattomammasta.

Äitipuolileikki oli päättynyt ja olin upottanut lusikkani soppaan lopullisesti.

Kolmen äidin ja yhden isän lapset.
Kolmen äidin ja yhden isän lapset.

Miten voi selvitä järjissään uusperheessä, jonka keskiössä on äitien ja isien menneisyyden ruuhka? Kahvikuppien lomassa me kolme äitiä juttelemme pientemme pottatavoista, mutta lopultahan me istumme siinä yhdessä ainoastaan siksi, koska me kaikki olemme harrastaneet seksiä saman miehen kanssa. Ja vielä sellaista laatua, jonka tuloksena oli lapsi, tai useampia.

Juuri siinä lasten tekemisessä piileekin ehkä salaisuus, miksi uusperhe voi ylipäänsä toimia. Me uusperheen aikuiset olemme kaikki jossakin kohtaa elämässämme tehneet valinnan hämmentää tätä yhteistä soppaa. Ehkä me emme ole suoraan toisiamme valinneet, sillä osa jäsenistä tulee mukaan pitkin matkaa ja niin perhedynamiikka taas muuttuu. Mutta uusperheeseen lähtiessä on hyväksyttävä se kaikkinensa.Ja jos vielä alat tekemään itsekin lapsia jonkun uusperheellisen kanssa, olet todellakin nalkissa.

Uusperhe ujostelee, pitää hauskaa, riitelee, tulehtuu, kypsyy, oppii ja viisastuu.

Uusperhe ujostelee, pitää hauskaa, riitelee, tulehtuu, kypsyy, oppii ja viisastuu. Perheytyminen vaatii aikaa, vuosia, ehkä jopa kymmeniä. On vain ollut pakko oppia hyväksymään, että perheemme on suuri ja monimuotoinen. Jokainen sen jäsen on yksilö, joka hakee paikkaansa ja janoaa oman roolinsa täyttymystä. Ja jos nyt ei uusperheellisenä ihan kaikkea aina purematta nielekään, niin aina on tärkeä muistaa, ketkä ovat lopulta uusperheen keskiössä. Ja että meidän kaikkien aikuisten tärkein tehtävä on kuitenkin suojella ja antaa se turvallinen syli.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä