Kun kosketus ja läheisyys on vaikeaa – lapsuuden kiintymyssuhteet vaikuttavat aikuisenakin

Teksti

Istun ikkunanlaudalla ja tuijotan lasia pitkin valuvia sadepisaroita. Ne voisivat olla kyyneleitäkin, mutta varastot ovat jo kauan sitten ehtyneet.

Jälleen kerran minulle on huudettu niin että korvissa soi. Korkea ääni kaikuu pään sisällä vaikka riidasta on jo useampi tunti.  Tavarat on lentäneet – enkä oikeastaan ymmärrä edes miksi. Myrsky kohosi mitättömän pienestä asiasta, kadoten pimeään yöhön. Nostan puhelimen ja painan vihreää luuria: ”Ei yhteyttä”. Puhelin on ollut poissa päältä koko yön. En pysty nukkumaan, syömään ja tuskin hengittämään. Käperryn keittiön pöydän alle kuin pieni eläin ja sydän meinaa räjähtää kivusta.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinen, mutta en osaa lopettaa suhdetta joka selvästikään ei toimi. Ei jaksaisi enää ikuisia riitoja ja toisen sisimmän repimistä, mutta kun ei osaa lopettaakaan. Sillä pinnan alla, jossakin sisimmässäni aina uskoo, että on ansainnut sen kaiken. Varmasti sanoi jotain, joka oli huomaamatonta ja provosoivaa. Onko sitä kukaan lopulta kauhean hyvä ihminen itsekään?

Pahinta on sisäinen pelko ja ahdistus. Se on niin alkukantainen ja voimakas. Ja tuo sama ahdistus pakottaa pitämään kiinni.

Tästä suhteesta on nyt jo pitkän aikaa.

Mikä saa hakeutumaan tuhoaviin ja huonoihin ihmissuhteisiin?

Miksi aidosti välittävän ihmisen kosketus sattuu –  ja miksi läheisyys voi olla joillekin niin vaikeaa?

Elämässä tapahtuu paljon sellaista, jota ei voi valita.

Jokaisella meillä on tarinamme ja lähtökohtamme, kipupisteemme. Minulle on ollut raskasta ja pelottavaa olla tarvitseva. Näyttää olevansa haavoittuvainen ja heikko, sillä juuri niitä puolia on aina aiemmin vähätelty ja kohdeltu kaltoin.

Jos tarvitsevuudelleen ei saa hyväksyntää, sen pyrkii piilottamaan.
Haavoittuvuuttaan oppii häpeämään ja ilman haavoittuvuutta ei voi rakastaa tai olla auki vastaanottamaan rakkautta.

Jos joku ihminen sitten osoittaa aitoa kiintymystä ja arvostusta, on se rikkinäiselle vielä sietämättömämpää kuin tulla kohdelluksi huonosti. On helpompi torjua, sillä niin pelottavaa on rakastamiseksi tulemisen uhka.  Ketäänhän ei voi rakastaa olematta samalla auki ja haavoittuvainen.

Rikkinäiselle rakastaminen voi olla liian riskialtista, liian pelottavaa.
Sillä rakastaminen pakottaa auki huolellisesti rakennettuja suojakuoria, herättäen kerrosten alla uinuvia kammotuksia, jotka repisivät kipeästi jomottavan sydämen jälleen riekaleiksi.

Siksi on lohdullisempaa jäädä tuhoavaan ja rikkovaan suhteeseen kuin pyrkiä kohti jotain, joka ei voisi koskaan toteutua.

Katsottiinko sinua pienenä rakastavasti ja hyväksyen? Saitko mennä syliin ja kosketettiinko sinua hellästi? Hyvässä kiintymyssuhteessa lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja itsensä tärkeäksi. Torjuva ja kylmä tunneside voi taas kasvattaa tunteen arvottomuudesta. Myös henkinen tai fyysinen väkivalta voi ohjata aikuisiällä tuhoaviin ihmissuhteisiin.

Elämässä tapahtuu paljon sellaista, jota ei voi valita.

Kun aloin huomata omassa elämässäni ja parisuhteissani tietyn kaavan, ymmärsin että se olin minä itse jolla oli paha olla. Annoin kohdella itseäni huonosti, sillä se oli vanhaa ja tuttua – turvallista tuhoavuudessaan. Paradoksaalisesti huonosti kohdeltu lapsi hakee ja etsii myöhemmin elämässään sitä samaa kuin mihin on tottunut. Useimmiten tietenkin tiedostamattaan. Etsii sellaista ansaittua ihmissuhdetta, sillä eivät usko olevansa paremman väärti.

Mutta rakastaminen voisi olla liian riskialtista, liian pelottavaa. Sillä samalla se voisi avata huolellisesti rakennettuja suojakuoria, herättäen kerrosten alla uinuvia kammotuksia, jotka repisivät kipeästi jomottavan sydämen jälleen riekaleiksi.

Korjaavia kokemuksia hakien olen tehnyt yhä virheitä, sillä terveiden kiintymyssuhteiden rakentaminen ei ole ollut luontevaa. Sisäinen kompassini on ollu hämmentynyt ja sekaisin. Intuitiiviset ja tunnepitoiset valintani ovat olleet siksi usein virheellisiä ja vääriä.

Ja rakkauden tunteminen voisi avata haavoittuvaisuudessaan suojakuoria, herättäen uinuvia kammotuksia, jotka repisivät kipeästi jomottavan sydämen riekaleiksi.

Haavoittuvaisuus ja avoimuus

Minulla on ollut omassa elämässäni raskaita varhaislapsuuden kokemuksia ja surua, joiden selvittämiseen on mennyt valtavasti aikaa ja energiaa. Mutta aikuisenakin on mahdollista löytää elämäänsä ihmisiä, joiden avulla rakentaa  turvallisuuden tunnetta uudelleen. Olla avoimesti tarvitseva, tulla rakastetuksi, kokea miltä tuntuu olla riittävä ja tulla kaikkinensa hyväksytyksi.

Häpeään sidottu mieli on kuitenkin monimutkainen ja vaikea.

Pelkäsin vanhojen ja vaikeiden tunteiden nousemista pintaan, kun tulin yllättäen äidiksi. Olin luullut olevani kykenemätön rakastamaan ketään oikeasti ja pelkäsin kuollakseni satuttavani muita. Vauvan hoitaminen oli minulle kuitenkin tärkeä korjaava kiintymyssuhde. Sain pitää huolta ja rakastaa – ja tulla rakastetuksi.

Kun silloin vauva, ja nyt koululainen, on joskus tarvitseva ja hellyydenkipeä, olen huomannut että vanha kipu saattaa hiipiä pintaan. Sisäinen lapseni se siellä kuiskii muistoja, joissa olin samanikäinen ja yhtä tarvitseva. Mutta jonka tarpeita ei otettu vastaan ja kohdattu.

Onneksi minulla on nyt tietoisuus huonoista kiintymyssuhteistani ja kyky astua vanhojen toimintamallien yli: avata syli, vaikka se joskus olisikin vielä vaikeaa. Kyky puhua kauniisti ja arvostavasti –  pilkallisen ja vähättelevän sävyn sijaan. Siksi äitiys ja omat lapset voivat olla rikkinäisille ihmisille se maailman tärkein asia. Uusi mahdollisuus saada perhe ja kaikki se rakkaus, josta jäi itse vaille kun oli vasta pieni lapsi.

Kun lohdutan pientä se hoivaa samalla minuakin- korjaa haavoja ja täyttää sydämen ennen niin tyhjät onkalot riittävydellä, hyväksynnällä ja rakkaudella.

Tarvitsevan lapseni silmissä heijastuu oma kuvajainen-  se lapsi joka kaipasi mutta jäi ilman vastakaikua. Ja kun lohdutan pientä hoivaa se samalla minuakin – korjaa haavoja ja täyttää sydämen ennen niin tyhjät onkalot riittävydellä, hyväksynnällä ja rakkaudella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

6 kommenttia
Terhi-Anneli

Hei,

Suomen tilasto. Tieto on peräisin tietokirjasta ”Lihan loppu”.

Avatar

Voi kuinka kauniisti puit tunteita sanoiksi. Itselläni on erilainen tausta, mutta jotain samaa myös. Huonosti voivan teinin äitinä mietin missä on mennyt vikaan. Ja mitä voisin tehdä toisin, jotta pienemmät lapset eivät tulisi ikinä kohtaamaan samoja haasteita.

Terhi-Anneli

Hei,

kun tiedostaa oman tarinansa ja ne kivut mitä sieltä on jäänyt matkaan, pystyy korjaamaan omia kiintymyssuhteitaan ja siten estää se, ettei näitä huonoja toimintamalleja anna lapsilleen. Minua pelotti kirjoittaa ja myöntää se, että joskus vielä tunnen vastustusta ja jotain sanoittamatonta kipua toisten tarpeet havaitessani, mutta enää en pelkää sillä olen niistä tietoinen. Varhaislapsuudessa koetut hylkäämisen tunteet voivat olla niin syviä, ettei sellaisille tunteille ole edes olemassa sanoja. Olemme olleet niin pieniä, ettemme ole mitenkään voineet käsitellä saati hallita tilanteita rakentavasti.

Siksi huonoista ja satuttavista kiintymyssuhteista on niin vaikea päästä irti ja löytää jalansijaa terveille ihmissuhteille. Mutta mahdollista se on.

Miksi teinisi voi huonosti? Osaako hän kertoa tarkemmin miltä hänestä tuntuu?

Terhi

Avatar

Heti, kun olisin itse kirjottanut tuon. Osasit pukea vain sanoiksi kaiken sen, mitä läpi käyn. Oli mieltä tyhjentävää lukea tämä. Kiitos! Kirjoita näistä enemmän, koska sinulla on kirjoittamisen lahja ja en usko, että olemme ainoita näiden kokemusten kanssa.

Terhi-Anneli

Hei Anniina,

tavallaan upeaa jos itsensä tunnistaa – tavallaan surullista! Jokaisen toivoisi kokevan turvallisia ja rakastavia kiintymyssuhteita lapsuudessa ja elämän varrella.
Emme varmasti ole ainoita – ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen missä tahansa, niin näkee kipeiden kiintymyssuhteiden jälkiä.

Terhi

Avatar

Mistä toi 3% on peräisin? Sieltä Tanskanmaalta?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä