Kun paljastun ulkomaalaiseksi, näin tanskalaiset siihen suhtautuvat (3 ihmistyyppiä)

Olen suomalainen, eli ulkomaalainen Tanskassa. Olen elänyt pian kaksitoista vuotta ulkomaalaisena vieraassa maassa, joskin en valtaväestöstä juurikaan poikkea. Olen liikahtanut vain Pohjoismaiden sisällä, jolloin näytän samalta kuin muut. Olen aksentilla varustettu, mutta minua ei muuten tunnisteta ulkomaalaiseksi. 

Ylen jutussa pohditaan rasistisia mokia, joilla ehkä syrjii, vaikka tarkoittaisikin hyvää. Syrjivä käytös voi nimittäin olla omittua, vaikka sitä ei edes tiedosta. Aivan kuten sukupuolten väliset epäkohdat piilevät yhteiskunnan rakenteissa, arvoissa ja sitä kautta käytöksessä.

On kuitenkin kuormittavaa, jos jatkuvasti muistutetaan erilaisuudesta. Siitä, että on ulkopuolinen.

On varsin helppoa olla eurooppalainen valkoihoinen nainen täällä Tanskassa. Minulla ei ole pörröistä afroa, jota vieraiden ihmisten tekee mieli taputella. Ei tummaa hipiää, jota tuijotettaisiin. Toista olisi elämäni maailmassa, jossa  valkoinen iho ja siniset silmät olisivat harvinaisia.

Mutta miltä tuntuu olla ulkomaalainen, vaikka ei juuri ulkoisesti muista eroakaan? 

Sulaudun tanskalaiseen massaan niin kauan, kunhan pysyn hiljaa. Mutta joskushan minunkin on suuni avattava, ja silloin alkaa tapahtua.

On täysin erilainen kokemus käydä hieman matkustelemassa, kuin elää vieraassa maassa.

Tilanteet etenevät yleensä aika samanlaisia polkuja. Koskaan ei voi toki täysin tietää, mitä uusissa sosiaalisissa tilanteissa tapahtuu.

En erotu ulkonäöllisesti muista. Koen sen usein helppottavana asiana.

Kun paljastun ulkomaalaiseksi, näin tanskalaiset siihen suhtautuvat

Kun sitten avaan suuni, niin usein tanskalainen ei ole ollenkaan varautunut siihen mitä tuleman pitää. Miten he sitten minuun suhtautuvat? Olen oppinut, että yleensä tanskalaisia on kolmea eri tyyppiä:

  1.  Hämmentyjä. Sieltä suustahan tulikin aivan jotain muuta kun oli odottanut???? Tanskalainen on ehkä kysynyt tietä, kommentoinut jotain hauskaa tai tapaamme työn merkeissä. Hämmennys näkyy tanskalaisen kasvoilla laajenneina silminä ja jähmettyneenä hymynä. Tanskalainen käy varmasti kuumeisesti mielessään läpi seuraavaa askeltaan. Ignooratako täysin tämä yllättävä käänne, ilmiantaa itsensä vai jatkaa vaan niinkun ei oliskaan? Yleensä konflikteja välttävä tanskalainen yrittää peittää hämmennystään, mutta jossain vaiheessa keskustelua ei voi pidätellä uteliaisuuttaan, vaan pyörtää itsensä kysymysten äärelle mistä olet kotoisin, jos saan kysyä? Jos hämmentyjä on lapsi, he yleensä toljottavat minua ikuisuudelta tuntuvan ajan suu auki. Lopulta lapset aina kysyvät, mitä ihmeen kieltä puhuin? Kun vastaan tanskaksi että tanskaapa tietysti, lapset aloittavat vänkäämisen siitä, ettei se takuulla mitään tanskaa ole.
  2. Järkyttyjä. MITÄSEOLI? Sanoiko se jotain?? Tanskalainen kauhistuu, sillä aksenttini on sekoittanut pasmat täysin. Järkyttyjän päässä ei yhdisty tavallinen valkoinen naama ja outo puhe. Tai sitten järkyttyjä ei vaan oikeasti ymmärrä, mitä sanon. Tanskalaisen tasapaino on niin järkkynyt, että poistuu paikalta vähin äänin jättäen minut seisomaan tumput suorina. Jos järkyttyjä on lapsi, hän säikähtää ja alkaa itkeä.
  3.  Hurmaantuja. OI ULKOMAALAINEN IHANAA! Niin hurmaaaaaava rrrrrrrrrrrr kirjain! Onpa hurmaava aksentti! Hurmaantujat hullaantuvat ulkomaalaisista. Varsinkin jos olet valkoihoinen ja osaat heidän kieltään.  Ai et ole tanskalainen! No mistäs tulet, oisko Norja? Islanti? No miksi olet täällä? Miksi tulit? Mistä tarkalleen tulit, mitä teet täällä, onko sinulla lapsia ja miten nyt koet sitten Tanskan? Onko miestä? Minkämaalainen mies? Aiotko jäädä tänne? Puhutpa hyvää tanskaa! Osaako lapsesi tanskaa? Osaan suomea muuten yks kaks kolme, vittusaatanaperkele hahahaha. Lapsi hurmaantuja haluaa tietää miten olen oppinut puhumaan englantia, väittää myös osaavansa suomea ja haluaa puhua kanssani suomea,  joka on jotain siansaksaa. Tanskalaislapset kysyvät nimeäni ja kun vastaan, he eivät edes tajua minun vastanneen. He varmaan luulivat, että yskiskelin hieman.

En  usko, että kukaan koskaan tarkoittaa mitään pahaa uteluillaan. Ulkomaalaisuus kiinnostaa ja onhan se kiinnostavampi keskustelun aihe, kuin sää. Ja on minusta joskus oikein mukava puhuakin kotimaasta, varsinkin jos ikävä painaa. Olen ylpeä suomalaisuudestani ja on ollut ilo huomata, miten Suomea arvostetaan täällä.

Mutta kun on selittänyt ummet ja lammet satoja kertoja aina samoina toistuviin kysymyksiin, voi se alkaa olla aika rasittavaa. Yleensä ulkomaalaisen myös odotetaan olevan aina ystävällinen ja miellyttävä. Tuntuu täysin mahdottomalta vaihtoehdolta, että voisi vaikka valita olla vastaamatta. 

Aina ei siis huvita alkaa puhua uusissa tilanteissa, sillä ihmisten reaktioita on vaikea ennustaa. Eikä aina vaan jaksa olla se ulkomaalainen. Mutta joskushan minunkin on pakko puhua, vaikka ei aina haluaisi. Kööpenhaminassa tilanteet on täysin erilaisia, sillä siellä kansainvälistä porukkaa on niin paljon. Ketään ei jaksa hämmästyttää aksentit tai ulkomaalaiset.

On kuitenkin kuormittavaa, jos jatkuvasti muistutetaan erilaisuudesta. Siitä, että on ulkopuolinen. Joskus sosiaaliset tilanteet alkaa ahdistaa ja tekee mieli pysyttäytyä kokonaan poissa ihmisten ilmoilta.

Ulkomaalaisena juttelen siis paljon mieluummin ihmisten kanssa jostain muusta, kuin syistä miksi olen täällä. Oli suhtautuminen hämmennys, järkytys tai hurmaantuminen, on se joskus yhtä rasittavaa. Joskus ahdistus yltyy niin suureksi, että oma ulkomaalaisuus hävettää. En avaa suutani, koska tuo ihminen joutuu sitten miettimään, miten käyttäytyä. Siitä tulee vaan hankalaa.

Kun saavun lasten kanssa joskus Suomeen käymään, on kuin jokin taakka katoaisi harteilta. Se vapautumisen tunne, kun voi puhua äidinkieltään ja vaan sukeltaa tuttuun maailmaan. Vaikka koti on Tanskassa, Suomessa käyminen on kuin tuulahdus raitista ilmaa. Ei tarvitsekaan olla ulkomaalainen.

Olen alkanut huomaamaan, että kotimaan ikävä ei ole enää samanlaista kuin ensimmäisinä vuosina. Kaipaan Suomeen ehkä eniten saadakseni kokea anonymiteetin ja irtautuakseni ulkomaalaisen roolista.

Vaikka tunteekin kotoutuneensa, on muiden silmissä aina ulkomaalainen.

 

Minähän uuvun pelkästään jo siksi, että puheeni paljastaa minut ulkomaalaiseksi. Miltähän tuntuu, kun ei voi piiloutua mitenkään?

On aika raskas tie asettua uuteen kulttuuriin ja puhua vierasta kieltä joka päivä. Vastata uteluihin ja jaksaa opetella asioita, jotka ovat outoja ja vieraita. Osallistua kulttuurisiin traditioihin ja rituaaleihin, joihin ei ole minkäänlaista tunnesidettä. Yrittää innostua tavoista, joista ei ole omaan lapsuuteen linkittyvää muistoa. Olla kaukana tutuista paikoista, tuoksuista ja äänistä. Rakentaa täysin uusi elämä ja jättää vanha taa.

On täysin erilainen kokemus käydä hieman matkustelemassa, kuin elää vieraassa maassa. Matkustellessa etsii seikkailua ja on varautunut olemaan turisti. Mutta jos on asunut maassa jo vuosikausia, utelut on aika väsyttävää. Matkoilta aina lopulta kotimaahan ja arkeen. Ulkomailla asuessa joutuu jatkuvasti kohtaamaan myös sen, että vaikka olisi asunut maassa kuinka pitkään ja tuntisikin kotoutuneensa, on muiden silmissä aina ulkomaalainen.

Minähän uuvun pelkästään jo siksi, että puheeni paljastaa minut ulkomaalaiseksi. Miltähän tuntuu, kun ei voi piiloutua mitenkään?

Voin kuvitella, että valtaväestöstä poikkeavan näköinen toivoisi saada olla edes joskus rauhassa syrjinnältä. Että ihmiset ajattelisivat hieman pidemmälle, ennenkuin alkavat laukoa hyväntahtoisiksikin tarkoittamiaan kysymyksiä. Että saisi vaan ajelehtia ihmisvirrassa ilman toljotuksia, soljua uusissa tilanteissa ilman pelkoa –  tai unohtaa edes hetkeksi, että on erilainen kuin muut.

 

Kommentit

6 kommenttia
Terhi-Anneli

Hei Noora!

Kisaväsymys on kyllä oikein osuva kuvaus 😀 Joskus ei meinaa jaksaa ja kiitos kun jaoit oman kokemuksesi.

Terhi

Avatar

Olen asunut noin 10 vuotta sekä Irlannissa että Pohjois-Norjassa. Irlannissa (Dublin) oli paljon meitä ulkomaalaisia. Ja koskaan ei aksenttini (puhun ehkä hyvää englantia mutta selkeästi kuuluu että se ei ole äidinkielen) herättänyt mitään kauhua tai hämmästystä. Suht usein multa kysyttiin että mistä olen ja siitä sai aina puheenaiheen (esim. Taksissa, lasten kerhoissa jne.) Nyt kun asumme täällä Norjassa tunnistan hyvin tuon hämmästys-kauhun toisessa. Jos toinen ei kauhistu, niin sitten ulkomalaisuuteni jätetään täysin huomioitta, mikä itseasiassa voi olla ihan ok. Ei sitä nyt aina jaksaisi selittää mistä on ja minkä takia on täällä (täälläkin on kyllä todella paljon ulkomaalaisia etten nyt sillä tavalla erityistapaus ole). Joku jossain kommentoi että harmittaa kun ulkomaalaisuus on melkein kuin vamma josta ei kannata kohteliaissyystä toiselle mainita. Siis lähes 10 vuotta täällä ja vain kerran (puhelimessa) on joku kysynyt mitä olen kotoisin 🙂

Avatar

Niinhän se meillä kaikilla muualle muuttaneilla on. Koko aikuisen ikäni poissa Suomesta olleena ymmärrän hyvin. Olen Kanadassa ja tämähän on moni kulttuuri maa joten opimme jo puheen korostuksen perusteella ajattelemaan mistä ihmiset tulee. Mieheni sukujuuret on Tanskassa. Olen ollut siellä monesti ja aina on ollut kivoja matkoja mutta olen myös oppinut että T. ovat hiukkasen kuin suomalaiset heidän ajattelutavoissa ja voivat olla hyvinkin ennakkoluuloisia muita kuin omiaan kohde.
Kiva lukea kirjoituksiasi. Hyvää jatkoa…ja siksi toisekseen kruununprinsessa on myös muualta tuleva😊😂

Avatar

Kommentoinkin jo tuolla feedin puolella, mutta oli pakko vielä tulla lukemaan koko teksti. Tää liippaa nyt niin läheltä ja koko tuo teksti olisi täysin noin voinut tulla suustani. Tykkään kirjoittaa, mutta olen huono kirjoittamaan (en saa aikaiseksi). Nyt kyllä sanoitit tarkalleen lähes 12 vuoden pohdintani. Kaikki sympatiat sinulle, pystyn todella ymmärtämään, mistä puhut ♡

Terhi-Anneli

Hei!

Kiitos kommentista -ja vaikka näitä omia tunteita vastustetaan myös, niin eipä niille oikein mitään voi 😀 Kyllä me ulkomailla asuvat teemme töitä sen sopeutumisen suhteen. Mutta jokainen maa ja kaupunki on omanlaisensa ja ei se aina ole niin helppoa kuin toivoisi. Tsemppiä meille.

Avatar

Hei Terhi-Anneli, kirjoitit tosi hauskasti ja myös koskettavasti ulkomaalaisen kokemuksista. Voin kanssa-ulkosuomalaisena samaistua tähän syvästi. Helposti sitä valtaväestöön sulautuva kieltää itseltään oikeuden olla väsynyt ja turhautunut tähän rooliin. Että eihän minulla voi olla vaikeaa, koska näytän ihan samalta kuin muutkin. Mutta yritän tästä lähtien antaa itselleni sen oikeuden, sillä onhan se nyt ihan hemmetin väsyttävää olla koko ajan vieraassa ympäristössä, koko ajan erilainen. Omalla kohdallani olen vaihtanut asuinmaata ja näin ollen kulttuuria ja ympäristön kieltä jo 4 kertaa ja kieltämättä nyt tuntuu, että alkaa kisaväsymys painaa.

-Noora
https://wonderworldofnoora.com/category/ulkosuomalainen/

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä