Lapsen ei ole pakko istua joulupukin syliin jos ei halua – eikä syleillä yhtäkään sukulaista, sillä lapsellakin on oikeus koskemattomuuteen

Teksti Terhi-Anneli

Aika matelee. Tai ei liiku siis yhtään. Keittiön hämärässä jouluvalaistuksessa varjot liikkuvat seinillä kun kynttilöiden liekit lepattavat.

Tuijotan tonttulakki päässä silmä kovana ulos pimeyteen, mutta mitään liikettä ei näy. Katson ylös taivaalle: ei näy porovaljakkoa.

Olen noin viisivuotias ja jouluaaton ilta on maailman pisin päivä elämässä.

Pukin höpinät ja mahdollinen syliin pyyteleminen ahdisti.

Lopulta joku kolkuttaa ovelle ja juoksemme ikkunaan: joulupukki! Ovi avataan ja ovisuuhun ilmestyy kumarassa kulkeva punanuttuinen jättiläisenköriläs, joka koputtelee lunta saappaistaa. Jähmetyn tuijottamaan partaista naamaa ja kuulen möreän äänen:

”Onkos täällä ollut kilttejä lapsia?!”

Sydän valahtaa vatsaan, juoksen kauhuissani omaan huoneeseeni ja ryömin sydän hakaten sängyn alle. Pukin höpinät ja mahdollinen syliin pyyteleminen ahdisti. Siellä pysyn, muiden maanitteluista huolimatta aina siihen asti, kun joulupukkilaulu on kajahtanut toisen kerran hyvästien merkiksi.

Kauppakeskuksessa osa lapsista juoksee joulupukin syleilyyn, toiset eivät halua mennä kymmentä metriä lähemmäksi. Tärkeää onkin, ettei lasta saa koskaan pakottaa.

Jotain niin hartaasti odotettua ja kauhistuttavaa. Jännitys ja odotus purkautuivat pelkotilana, kun joulupukki olikin todellinen.

Kauppakeskuksessa osa lapsista juoksee joulupukin syleilyyn, toiset eivät halua mennä kymmentä metriä lähemmäksi.

Muistan pelänneeni yhtä raivokkaasti jossakin vaiheessa myös hammaslääkäriä ja päädyin pöydän alle kirkumaan ja potkimaan.

Aikuisten halaaminen oli epämiellyttävää.

En kyllä muista että minua olisi koskaan pakotettu mihinkään, se oli ehkä vain omaa opittua kohteliaisuutta. Aikuiset odottavat jo pieniltä lapsilta tekoja, jotka voivat olla aikuisillekin epämiellyttäviä.

Tulevaisuudessa lapsen voi olla vaikea vetää omia rajojaan ja luulee että hänen kehonsa on muiden päätäntävallan alla.

Kun kauan odotetut sukulaiset saapuvat kylään tai vaikka joulunviettoon, voi lapsi onnestaan huolimatta ujostella. Piiloutuu tai ei halua halata, vaikka mummoa onkin ollut ikävä. Lasta ei pidä pakottaa halaamaan mummua, ei painostaa, kiristää tai maanitella. Siten lapsi oppii, että kieltäytyä ei saa.

Tulevaisuudessa lapsen voi olla vaikea vetää omia rajojaan ja luulee että hänen kehonsa on muiden päätäntävallan alla.

Aikuisen ei tulisi tuntea tai osoittaa pettymystä lapsen varauksellisuudesta, sillä lapsen tunteet voivat olla ristiriitaisia. Tai sitten lasta ei vaan huvita. Tai aikuisen läheisyys ei tunnu mukavalta.

Meillä aikuisilla on oikeus koskemattomuuteen ja omaan tilaamme. Ei meidän tarvitse selitellä kenellekään toiselle, miksi emme kaipaa kosketusta. Tai ainakaan meidän ei pitäisi joutua selittelemään. Jos me annamme itsemme kosketukseen vastoin tahtoamme, jotain on vialla. Oli ihminen kuinka läheinen tahansa, meillä on itsemääräämisoikeus ja oikeus omaan tilaamme.

Jos parisuhteessa antaa toisen koskettaa vaikka ei haluaisi, mutta antaa koska ei halua satuttaa toista kieltäytymällä, ollaan jo ylitetty koskemattomuuden rajat.

Lasta ei saa pakottaa läheisyyteen tai kosketukseen, sillä lapsen on tärkeä oppia että hänen kehonsa on hänen omansa.

Lapsenkaan ei tarvitse koskea, halata tai olla lähellä muita ihmisiä, jos lapsi ei niin halua.

Olen tästä omien lasteni kohdalla erityisen herkällä, sillä oma tilantarpeeni on suuri. Ja ymmärrän omakohtaisesti koskemattomuuden tärkeyden. Siksi en anna edes tuttujen pakottaa lapsia sylittelyyn, jos huomaan että lapset eivät oikeasti halua. Enkä ota heitä syliin tai suukota, jos he eivät tahdo.

En minäkään aina tahdo juuri silloin kuin joku läheinen ehkä tahtoo. Tarve läheisyyteen ei ole aina synkassa, sillä me olemme erillisiä yksilöitä.

Eikä siinä ole mitään väärää tai uhkaavaa. Ketään ei tule miellyttää oman tahdon vastaisesti.

Paljon puhutaan kosketuksen tärkeydestä, mutta koskemattomuus on aivan yhtä tärkeää.

Lasta ei saa pakottaa läheisyyteen tai kosketukseen, sillä lapsen on tärkeä oppia että hänen kehonsa on hänen omansa. Ja että lapsi itse päättää, milloin häntä saa koskea. Päinvastoin lapsi myös oppii, ettei muita saa koskea vasten heidän tahtoaan.

Kaikki kehoon ja kosketukseen liittyvät kokemukset ja tunteet on elintärkeitä, sillä ne kulkevat mukana kohti heräävää seksuaalisuutta. Kun meitä ei pakoteta koskettamaan tai olemaan kosketettuina, tunnemme olevamme arvostettuja ja turvassa myöhemmin myös parisuhteessa.

 

 

 

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Nuorin lapseni ei siedä halailua. Hän on 2-vuotias ja vain äiti ja isi saavat halata häntä. Kukaan muu ei. Päiväkodissa hänen ryhmässään on samanikäinen halailijalapsi. Tämä lapsi tulee monta kertaa päivässä halaamaan lastani, kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Minun lapseni ei sitä siedä ja tämän seurauksena lähes joka päivä tulee palautetta: lapsesi puri toista lasta. Sanon kyllä joka kerta lapselle, että toista ei saa satuttaa ja juttelemme siitä miksi taas kävi näin ja siitä kuinka ikävää on kun sattuu, mutta seuraavana päivänä tilanne taas toistuu.

Päiväkodissa on vain yksi alle 3-vuotiaiden ryhmä, joten lasten erottaminenkaan ei kuulemma onnistu. Tämän tilanteen kanssa olen kyllä täysin avuton enkä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Kumpikaan vanhemmista lapsista ei ole koskaan purrut ketään.

Avatar

Itseäni aina toppuuteltiin halaamaan tai edes kättelemään muita jos ei muuten niin kohteliaisuudesta. Joulupukille laulettiin ja mentiin edes vierellä käymään. En saanut traumoja, tiedostan kyllä että kehoni on omani ja voin päättää kättelenkö vai halaanko ihmisiä. Ainakaan minun ja monen muunkin läheiseni tai kaverini tapauksessa meistä ei tullu ihmiskontakteista ahdistuneita, emmekä ajattele, että en voisi kieltäytyä esim halauksesta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä