Lapseni ei puhu enää yhtään suomea – ulkomailla asumisen kipeä hinta?

Teksti

Olen polvillani eteisessä ja selitän viisivuotiaalle hitaasti mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Selitän samoja asioita jo kolmatta kertaa yrittäen muodostaa lauseet käyttäen sanoja, jotka luulen hänen tuntevan hyvin:

Nyt ihan ensin me lähdetään rampeille kun Elias toivoo ja on niin hieno ilma. Sitten me mennään kauppaan ostamaan sulle uudet uimahousut, jonka jälkeen mennään uimaan ja kun uimisesta tulee niin kamala nälkä niin haetaan teille hampparit mäkkäristä. Saatte syödä ne esportissa (eurheiluseuramme) sitten yhdessä.

Viisivuotias Ask ei vastaa jonka vuoksi katson häntä silmiin ja kysyn että onko ok? Ymmärsitkö Ask mitä äiti sanoo?

Ask heittäytyy eteisen lattialle makaamaan ja itkee ettei halua nyt mennä syömään vaan uimaan. Tanskaksi tietysti.

Me ei mennä nyt sinne syömään kun vasta sitten uimisen jälkeen. Okei?

Pettymys ja turhautuminen alkaa hiipiä ääneeni, vaikka yritän parhaani mukaan pitää tunteeni kurissa. Jokainen päivä, jokainen keskustelu ja kohtaaminen on molemmille aina vaan vaikeampaa. Olen silti periksiantamaton ja puhun sinnikkäästi vain suomea. Vaikka myös isoveli puhuu päivittäin suomea, on hänkin alkanut taas puhua Askille tanskaa. Ask kun ei reagoi, ei vastaa suomen kieleen – koska hän ei yksinkertaisesti tunnu ymmärtävän.

Ja reagoimattomuus on tietynlainen tapa hoitaa tilanne ilman konflikteja.

Olen myös alkanut huomata miten Ask välttelee kontaktia kanssani, sillä ymmärtämättömyyteen sitoutuu varmaan myös häpeää. Ja sitä pettymystä ja turhautumista, kun ei ymmärrä mitä äiti sanoo.

Eihän pienet ymmärrä aina aikamääreistä. Ennen, jälkeen, sen jälkeen, kun, ehkä, pian, eilen tai viime viikolla. Joskus vuosi sitten tapahtunut oli eilen. Mutta nyt oli kyse sanojen sitomisesta toisiinsa ja ihan perussanojen unohtumisesta. Mennään autolla. Laitan oven lukkoon. Haluatko mehua vai maitoa? Vai -sana on tyystin unohtunut. Kun puhun ovesta toinen menee ikkunalle. Muistan kuinka kolmevuotias pälisi suomea paremmin kuin viisivuotias tänään. Miten kielitaito voi kokonaan kuihtua – vaikka päivittäin kuulee kieltä aivan kuten ennenkin?

Vuosi sitten pojat oppivat vaihtamaan Netflixin piirettyjen kielen suomesta tanskaksi, kun poistuin huoneesta.

Aluksi homma oli pelleilyä joka kuitenkin alkoi aiheuttaa todellisia raivokohtauksia, kun pienin ei ymmärtänyt mitä piirretyissä puhuttiin. Seuraavaksi turhautuminen ja kielteinen suhtautuminen alkoi kulkeutua kirjojen lukemiseen. Äitiä ei enää huolittu lukemaan iltasatuja, kun en suostu lukemaan tanskaksi tai puhumaan tanskaa lapsille.

Miksi et äiti puhu mulle tanskaa niinkuin muillekin??

Siksi koska äiti ei ole tanskalainen. Minä olen suomalainen ja minä puhun suomea. Sinäkin olet suomalainen, Ask.

Mutta voiko olla suomalainen, jos ei ole koskaan asunut Suomessa eikä edes osaa kieltä? Mikä määrittelee kansalaisuuden?

Olen vuosien varrella saanut paljon neuvoja miten monikielisissä perheissä on kyllä saatu tuhottoman monta kieltä yhtä sujuviksi. Olen myös tavannut monikielisiä perheitä joissa he eivät juurikaan välitä vaikka lapset eivät puhu vähemmistökieltä. Minulle lasten kielitaidottomuus on kuitenkin raskas ja sydäntäsärkevä asia.

En kuitenkaan ole tehnyt juuri mitään eri tavalla kuin esikoisen kanssa, joka puhuu sujuvaa suomea. Voisi jopa kuvitella että nyt kun perheessä oli jo kaksi keskenään suomea puhuvaa ihmistä, altavastaajakielelle alistuminen olisi määrällisesti suurempaa.

Silti jostain syystä kuopus ei tunne kieltä omakseen. Ei halua eikä osaa.

Luin artikkelia jossa sosiologi ja kaksikielisyyden ammattilainen Soile Pietikäinen kertoo miten hän on nähnyt tutkijana ja yliopisto-opettajana, kuinka helposti kaksikielisten perheiden lasten heikompi kieli surkastuu ja kuihtuu pois.

”Kivijalka on vanhempien keskenään puhuma kieli. Sen lisäksi pitää laskea, mitä kieltä vanhemmat puhuvat lapsille, ja lapset keskenään. ”Suomen kielen osuus saattaa jäädä ehkä vain kymmenesosaan perheen viestinnästä.” Soile Pietikäinen

Lasten isän ja minun yhteinen kieleni on englanti ja huomaankin miten Ask puhuu nykyään tanskankieltä johon sekoittuu valtavasti englantia. Kerran hän jopa hihkaisi että äiti kuuntele se on suomeksi! Kuuntelin piirrettyä ja siinä puhuttiin englantia. Onko Ask sekoittanut kielet täysin keskenään? Onko perheemme kivijalka, eli englanti, vienyt kuin salaa liikaa alaa?

Ehkä on aika jälleen kerran laskea monikielisyytemme kakun viipaleet  ja katsoa miten voin parantaa vähemmistökielen, eli suomen, asemaa. Miten voisin jollakin uudella tavalla parantaa suomen kielen käyttöä ja hauskuutta lasten kanssa, mihin väleihin mahtuu enemmän reissuja Suomeen ja kielikylpyjä? Kouluja ei Jyllannissa ole ja Kööpenhaminaan emme voi ajaa jokainen viikko kieltä oppimaan.

Ehkä ei ole aika lyödä hanskoja tiskiin, vaan hakea apua asian kanssa. Sillä tunnen että olen asian kanssa kovin yksin, kun muilta en ympärilläni saa apua tai tukea lasten kielitaidon vahvistamisessa. On todella haastavaa pitää kontrolli yksin monista perheasioista ja ottaa samalla myös täysi vastuu vähemmistökielen huollosta. Joskus mielen valtaa katkeruus. Niin monista asioita olen luopunut ja nyt sitten vielä tämäkin.

Mutta kaikista suurin pelkoni on että koko asiasta tulee lapsille ahdistava. En halua heidän yhdistävän mitään pakotetta tai surun tunteita suomalaisuuteen tai suomen kieleen.

Mutta kuvittelepa että puhuisit pienen lapsesi kanssa vierasta kieltä. Kun ensimmäiset suloiset sanat olisivat olleet jotain muuta kuin omaa äidinkieltäsi. Tunnetta on vaikea kuvitella saati sanoittaa, ennen kuin sen kokee ja siitä tulee osa omaa elämää.

Koska kaiken takanahan on toive siitä, että voisin puhua omien lasteni kanssa äidinkielellä ja valmistaa heitä kohti tulevaa. Kohti heidän omia seikkailujaan nuoruudessa. Sillä salaa toivon että heidän luonteisiinsa pesiytyisi uteliaisuus. Että mielenkiinto omia suomalaisia juuriaan kohtaan kasvaisi joku päivä niin suureksi, että he haluaisivat lähteä tutkimusmatkoilleen ihan omin päin. Ja sellaisilla reissuilla kielitaito on avain kultuuriin ja suomalaisten ihmisten sydämiin.

 

 

 

 

 

Kommentit

7 kommenttia
Avatar

Hei, yritä ottaa kuvatukia siihen puheen tueksi. Ja älä luovuta. Välillä lapsilla saattaa tulla ”inho” äidinkieltään kohtaan, jos se ei ole se sama kieli, mitä kaverit puhuvat (halu kuulua joukkoon, ei erottua). Jatka itse puhumista suomenkielellä ja kannusta isoa sisarusta puhumaan sitä myös. Oma lapseni ei vastaa isänsä kielellä (vähemmistökieli), vaan suomeksi. Mutta ymmärtää tätä. Tsemppiä.

Avatar

En tiedä, voisitko hyötyä siitä, että tuet suomen kieltä vielä kuvilla? Samalla kun selität, näytät aiheen kuvalla. Tämä visuaalinen menetelmä tukee puheen oppimista. Niitä löytyy netistä laaja määrä.

Kaksikielisyys on haaste. Meillä isä on ruotsinkielinen, minä suomen. Keskenään puhumme suomea. Lapsi on ruotsinkielisessä päiväkodissa. Ymmärtää kyllä hyvin kieltä, muttei suostu juuri mitään sanomaan. Isällä on vähän tilaa ja yllättävän vähän motivaatiota puhua äidinkieltään, ja lapsemme myös kieltäytyy usein ruotsinkielisestä kommunikaatiosta kotona. Se, että asiat sitten sujuvat vaivalla, johtaa valitettavasti siihen ettei isä jaksa ylläpitää ruotsia puheena, vaan hänkin puhuu koko ajan suomea lapselle – eli sieltä mistä aita matalin.. näinhän ei pitäisi toimia, mutta minkäs teet. Näiden haasteiden kanssa me painimme…

Terhi-Anneli

Hei Jemina,

kiitos kommentistasi.

Meillä on tehty vuosien aikana kaikkea sinnikkäästi, sillä perehdyin asiaan jo ennenkuin sain omat lapseni. Olen todella fokusoitunut ja jääräpäinen asian kanssa. Siksi on vaikeaa huomata, että jotain on vinossa kun kuopus ei halua suomea puhua. Mutta olen lukenut aiheesta ja saanut ymmärtää, että tämä on myös persoonallista. Eli kaikki lapset eivät opi kieliä samalla tavalla ja altistus altavastaajakielen maassa voi joskus olla ainoa pelastus.

Kiitos kuitenkin vinkeistäsi ja tsemppiä teillekin!

Terhi

Avatar

Mielenkiintoista ja ymmärrän hyvin, että varmasti rankkaa! Itse olen kasvanut Suomessa ranskalaisen isän ja suomalaisen äidin kanssa ja meistä sisareni kanssa tuli kaksikielisiä…joskin pikkusiskoni kielen kehitys oli huonompaa ja minä pienestä asti käänsin hänelle todella paljon. En osaa varmasti sanoa mikä vaikutti siihen, että jokatapauksessa molemmat opimme Ranskan, emmekä tietääkseni missään vaiheessa kokeneet sitä noi hankalaksi kuin nuorimmaisesi. Mutta vietimme melkein kaikki kesälomat, usein monta viikkoa kerrallaan ranskalaisilla isovanhemmillamme jolloin kielikylvyt olivat tosi vahvoja! Lisäksi isovanhemmat soittelivat meille Suomeen usein. Niin ja tosiaan kävimme muutaman vuoden ranskalaista leikkikoulua, mikä oli Tampereella mahdollista.
Kotona puhuimme isän kanssa ranskaa, äidin kanssa suomea ja koko perheen yhteinen kieli oli Suomen ja Ranskan sekoitus…
Nyt toki jännittää, sillä odotamme espanjalaisen mieheni kanssa ensimmäistä lastamme ja asumme Suomessa. Tarkoituksena on, että hän puhuu lapselle espanjaa ja minä suomea, mutta yhteinen kielemme on usein englanti, vähän espanja. (Toki haluaisin että lapseni oppisi myös Ranskan, mutta sitä en ehkä uskalla alkuun ajatella, ettei tule ihan liikaa kieliä). Itse ajattelen, että tärkein on että lapsi kuulee espanjaa muualtakin, mahdollisimman paljon… Eikä pelkästään isältään. Mutta tämähän ei aina ole helppoa järjestää!
Tsemppiä tosi paljon! Voihan se olla, että pienempikin kiinnostuu suomen kielestä vasta vähän myöhemmin!

Terhi-Anneli

Hei Salia,

kiitos kun kerroit kokemuksistasi! Oman esikoisen tilanne on kovin samanlainen, eli on ollut suvereeni tulkkaaja pienestä asti ja nauttinut suomen kielestä.
Pienemmän osalta ei olla oleskeltu Suomessa yhtä paljoa, joka on varmasti suuri tekijä. Oma urani on muuttunut viime vuonna ja taloudellisesti oleskelu Suomessa tulee varmasti nyt helpommaksi. Ennen olin yksityisyrittäjä ja rahat aina tiukilla. Samoin ”lomat” olivat vaikeita, sillä jos olisin vienyt lapset vaikka kuukaudeksikin Suomeen lomalle, se olisi tuntunut heti murskaavana taloudessamme.

Tulette varmasti pärjäämään hienosti perheesi kanssa kun sinulla on omat kokemuksesi ja sisäinen tunne asioista. 🙂

Terhi

Avatar

Kiitos kirjoituksestasi!

Matkalla kuullut kaikenlaista kaksikielisten vanhempien suusta. Yhdelle äidinkieli on tärkeä, toiselle sillä ei ole mitään merkitystä. Monet jo heti lasten synnyttyä ilmoittivat tietäjän varmuudella, että kaksikieliset lapset oppivat myöhään puhumaan, ja että vaikeaa tulee olemaan. ”Parhaita” olivat ne, ketkä tosissaan kysyivät, ”miksi puhut lapsille Suomea, eihän siitä ole mitään hyötyä?”

Olen myös kuunnellut kaksikielisille vanhemmille syntyneiden lasten aikuisiässä tekemiä kommentteja kaksikielisyydestä. En kyllä muista kenenkään moittineen isäänsä tahi äitiään kaksikielisyydestä. Päinvastoin. Moni, kenelle ei toista äidinkieltä pienenä puhuttu sitä katuu ja tuntee jääneensä jostain paitsi. Osa juurista puuttuu, tai niihin ei saa yhteyttä samoin kuin mitä jos äitinsä tai isänsä kieltä osaisi.

Minäkin kamppailen kahden koulua aloittelevan kanssa kaksikielisessä perheessä ja monikielisessä maassa. Sydäntä särkee, kun lapset juttelevat keskenään saksaa.
Periksi en kuitenkaan anna. Kysyn, juttelen ja vastaan aina suomeksi. Jos vastaus on saksaa niin voin kysyä uudelleen tai auttaa vastauksen itse suomeksi.
Ainakin meillä on tärkeää, etten minä ole se ainoa, joka sitä Suomenkieltä puhuu. Onneksi täältä löytyy Suomikoulu, jossa molemmat ovat olleet jo ihan pienestä pitäen. Avittaa myös, että seudulla on muitakin Suomalaisia, ja silloin tällöin leikkiseuraa saadaan myös suomeksi. Ehkä se on tärkeintä saada se kieli integroitua jokapäiväiseen elämään. Meillä pauhaa suomalainen radio aina. Josko tiptoi:lta olisi jo kirjoja suomeksi – se on ainakin mahtava keksintö jo sinänsä. Tunnen olevani kuitenkin altavastaajan asemassa, koska hoitopaikassa, koulussa ja kotonakin puhutaan niin paljon kaikkea muuta kuin sitä suomea…. Mutta näillä eväillä mennä porskutetaan. Tsemppiä, älä luovuta!

Terveisin Mirja

Avatar

Tsemppiä äidinkielen kartuttamiseen ja ylläpitämiseen. Itselläni ei kokemusta asiasta, mutta ymmärrän tärkeyden ja tarpeen sanoittaa asoita rakkaille lapsilleen omalla tunnekielellään. Vaikka nyt onkin rankkaa, niin uskon että lapsesi tulevat hiukan isompana huomaavat tämän ja kiittävät silloin sinua. Heille se on avain omiin juuriinsa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä