Miksi haluamme näyttää lapsille villieläimiä häkissä?

On kesäloma-aika ja varsinkin koronakriisin jälkeen kaikilla on suuri halu ja tarve päästä neljän seinän sisältä jälleen kokemaan jotain arjesta poikkeavaa. Lasten kanssa vaihtoehtoina on leikkikentät, huvipuistot – ja eläintarhat ja akvaariot.

Muistan kun viimeksi olin eläintarhassa. Katselin kuinka suuri kissaeläin ravasi häkkinsä viertä. Edestakaisin.

Eläintarhat tai kotieläinpuistot tuntuu varsin mukavilta ajanviettopaikoilta. Lapset oppii uusia asioita ja on kiehtovaa tavata eläimiä, joita ei muuten voisi koskaan luonnossa villeinä kohdata.

Mutta onko eläintarha, terraario tai akvaario eettinen valinta? Onko se eläimen kannalta hyvä asia? Eläintarha saattaa tarjota viihdykettä ihmisille, mutta eläimelle se merkitsee usein elinkautista vankeutta.

Muistan kun viimeksi olin eläintarhassa. Siitä on kohta vuosikymmen. Katselin kuinka suuri kissaeläin ravasi häkkinsä viertä. Edestakaisin.

Se ei nähnyt tai kuullut ympäristöään vaan kulki itsetekemäänsä syväuurteista polkua pitkin kuin kone. Ei tarvinnut olla eläintieteilijä huomatakseen, että eläimellä oli todella paha olla.

Esikoinen ei ole koskaan pitänyt eläintarhoista, sillä ne tekivät hänet todella surulliseksi.

Eläimelle vangitseminen ja elämä häkissä on omanlaisensa kokemus. Vaikka eläintarhat voivat pyrkiä tekemään villieläinten elintiloista mahdollisimman mukavat, ne harvoin mahdollistavat eläimille luonnomukaisen ja lajityypillisen elämän. Kuinka luonnonmukaista ja lajityypillistä elämää kaukaisesta viidakosta Helsinkiin tuotu ja häkkiin vangittu apina voi elää?

Apatia ja stereotyyppinen käytös on vangituille villieläimille yleistä, kuten näkemäni kissaeläin. Eläin joko ravaa jatkuvasti edes takaisin tai vastaavasti apaattinen eläin saattaa vain nukkua.

”Vaikka isoilla kissapedoilla olisi hehtaarinkin aitaus, se on silti pieni saalistavalle eläimelle, jonka reviiri on luonnossa valtava. Myös esimerkiksi petolintuja pidetään ikävän pienissä häkeissä, joissa ne eivät pääse lentämään kunnolla.” Laura Uotila, Animalian eläinsuojeluasiantuntija.

Turhautuneisuus ja apatia on eläintarhaeläimillä yleistä

Eläintarhat tai terraariot markkinoivat tekevänsä arvokasta suojelutyötä ja varmasti osittain tekevätkin. On vaikea arvioida, mikä on uhanalaisille lajeille oikeasti parasta.  Eläintarhojen sanotaan edistävän luonnon moninaisuuden säilymistä, sillä ne lisäännyttävät harvinaisia ja uhanalaisia eläimiä. Kuitenkin eläintarhojen eläimistä vain pieni osa on suojelutavoitteisiin merkittyjä, uhanalaisia eläimiä – esimerkiksi Korkeasaaressa nisäkkäistä vain 15%. Uhanalaiset lajit kuitenkin ovat lisääntyneet eläintarhassa viime vuosina.

Lisäksi tiedetään, että villieläinten palauttaminen luontoon onnistuu vain harvoin.

”Virikkeettömyytensä ja stressaavuuteensa vuoksi vankeusympäristö johtaa herkästi puutteelliseen elintärkeiden taitojen kehittymiseen tai oppimiseen, riittämättömiin motorisiin kykyihin ja aivojen alikehittymiseen.” Lähde: Oikeutta eläimille

Lopultahan eläintarhojen olemassaolon syy on tehdä taloudellista voittoa. Vaikka hyvältä kuulostavia syitä ja tarkoitusperiä tuntuu olevan, ne eivät ole pääsyy eläintarhojen olemassaololle. Eläintarhat ja viihdekeskukset, joissa eläimiä esitellään ihmisille, tukevat edelleen käsitystä siitä, että eläin on ihmisestä ala-arvoisempi. Kuin jokin huvitteluesine, jota voi käydä katsomassa maksua vastaan.

Kuinka luonnonmukaista ja lajityypillistä elämää kaukaisesta viidakosta Helsinkiin tuotu ja häkkiin vangittu apina voi elää?

(Korjaus 13.7. 13:00) Korkeasaaren eläintarha on vastannut blogitekstiini:

”Yksityisillä eläintarhoilla näin voi olla (tavoitteena taloudellinen hyöty), mutta esimerkiksi Korkeasaari on yleishyödyllinen säätiö, joka ei tavoittele voittoa. Yhdessä eläintarhaverkoston kanssa tavoitteemme on luonnon monimuotoisuuden suojelu, jota teemme tukemalla paikallisia suojeluhankkeita, osallistumalla luontoonpalautuksiin, ympäristökasvatuksella sekä tekemällä tutkimustyötä.”

Kävimme lasten kanssa Middelfartin luontokeskuksessa. Kiikaroimme lintuja ja peuroja.

Yksi kysymys nousee mieleeni aina ylitse muiden: miksi opettaa lapsille, että meillä on joku ylivaltainen oikeus vangita eläimiä? Koska ihmisillä on jokin tarve käydä niitä katsomassa ja ihmettelemässä? Mitä opetan omille pojilleni sillä, että näytän heille vangittuja villieläimiä?

Vangitun eläimen katseleminen ja seuraaminen tukee vääristynyttä eläinkuvaa. Eläin ei käyttäydy vankeudessa luonnollisesti. Lisäksi nykyajan maailmassa eläimillä ei ole itseisarvoa, vaan niitä voidaan vangita luonnosta ja kuljettaa eläintarhoihin ympäri maapalloa ihmisten näyttelykappaleiksi. Eläin ja luonto on kuin ehtymätön resurssi, jota voi käyttää ihmisten tarpeisiin. Eläintä arvotetaan aina ihmisen näkökulmasta, suhteessa ihmiseen.

Egosentrisyys,  luonnon ja eläinten näkeminen resurssina ei ole kuitenkaan ollut mikään varsin toimiva tapa tai elämänkatsomus. Sen tietää meistä jokainen, joka elää tässä ajassa. Me olemme tuhonneet valtavan määrän resursseja maapallolla, todella lyhyessä ajassa. Arvomaailma ja teot on yhteydessä toisiinsa. Eläinkuva vaikuttaa siihen, miten kohtelemme muita lajeja ja ympäristöä.

Maailmanhistorian kuudes suurin sukupuuttoaalto johtuu ihmisen käytöksestä.

Miten mieletöntä ylläpitää vanhoja tapoja, kuten¨eksoottisen eläimen esittelemistä häkissä”, kun muutoksen pitäisi lähteä syvältä arvopohjasta?

Meille ei tuo enää mitään iloa mennä tapaamaan eläimiä eläintarhoihin tai akvaarioon, kun tiedämme miksi eläimet siellä on. Oli kyse tietyn lajin suojelemisesta tai loukkaantuneiden eläinten hoitamisesta, eläintarhat on eläimille luonnoton ja stressaava ympäristö. Niin kauan kun on kysyntää, on myös tarjontaa. Niin kauan kun vien lapseni katsomaan villieläimiä häkeissä, eläinten vangitseminen ja viihteellistäminen jatkuu.

Minne mennä lasten kanssa kohtaamaan eläimiä?

 

Vaikka villieläimiä ja isoja vaarallisia kissoja olisi mukava käydä katsomassa, on aika pistää omat mielihalut ja tarpeet sivuun. Mikä on lopulta eläimen kannalta paras ratkaisu? Miten me voimme oikeasti vaikuttaa asioihin?

 

Suurta iloa meille tuo se, kun näkee villejä eläimiä luonnossa: siellä missä niiden kuuluukin olla.

 

Minkälainen riemu, kun onnistuu kohtaamaan valtavan hirven metsikössä.

 

Elämäni aikana olen nähnyt metsässä hirven, karhun, peuroja, ilveksen ja ketun. Sammakoita, etanoita, äyriäisiä, äyriäisiä, kaloja, peuroja ja hiiriä. Kun eläimen saa silmiinsä niiden omassa ympäristössä, on hetkessä aina jotain maagista. Siinä yleensä molemmat osapuolet yhtä säikähtäneinä tuijotetaan hetki, kunnes jompi kumpi pinkaisee karkuun. Ja lopulta laskeutuu syvä rauha ja tunne yhteenkuuluvuudesta.

 

Luonnossa lapsi oppii arvostamaan ja kunnioittamaan monimuotoisuutta- ymmärtämään, että suojeleminen on ihmisen tärkein tehtävä. Että luonto ei ole ihmisen käytettävissä oleva loppumaton resurssi, eikä eläinlajit

tuotteita. Lapsi oppii varjelemaan, tuhoamisen ja tappamisen sijaan.

 

Lasten kanssa voi nähdä eläimiä villeinä ja vapaina luonnossa ja luontokeskuksissa. Meren eläimiä voi tavata niiden omassa ympäristössä: merellä. Luontokeskusten lisäksi lasten kanssa voi mennä merelle tai järvelle, metsään tai eläinten turvakoteihin. 

 

  1. Metsä ja luonto
  2. Luontokeskukset
  3. Eläinten turvakodit
  4. Meri- ja jokimatkat
  5. Luontodokumentit ja sarjat
  6. Safarit

Kommentit

8 kommenttia
Terhi-Anneli

Hei,

olen kirjoittanut ja vastannut näihin kysymyksiin monen monituista kertaa vuosien varrella. Olen ajatellut koko elämäni eläinasiaa laajasti, ja lemmikkien tuotanto ja pito on tottakai väärin siinä missä muukin eläinten tuotanto. Voit lukea muita eläinaiheisia blogipostauksiani, jos aihe kiinnostaa.

Terhi

Avatar

Hei Terhi-Anneli!

Kiitos hyvistä pohdinnoista, eläinten tarhaamisen kyseenalaistaminen on aina tervetullutta. Haluaisin kuitenkin oikaista pari virhettä jutusta: eläintarhojen tavoite ei ole aina taloudellisen voiton tavoittelu. Yksityisillä eläintarhoilla näin voi olla, mutta esimerkiksi Korkeasaari on yleishyödyllinen säätiö, joka ei tavoittele voittoa. Yhdessä eläintarhaverkoston kanssa tavoitteemme on luonnon monimuotoisuuden suojelu, jota teemme tukemalla paikallisia suojeluhankkeita, osallistumalla luontoonpalautuksiin, ympäristökasvatuksella sekä tekemällä tutkimustyötä.

Nisäkkäät edustavat vain kolmasosaa Korkeasaaren lajistosta, mutta niistä uhanalaisia, silmälläpidettäviä ja luonnosta hävinneitä lajeja on 50%. Numeroita ei kannata kuitenkaan tuijottaa suoraan. Eläimiä ei kannata alkaa suojelemaan vasta kun ne ovat uhanalaisia, sillä tilanne voi olla silloin jo liian myöhäinen. Lajien tilanne luonnossa voi muuttua nopeastikin. Elinvoimainenkin laji voi olla luonnonkatastrofin iskiessä vaarassa, jos se elää vain pienellä maantieteellisellä alueella. Toisaalta monen lajin uhanalaisuusstatukset on tehty pitkä aika sitten ja vaatisivat jo uudelleenarviointia kantojen oltua pitkään laskussa.

Uhanalaisten eläinten osuutta pienentää myös rescue-eläimemme; osa elämistämme on laittoman lemmikkikaupan uhreja, jotka ovat alunperin joko poliisin tai tullin takavarikoimia.
Mainitsemasi uhanalaisten eläinten osuus ei myöskään ota huomioon paikallisia uhanalaisuusstatuksia; esimerkiksi ilves lasketaan maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi, mutta Suomessa se on silmälläpidettävä, ja puolestaan Puolassa se on paikoin hävinnyt luonnosta. Lajin luontoonpalautuksia on tehty 90-luvulta lähtien – myös Korkeasaaresta on lähtetetty ilveksiä Puolan luontoon.

Kerrot, että villieläinten palauttaminen luontoon onnistuisi vain harvoin. Mongolianvillihevonen ja visentti edustavat lajeja, jotka olisivat kokonaan kuolleet sukupuuttoon ilman eläintarhoja. Viimeinen mongolianvillihevonen kuoli luonnosta sukupuuttoon 1960-luvulla ja viimeinen visentti ammuttiin vuonan 1921. Nyt luontoonpalautusten ansiosta mongolianvillihevosia elää luonnossa noin 400 ja visenttejä muutama tuhat – molempia lajeja on lähetetty luontoon myös Korkeasaaresta.

Suomessa aloitettiin viime vuonna metsäpeurojen luontoonpalautus Suomenselälle, jossa viimeiset metsäpeurat tavattiin 150 vuotta sitten. Myös kaikki Korkeasaaressa hankkeen aikana syntyneet vasat osallistuvat luontoonpalautukseen. Suoraan tarhoista eläimiä ei vapauteta, vaan ne asuvat ensin joitain vuosia totutustarhoissa ja opettelevat villiä elämää – ja samalla siellä syntyneet vasat leimaantuvat alueeseen. Vaikka uusi luonnonkanta on nuori, syntyi alueella tänä keväänä ensimmäinen vasa, ja tokan koko on jo noin 40 peuraa.

Luontoonpalautushankkeet ovat pitkiä prosesseja, jotka tehdään aina IUCN:n ohjeiden mukaisesti, ja eläimiä seurataan pitkään niiden vapauttamisen jälkeen. Vastaava hanke on pian alkamassa Venäjällä amurinleopardeilla – kissapedolla joita on luonnossa jäljellä vain noin 150, ja joiden geneettinen perimä on Euroopan eläintarhoissa kantakirjan ansiosta paljon luonnonsukulaisiaan monimuotoisempi. Lisää tietoa suojeluhankkeistamme ja viimeaikaisista luontoonpalautuksista löytyy sivulta https://www.korkeasaari.fi/suojelutyo/hankkeet ja amurinleopardien luontoonpalautuksesta kerrotaan videolla https://www.youtube.com/watch?v=mZMe9P7N87s

Ymmärrän, että eläintarhat eivät ole kaikkien mieleen, eikä kaikkien ole pakko vierailla Korkeasaaressa. Kiitämme kuitenkin kaikkia Korkeasaaressa vierailevia sekä eläimistä ja luonnosta kiinnostuneita, sillä yhdessä teemme töitä ahtaalla olevan villin ja monimuotoisen luonnon hyväksi.

Terhi-Anneli

Hei! Kiitos paljon vastineesta.

Tutustuin kyllä hankkeisiinne etukäteen ja seuraan tiiviisti täällä tanskalaisten eläintarhojen tilannetta. Ilman syvempää asiantuntijuutta eläinten oloja on toki vaikea arvioida, mutta valitettavan usein villieläinten käytöstä seuratessa vankeudessa, kokemukset eivät ole olleet kauhean miellyttäviä. Missä menee moraalinen raja, miten paljon ihminen puuttuu villieläinten kantoihin ja ”ennaltaehkäisee” hävinneisyyttä, kun ihminen on alunperinkin sukupuuttoaallon pääsyy? Kysymys on tietenkin valtava ja yksiselitteisiä ratkaisuja ei ole.

Jos pääpaino on uhanalaisten lajien suojelemisessa ja ympäristökasvatuksessa, miksi puolet eläimistä on ei-uhanalaisia? Miksi ei keskitytä suojelua tarvitseviin lajeihin?

Tarkoitukseni ei ollut erityisesti kohdistaa tekstiäni mitenkään erityisesti Korkeasaaren kritisointiin, vaan olen enemmänkin huolissani koko instituution olemassaolosta – ja kyseenalaistan sen tarpeellisuutta viihdekeskuksena. Näkökulmani on lapsiperhe ja miten me opetamme tuleville sukupolville villieläinten ja luonnon moninaisuuden arvostamista. Onko eläintarha se oikea tapa, vai voisimmeko me suojella uhanalaisia eläimiä jotenkin muuten, suljetuissa laitoksissa?

Kritisoin vahvasti ylipäänsä nykyajan eläinkuvaa: miten eläimiä ei nähdä itseisarvoisina yksilöinä. Onko vangittujen villieläinten käyttäminen lasten kouluttamisessa hyvä tapa opettaa arvostavaa ja suojelemiseen keskittyvää luontosuhdetta?

Luontoonpalautukset ovat upeaa työtä ja tietenkin sitä tulee jatkaa.

Terhi

Terhi-Anneli

Ja korjaan blogitekstiin mainitsemasi oikaisun:

”Eläintarhojen tavoite ei ole aina taloudellisen voiton tavoittelu. Yksityisillä eläintarhoilla näin voi olla, mutta esimerkiksi Korkeasaari on yleishyödyllinen säätiö, joka ei tavoittele voittoa. Yhdessä eläintarhaverkoston kanssa tavoitteemme on luonnon monimuotoisuuden suojelu, jota teemme tukemalla paikallisia suojeluhankkeita, osallistumalla luontoonpalautuksiin, ympäristökasvatuksella sekä tekemällä tutkimustyötä.”

Avatar

Kiitos Annika hienosta ja asiallisesta vastineesta

Avatar

Missä olet ilveksen nähnyt?
Pirun kovia piilottelijoita tuppaavat olemaan.

Terhi-Anneli

Hei,

Haapajärvellä, Kumisevan kylässä jossa vartuin. Olin lapsena paljon miltei takapihalta lähtevässä metsässä.Voihan toki olla, että oli joku muu eläin. Mutta näin pieni minä muistaa, että Ilves se oli 🙂

Terhi

Avatar

Ihan hyvää pohdintaa, mutta haluan vielä haastaa ajattelemaan asiaa laajemmin. Eli onko sitten lemmikkien pitäminen ok? Miten selittää lapselle, että esim koira sen sijaan on ok ottaa lemmikiksi? Tai joku muu eläin? Samalla tavalla nämä eläimet elävät ihmisten maailmassa, eivätkä todellakaan pääse käyttämään viettejään/vaistojaan läheskään kaikissa perheissä, jos oikeastaan missään. Aina mennään ihmisten ehdoilla, samoin ns tuotantoeläinten kohdalla. Minusta yhtä väärin, mutta mielestäni on tekopyhäö leimata vain yhtä tahoa tai toimintaa jotenkin enemmän vääräksi kuin toinen. Ts että ei käydä eläintarhassa ja kauhistellaan sitä lapsille, kun taas samaan perheeseen otetaan koira ”lapsille lemmikiksi”, syödään tehotuotettua kanaa ja köytetään esim ihan vaan lääkkeitä, jotka on kaikki testattu eläinkokein. En siis todellakaan ole vastaan mitä näistä yllämainituista, haluan vain herätellä ajattelemaan, miten asiat eivät ole niin mustavalkoisia ja miten hyvää tarkoittava ajatus taustalla voikin olla hyvin ristiriitainen ja yksioikoinen ja leimata vain yhden tahon yksioikoisesti vääräksi toiminnaksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä