”Mor, jeg vil tale som dig!” Lapseni ei puhu vieläkään suomea- onko kohta jo liian myöhäistä?

Teksti

Taputan auton penkkiä vieressäni.

Voit tulla tähän äitin viereen eteen istumaan. Ota reppu mukaan ja tule tähän eteen?

Taaperoni tuijottaa minua selvästi hämmentyneenä. Empii, kääntyy ja kävelee kohti kodin ulko-ovea. Vedän syvään henkeä. En voi sille mitään, että pettymyksen tunne valuu sisääni. Tekisi mieli painaa pää rattiin ja itkeä turhautuneena. Lapsi ei selvästi ymmärrä yhtään mitä sanoin.

Olenko puhunut liian nopeasti? Olen nimittäin todella sähäkkä, pälätän sanoja yleensä ulos suustani kuin ammuksia. Jos en keskity, ulkosuomalaiset lapseni eivät useinkaan ymmärrä mitä sanon.

En voi käyttää murresanoja tai lyhentää perussanoja. Pitää artikuloida ja miettiä vähän tarkemmin mitä sanoja käyttää.

Jos käytän liian vaikeita ilmaisuja, lapset tippuvat kärryiltä. Tiedän tunteen hyvin, sillä saatan edelleen käsittää täysin väärin tanskalaista puhetulvaa. Varsinkin jos missaan avainsanan, koska silloin merkitykset voivat helposti kääntyä päälaelleen. Vaatii ponnisteluja pysyä mukana epäselvässä ja nopeassa puheessa jota seuraa usein nolo hetki, jos kommentoi omalla vuorollaan jotain hölynpölyä. Vastaus paljastaa, tuliko ymmärrettyä vai ei.

En halua nolostuttaa omaa lastani, kun hän ei selvästi halua kertoa ettei ymmärrä.

Ask hei. Katopa äitiä. Tänne näin tule tähän eteen istumaan eikö?

Nyt poika näkee kädellä osoittamani penkin, juoksee avaamaan auton oven ja astuu sisään iloisesti pälisten.

Tunnen epäonnistuneeni erityistehtävässäni

Puhun johdonmukaisesti lapsilleni vain suomea. 8-vuotiaan suomen kieli on tosi hyvää, joskin slangi ei hänelle avaudu ja aksentti löytyy. Mutta 4-vuotiaan kielitaito ei vain tule. Jokainen Suomessa käynti vie ymmärrystä ja sanavarastoa pienen askeleen eteenpäin, mutta kaikki uusi unohtuu viikossa Tanskaan palaamisen jälkeen.

Ei ole järkeä käyttää suomea, kun vastaanottajat eivät sitä ymmärrä. Ja isoveli ja äiti selvästi ymmärtävät myös tanskaa. Joten miksi ihmeessä puhua suomea?

Puhun aina lapsilleni suomea, vaikka huomaan ettei toinen ymmärrä. Selitän ja kuvailen asian toisin, jos ensimmäinen kerta ei onnistu. Joskus meinaamme kaikki turhautua. Joskus tilanteet ovat todella hauskoja, kun sanat menevät vinksin vonksin.

Äiti tätä biisiä sä pelaat pianolla! (Spille=pelata, soittaa)

Tekisi taas mieli itkeä. Tuntuu jotenkin todella pahalta, jossakin todella syvällä. Olen mokannut täysin.

Tanskan kieli on minulle vain selviytymistä, kuin joku hassu leikkikieli. Kuten monopolipelin rahat eli ei ihan totta, mutta markkeeraa ihan hyvin alkuperäistä. Kun oma lapsi  juoksee syliin ja kertoa pulputtaa omia juttujaan vieraalla kielellä, on kuin joku syvyys puuttuisi. Kuin taskut olisivat pullollaan feikkirahaa, leikkiseteleitä.

Sanat kaikuvat tyhjinä kuin arvoton raha. Asia tulee ymmärretyksi, mutta minulle vieras kieli on pinnallinen.

Osaisitko sanoa sen suomeksi? Olis tosi kiva kuulla?

Lapsi vastaa,

Minä, kulkea, joo!

Todella heikkoa. Kehun ja hänen silmänsä loistavat.

Istun siinä ajatuksissani ja seuraan kun pojat katsovat Netflixistä piirrettyjä suomeksi. Poistun huoneesta ja kun palaan, on lapset vaihtaneet kielen tanskaksi.

Kun ei me ymmärretä mitä ne sanoo äiti

Tekisi taas mieli itkeä. Tuntuu jotenkin todella pahalta, jossakin todella syvällä.

Olen mokannut täysin.

Kun kuulen suomalaislasten puhetulvaa, kaipuu täyttää minut.

Äidinkieli on tärkein asia mitä minulla on ja haluan lasteni oppivan sen

Upea ja erikoinen suomen kieli, tuo jäyhien ja melankolisten tunteiden tulkki. Oma äidinkieli on sydämen asia ja se on miltei ainoa asia minkä sain mukaani muutettuani Tanskaan. Haluan siis pitää siitä kiinni kynsi ja hampain. Äidinkielellä hahmotan itseäni, muita ja paikkaani maailmassa. Ajattelen, nukun ja unelmoin. Suomalaisuus ei voisi olla syvemmällä sielussa, kuin mihin minun suomen kieleni on piiloutunut asumaan.

Puhun tanskaa kun on pakko, odotellen aina kuitenkin että milloin leikki loppuu ja saa vaihtaa taas todellisuuteen, suomen kieleen.

Joskus suorastaan vihaan tanskan kieltä. Miksi se ottaa kaiken tilan, luikertelee perheeni pääkieleksi ja mitätöi kauniin äidinkieleni?  Tanskalaiset se saa vain naureskelemaan omituisella mörinälleni.

Kun kuulen suomalaislasten puhetulvaa, minut täyttää salainen kaipuu. Kauniit suomenkieliset sanat tipahtelevat lapsellisen riemukkaana sekamelskana, kuin villi pieni puro. Jokainen lasten lausuma sana vie minut kotimaan kamaralle, jokainen lapsi tuntuu läheiseltä.

Tuntuu kuin jotain puuttuisi oman lapsen kanssa. Syvä yhteys.

Ulkomailla asuessa tuntuu kuin eläisi rinnakkaistodellisuudessa, leijuisi hieman maasta irrallaan. Äidinkielen tehtävä on maadoittaa tunteet ja ajatukset juuri oikeisiin paikkoihin.

Mor, jeg vil tale som dig!

Haluat siis oppii suomea? Kyllä se kuule vielä onnistuu, hyvinhän sä jo osaat!

Tuntuu kuin olisin epäonnistunut ulkosuomalaisen äidin erityistehtävässäni. Epäonnistua nyt sen ainoa asian perille viemisessä, joka voi avata lapsilleni ovet suomalaiseen kulttuuriin. Haluan että lapseni oppivat ymmärtämään Eppu Normaalin biisien tunnelman, höpisemään serkkujen kanssa salaisuuksiaan ja muistamaan vielä vanhanakin mummun viisaat sanat.

Osaisipa omakin lapsi suomea, saisin hänet vielä lähemmäksi. Mutta toinen on kuitenkin vasta neljä vuotta, joten toivoa on? Olisihan se silti ollut ihanaa kuulla sitä suomenkielistä taaperon pölinää täällä kotona jo nyt. Hassuja sanamuunnoksia, tarinoita ja äiti-huudahduksia. Oman lapsen suloiset kompuroivat sanat, minut suomalaisille juurilleni maadoittaen.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä