”Muuta äiti jo Suomeen, että mä voin saada uuden tanskalaisen äidin”

Kylvyn jälkeen nakupelle jätkä hyppii sängyllä kuin sammakko, eikä unihiekasta ole tietoakaan.

Ihan normimeininki.

Rauhoittumiseen auttaa yleensä aina lukeminen ja päivän tapahtumista rupattelu. On iltasadun aika ja lapset saa valita kirjahyllystä suomenkielisen kirjan, sillä periaatteesta en lue tanskankielisiä kirjoja. Suomen kieli on muutenkin pelkästään oman aktiivisuuteni varassa ja on pidettävä huolta siitä, että alavastaajakieltä käytetään mahdollisimman paljon. Haluan myös, että oma äidinkieleni yhdistyy lasten mielissä kauniisiin ja tärkeisiin hetkiin.

Vuosien varrella lapset on kipuilleet ja olleet sitä mieltä, että paikkani ei ole täällä, mutta olen ollut lähdössä sata kertaa itsekin.

Yksi päivän merkityksellisimmistä hetkistä on nukkumaanmeno. Turvallisuuden tunne ja pehmeä pumpulinen kupla, jonka äitinä haluan luoda lapsilleni. Haluan tuudittaa pienet väsyneiksi, kuiskailla suomenkielisiä sanoja unisiin korviin.

Ask valitsee yhden lasten lempparikirjoista. Kirjan sivut on repaleiset. Jo vuosien ajan on pienten taaperoiden innostuneet kädet repineet paloja irti ja rutanneet jäljelle jääneet osat varsin luetun näköisiksi. Jotakin hassua, jotakin hassua – aloitan. Ask tuntee kirjan läpikotaisin, mutta juuri siksi kirjan lukeminen tuo hyvää oloa: osaa ennustaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Käännämme sivua ja alan lukea ensimmäistä kappaletta. Ask kuitenkin keskeyttää minut heti ja alkaa selittää mitä kuvassa tapahtuu.

Tämä tyyppi ei ole koskaan ollut kauhean hyvä malttamaan. Kuuntelen, mutta muistutan sitten,  miten teksti oli vielä kesken. Jatkan lyhyttä muutaman virkkeen kappaletta, kun Ask keskeyttää taas. Kuunteletko loppuun tämän, ei ole kun yksi lause enää. Ask vastaa minulle tanskaksi:

Mikset voi vaan sanoa sitä tanskaksi?!

No siksi Ask, koska äiti on suomalainen ja minä puhun suomea. Kyllä sä tiedät. Ja on tärkeetä että opit suomea, jotta voit puhua sitten Suomessa mummun ja muiden suomalaisten kanssa. Ja äitin kanssa.

Nakupelle nousee hyppimään taas sängylle levottomana.

Ask, tulepa nyt takaisin tänne lukemaan.

Ask huutaa hyppyjensä lomasta:

Mikset sä jo muuta Suomeen? Muuta sinne kun oot suomalainen. Mä haluan uuden äidin, semmoisen joka puhuu vaan tanskaa.

Auts.

Tämä ei toki ole eka kerta kun minut on haluttu lähettää maitojunalla Suomeen.

Vuosien varrella lapset on kipuilleet ja olleet sitä mieltä että paikkani ei ole täällä, mutta olen ollut lähdössä lukemattomia kertoja itsekin. Kun vierauden tunne laskeutuun arkeen, olisi helppo luovuttaa ja palata kotimaahan.

Elias on joskus hävennyt sitä, että puhun muiden ihmisten edessä hänelle suomea. Ei ole halunnut muiden kiinnittävän huomiota siihen, että olen ulkomaalainen.

Elias on joskus hävennyt sitä, että puhun muiden ihmisten edessä hänelle suomea. Ei ole halunnut muiden kiinnittävän huomiota siihen, että olen ulkomaalainen.

Ulkomailla asumiseen liitetään usein pelkkää hattaraa ja vaahtokarkkeja, mutta arki on usein paljon luultua rankempaa. Kun kuherruskuukausi uuden asuinmaan kanssa jossain vaiheessa loppuu ja elämä arkipäiväistyy, kasvoille lyö todellisuus ja realiteetti siitä, ettei tule koskaan olemaan mitään muuta kuin ulkomaalainen vieraassa kulttuurissa.

Kielitaito on taantunut, sillä kielenoppiminen ja ylläpitäminen vaatisi myös suomenkielisessä ympäristössä olemista.

Vaikka tosiasian hyväksyy ja siihen sopeutuu, monikulttuurisuus ja monikielisyys ei ole aina helppoa, varsinkaan jos olosuhteet ei  tue perheen kaikkien kulttuurien tasapuolista ylläpitämistä.

Suomi ja suomen kieli on perheessämme sekä sekundäärinen kulttuuri, että kieli. Ehkä jopa vasta kolmas.  Ja koska meillä puhutaan kotona kolmea kieltä, tanskaa, englantia ja suomea, ei Ask ole koskaan oikein kunnolla oppinut sitä omituisinta ja harvinaisinta kieltä. Englantia kuulee kaikkialla mediassa ja tietokonepeleissä, elinympäristö ja päiväkoti on tanskankielisiä.

On aivan omanlaisensa kokemus, kun oma lapsi puhuu sinulle vain vierasta kieltä. Kun suomen kieli tulee aniharvoin, kun äiti kajahtaa ensimmäisen kerran vasta kolmevuotiaan huulilta – vaikka johdonmukaisesti puhuu omille lapsilleen vain ja ainoastaan suomea päivästä ja vuodesta toiseen. Pian kymmenenvuotias Elias puhuu sujuvaa suomea, joskin hänelläkin on tunnistettava aksentti. Kuusivuotias nakupelle taas vastaa minulle joko tanskaksi tai englanniksi. Kaksivuotiaan suomenkielen taito oli parempi, kuin nyt kuusivuotiaan.

Kielitaito on taantunut, sillä kielenoppiminen ja ylläpitäminen vaatisi myös suomenkielisessä ympäristössä olemista.

Rankkojen äitiyslomien, työttömyyden ja yrittäjyyden aallokoissa jatkuva matkustaminen Suomeen ei ollut mahdollista, kuten se oli Eliaksen ollessa vauva. Kieltä oppii käyttämään kun ei voi vastata muilla kielillä ja on pakko oppia avamaan suunsa. Maailma, jossa näkee miten muutkin pienet puhuvat tuota omituista kieltä ja miten he sitä käyttävät.s

Nyt kun taloudellinen tilanne on kohentunut, olen matkustanut Suomeen poikien kanssa aina kuin mahdollista. Työkiireiden vuoksi pidempi loma ei ole onnistunut, mutta nyt meidän oli tarkoitus viettää pääsiäinen Suomessa. itten tuli koronakriisi ja rajat menivät kiinni. Seuraava haave olisi viettää ainakin kuukausi kesällä Suomessa, jos sekään nyt mahdollistuu.

Mutta nyt minua ollaan taas lähettämässä sinne, mistä tulinkin.

Elias oppi reilu parivuotiaana suomenkielen, kun olimme Suomessa talvilomalla. Elias kuuli serkkujensa suomekieleistä pulinaa viikon ja yhtäkkiä suusta alkoi kohista suomenkielisiä sanoja. On vaikea kuvailla sitä onnen tunnetta ja helpotusta, kun oma lapsi alkaa vihdoinkin puhua omaa äidinkieltä.

Mutta nyt minua ollaan taas lähettämässä sinne, mistä tulinkin.

Vaikka pienen purkaus vähän kivistääkin sydänalassa, ymmärrän mistä se tulee.

Kun oma äiti puhuu vaan vieraalta tuntuvaa suomea, voi se turhauttaa. Kun kaikkien muiden äidit puhuvat äidinkieltä eli tanskaa, mutta oma äiti on erilainen ja outo. Kun oma äiti ei ymmärrä kaikkien hauskojen juhlien päälle, eikä aina tajua jotain ilmaisua. Kun oma äiti joskus puhuu sanoja, jotka ovat täysin merkityksettömiä. Kun oma äiti ei voi auttaa koulutehtävissä. Kun oma äiti avaa suunsa, kaikki tuijottaa. Kun oman äidin aksentista kuulee, että tuo ei ole tanskalainen. Tuo ei ole yksi meistä.

Vaikka pienen purkaus vähän kivistääkin sydänalassa, ymmärrän mistä se tulee.

Samankaltaisuuden toive ja sulautuminen muihin perheisiin ja lapsiin voi herättää pienessä toiveen:

Olisipa munkin äiti vaan tavallinen, kuten kaikkien muidenkin äidit. Olisipa mulla toinen äiti.

Ymmärrän, ettei lapset sitä oikeasti tarkoita.

Seuraavana aamuna Ask hiippaili olohuoneeseen peittoonsa kietoutuneena, käveli viereeni unentuoksuisena ja nojautui minua vasten.

I love you mummy.

Ei tullut vielä suomeksi, mutta ehkä se tarkoittikin, ettei minua laitetakaan maitojunaan.

Lue lukijalta saamani kommentti:

”Oletko nyt ihan varma, että ne sun lapset tulee ikinä tarvitsemaan tai hyötymään suomesta mitenkään?”

Tule seuraamaan arkeamme Instagramiin

Päivittäisiä stooreja ja kuvia – tule mukaan seurailemaan!

View this post on Instagram

Eilen kuulin radiossa, että meidän kaupunki on virallisesti koronavapaa☀️⁣ ⁣ Yhtäkään rekisteröityä tapausta ei enää ole ja ne joilla on tartunta ollut, ovat parantuneet. ⁣ ⁣ Eilen Tanskan Yleisradio tiedotti myös, että lapset saa alkaa leikkimään isommissa ryhmissä. Rajoitus on ollut aiemmin, että leikkitreffejä saa tehdä kahdelle lapselle. Nyt lapset saavat taas olla porukassa, kunhan edelleen muistetaan hyvä käsihygienia.⁣ ⁣ Upeita uutisia verrattaen siihen, että tänään on tasan neljä viikkoa siitä, kun koulut ja päiväkodit avattiin. Kuukausi siitä, kun kahvilat, ravintolat ja liikkeet on pikkuhiljaa raottaneet oviaan.⁣ ⁣ Ihmiset uskaltautuu kampaajalle, vaikka palvelussa tullaan kosketetuksi.⁣ ⁣ Ihmiset liikkuvat julkisilla paikoille ja isommissa porukoissa. Nuoria seisoo aamuisin bussipysäkeillä ja koulun portilla vanhemmat heiluttaa koululaisen reppuselälle hyvää koulupäivää.⁣ ⁣ Normaali.⁣ ⁣ Se on jo todella lähellä.⁣ ⁣

A post shared by Terhi-Anneli Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

 

 

 

 

Kommentit

16 kommenttia
Avatar

Olen itsekin monikulttuurisen perheen ulkosuomalainen äiti, tosin lapseni ovat vähän pienempiä eivätkä ole vielä suoraan kapinoineet suomenkielen puhumistani vastaan. Itseäni motivoi myös se, että olen tavannut ihmisiä, jotka aikuisena ovat harmitelleet kovasti sitä ettei oma äiti puhunut ja opettanut heille omaa äidinkieltään. Erään ystäväni äiti oli lopettanut suomen puhumisen kun poika lapsena kapinoi sitä vastaan, ja myöhemmin ystäväni kovasti halusi opetella puhumaan suomea. Eli tsemppiä vaan sinulle, veikkaan että tässä(kin) asiassa lasten perspektiivi kyllä muuttuu kun ikää tulee lisää.

Avatar

Aika hauska 😀 Toki sekä suomi että tanska ovat molemmat todella rumia ja käytössä huonoja kieliä. Oletko nyt ihan varma, että ne lapset tulee ikinä tarvitsemaan tai hyötymään suomesta mitenkään? Jos ei asu Suomessa ja vain silloin tällöin tapaa sukulaisia, niin en kyllä ymmärrä. Työelämä ei hirveämmin anna arvoa pikkukielille, eikä myöskään kielille joita puhut vain vähän ja suurella vaivalla. Jos eri maassa asuvat sukulaiset puhuu eri kieltä kuin sinä, niin ei siihen kuplaan vain pääse koskaan sisälle, ja miksi pitäisikään? Ei lapsi pysty luomaan oikeita ihmissuhteita kuin aikaisintaan vasta aikuisuuden kynnyksellä, joten ne sukulaissuhteet mitkä ehkä näyttävät aikuisen silmissä tärkeiltä, on enemmänkin sitä hetken pikku huumaa, mitä koko lapsuus oikeastaan on. Varsinkin jos on isovanhemmista kyse, jotka valitettavasti kuolee usein niillä main, kun se oma elämä vihdoin alkaa (parikymppisenä). Siinä kohtaa on myöhäistä miettiä että nyt tarvitaankin sujuvaa ranskaa tai espanjaa, mutta vähän tuli suomea opittua.

No, itse ainakin toivon että olisin säästynyt sekä suomelta että ruotsilta, oli vanhempien äidinkieli sitten mikä tahansa. Oikeasti pelottavaa miettiä mistä kaikesta jää paitsi, jos kasvaa vain pohjoismaisten pikkukielten keskellä.

Terhi-Anneli

Hei!

Kiitos mielipiteestäsi. Kieli on tärkeä osa identiteettiä, kulttuuriperimää ja ihmisen kokemusta omasta itsestä osa maailmaa ja juurista. Kieli on maailman rajat, enkä pysty itse esim.kuvailemaan moniakaan asioita,syvällisiä tai ei, samalla tavalla vierailla kielillä, kuin äidinkielellä. Koen täysin päinvastoin kuin sinä, eli mielestäni pienet kielet ovat arvokkaita ja niitä tulisi vaalia ja suojella. Suomen kieli, kuten kolme saamenkieltä, ja monet muutkin pienet kielet. Onhan tanskan kielikin pieni kieli, kuten myös kaikki pohjoismaiset kielet.

Pienten kielten arvo työelämässä on toisarvoinen seikka. Elämä on muutakin kuin uranluomista, eikä elämässäni prioriteetti.

En myöskään ymmärrä viittauksiasi siitä, ettei lapsuus olisi tärkeä ajanjakso ihmisen elämässä, saati etteikö ihminen pystyisi jo todella pienestä pitäen luomaan ihmissuhteita. Täysin vieras ajatus, ja varhaislapsuus ja lapsuus on tutkitustikin yksi tärkeimpiä jaksoja ihmisen elämässä muokaten minäkuvaa, suhdetta muihin ja ympäristöön usein koko loppuelämäksi.

Nykyaikana englannin kieleltä ei voi välttyä. Meidänkin perheemme on kolmekielinen, jossa ei todellakaan haluta ”säästyä” pienempien, mutta todella merkityksellisten, pohjoismaisten kielten oppimiselta. Sukulaiset ja ystävät Suomessa eivät ole kukaan kuolemassa lähivuosinakaan, vaan lapsilla on edessä ehkä vuosikymmeniä upeaa aikaa suomalaisessa ympäristössä. Ja ikinä ei voi tietää minne elämä vie, ei ole poissuljettua, etteikö asuttaisi joskus Suomessa tai ehkä lapseni haluavat joskus viettää kesiä, rippikoulua, opiskella tai jopa muuttaa Suomeen.

Terhi

Avatar

Mieheni on Skånesta kotoisin, ja lasten kielitaidon puolesta olen tyytyväinen, että asumme Suomessa. Sanoisin, että suomi on vaikeampi kieli kaikkine taivutuksineen: jos se jää yhden henkilön varaan, on oppiminen vaikeampaa. Vaikka ruotsia kuulee lähinnä vain isältä ja TV:stä, se sujuu yllättävän hyvin. Toki suomi on vähän vahvempana, kun se on myös arkiympäristön kieli. Se on myös hieno asia, että Suomessa ruotsin kieltä ei karsasteta samalla tavalla, kuin Ruotsissa suomen kieltä. Ruotsissa suomen puhuja on ”joku ulkomaalainen”, ja vaikka hänet suomalaiseksi tunnistettaisiin, mielleyhtymä on mahdollisesti viinaan menevä puukonheiluttaja (noin kärjistetysti). Suomessa lähes kaikki tunnistavat ruotsin kielen kuullessaan, eikä mielleyhtymä ole niin negatiivinen.

Avatar

Itkin (onnesta ja helpotuksesta) kun luin taman. kiitos! Tyttareni on monta kertaa ’laittanut’ minut maitojunaan. Ymmartaa suomen hyvin mutta nyt vaihe etta ei halua vastata. Puhun myos italiaa ja ranskaa mutta tyttareltani ei ole mitaan kiinostusta. Olkoon tama vaihe sitten…:)

Terhi-Anneli

Hei!

No helpotus omallakin kohdalla, että ei ole ainoa! 😀 Tavallaan lasten aivoitukset voi jättää omaan arvoonsa, mutta eihän se nyt hyvältäkään tunnu, että lapsi tämän tästä haluaa uuden äidin… Kyllähän se satuttaa, vaikka yrittääkin ymmärtää ettei lapsi ole tosissaan ja että vaihe menee ohi. Ja mielestäni saakin satuttaa. Monikulttuurisessa perheessä, jossa itse on luopunut niin monista asioista ja muuttanut vieraaseen maahan, onhan se tosi julmaa että oma perhe ja lapset syrjii. Lapsi ei vielä ymmärrä, miten vaikeaa toisessa kulttuurissa asuminen ulkomaalaisena voi olla ja että äiti on ehkä joutunut päästämään irti omasta perheestä, ystävistä ja urasta. Mutta luotan siihen, että joku päivä lapsi ymmärtää 🙂 Ainakin esikoisen kanssa asiat on kääntyneet päälaelleen.

Avatar

Hui mikä kommentti nimimerkiltä Eeva! Itse pienen ulkosuomalaisen äitinä pystyn samastumaan aiheeseen todella hyvin, vaikka oma lapsukaiseni vasta tapailee sanoja. Minulle kieli ei todellakaan ole ainoastaan työelämän valttikortti tai turha opeteltava, vaan osa identiteettiäni ja perimääni, minun kulttuuriani ja historiaani. Todellakin haluan, että oma lapseni oppii äitinsä kielen (äidinkielensä) ja pystyy toivottavasti joskus ymmärtämään kulttuurihistoriaansa ja eri sanojen syvempiä merkityksiä. Ja kyllä se isovanhempien kanssa kommunikointi on aivan yhtä tärkeää, vaikka heistä aika jättäisi jo piakkoinkin ja menisi kielen oppiminen ”hukkaan” (no comments tälle aivopierulle).

Yleisesti ottaen useampien kielien oppiminen ei ole mikään mahdottomuus lapselle tai vähän vanhemmallekaan, joten suomen tai minkä tahansa kielen oppiminen ei ole pois esimerkiksi sen ranskan oppimiselta. Omassa tapauksessani lapseni kasvaa kolmen kielen parissa (minun ja mieheni kielet sekä ympäristön kieli) ja todellakin näen asian ennen kaikkea rikkautena riippumatta siitä, onko kyseessä ne kaikista ”hyödyllisimmät” kielet vai ei.

Avatar

Aivan samaa tunnen itsekin maahanmuuttajaäitinä Suomessa. Lapsen äidinkieli ei olekaan äidin, vaan isän. Kirvelee jonkin verran, kun lapsi huutaa ”äiteeeee” sen ”paremman” sanan sijaan, jota haluaisin kuulla. Ja oli meilläkin hetkejä kun olin valmis luoppumaan. Mutta nyt sain kun sainkin kahta monikielistä ja monikultuurista jo aikuisiksi. Tsemppiä kaikille äideille vieraalla maalla!

Terhi-Anneli

Hei!

Ihanaa kun kirjoitit 🙂 Tällaisia asioita ei voi ymmärtää syvällisemmin, ennen kuin itse kokee miltä tuntuu elää ulkomaalaisena vieraassa maassa. Mahtavaa että olet ollut sinnikäs ja että se tuottaa tulosta. Tsemppiä meille kaikille!

Avatar

Moi! Ymmärrän täysin sua. Meillä oli vähän samantyyppinen tilanne Ranskassa asuessa, jossa lapset syntyneet. Aina puhuin suomea, vaan aina mulle vaan puhuttiin ranskaa takaisin. Kyllä se silloin vähän tuntui pahalta, ja syyllistin itseäni, että mitä olen tehnyt väärin, kun en omia lapsiani saa puhumaan suomea 🙁 Meillä tilanne itseasiassa muuttui vasta, kun muutettiin Suomeen ja ympäristön kieli vaihtui suomeksi. Yhtäkkiä mulla onkin kaksi keskenään suomeksi leikkivää lasta (jotain mitä ei koskaan tapahtunut aiemmin!), vaikka kotona silti paljon puhutaan yhä ranskaa, kun isä ei puhu suomea. Mutta lapset ovat erilaisia ja oppivat omaan tahtiin, kukin tyylillään. Ihan varmasti meitä vähän vanhempana kiittävät, kun ovat monikielisiä 🙂

Avatar

Kai teillä nyt sentään katsotaan päivittäin pikkukakkonen Areenasta, eikä mitään tanskalaisia lastenohjelmia? Tämä on se helpoin tapa opettaa lapsi puhumaan suomea.

Terhi-Anneli

Hei,

toki, kaikki tavat ja temput on käytössä. Ollut jo esikoisen syntymästä lähtien vuodesta 2010. Ei nämä nyt ole uusia asioita, vaan kaikkea on yritetty ja asia ei ole noin yksioikoinen, kuin mitä kuvailet. Monikielisyyttä tutkinut ulkosuomalainen kertoi minulle, että ilmiön on tavallinen perheissä, joissa on kolme kieltä. Jos vanhempien kieli on eri, kuin kaksi muuta, se kieli dominoi muita. Kuten meillä on käynyt.

Lapsilla on erilainen tapa oppia kieliä ja jotkut oppivat nopeammin. Toisille se on vaikeampaa.

Terhi

Avatar

Miksi ette vietä aikaa muiden suomalaisten kanssa?

Terhi-Anneli

Hei,

meidän kaupungissamme ei ole suomalaisia. Olen ollut joskus yhteydessä lähikaupunkien suomalaisiin äiteihin, mutta heillä ei tunnu olevan mielenkiintoa ja aikaa yhteydenpitoon. Jouluisin käymme suomalaisessa joulujuhlassa, jossa yksikään tanskan-suomalainen lapsi ei juuri osaa suomea. Ainoastaan esikoiseni puhuu sujuvaa suomea. Köpikseen on todella pitkä matka – ja kallis.

Terhi

Avatar

Kirjotus jotenkin kosketti koska itsella myos Elias niminen poika, Me tosin asumme Irlannissa. Han on nyt 4-vuotias. Aiti ei tule viela automaattisesti suusta, vaan Mammy, mutta muuten olen tahan saakka saanut suomen pysymaan mielessa. Niin vahvasti etta Daddy on myos oppinut joitakin suomen sanoja. Kun olin nuorempi vietin vuoden au pairina. Vanhin lapsi oli juuri tuossa vaiheessa, eika halunnut etta kaverit kuulevat aitinsa, tai itsensa puhuvan englantia (Belgiassa, hollannin kielisella alueella). Hanella kuitenkin alkoi koulu, jossa sattui olemaan kavereita joilla oli vanhempia jotka puhuivat toista kielta taas (en muista mista maasta olivat kotoisin). Tama auttoi hanta ajattelemaan, etta ei se niin paha asia ole jos vanhemmat eivat puhu samaa kielta kuin suurimmalla osalla kavereista. Ja on itse asiassa aika hienoa osata muita kielia.
Oma lapseni kun on vasta viela 4, han ei viela edes ajattele sita etta puhun muuta kielta kuin toiset ymparilla. Me olemme kuitenkin onnekkaita, ja kylassa jossa asumme on aika paljon perheita, joissa puhutaan 2 tai 3 kielta. Toivon etta tama auttaa omaani tulevaisuudessa.

Terhi-Anneli

Hei ja kiitos paljon kommentistasi.

Monikulttuurinen ympäristö auttaa kyllä paljon ymmärtämään erilaisuutta, kulttuurien kirjoa ja suvaitsevaisuutta. Toivon että tämä muuttuu nyt lähitulevaisuudessa meilläkin, että lapset saa enemmän perspektiiviä ja ymmärrystä, miten omat juuret on rikkaus. 🙂

Terhi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä