Nainen ei saisi olla sekä äiti, vaimo, seksihirmu ja viettelijätär

Teksti Terhi-Anneli

Seksi kiinnostaa aina.

Mitä teitte viikonloppuna? Haravoitiin pihaa, lasten kanssa uimassa ja miehen kanssa seksiorgioissa käytiin. Oli kiva viikonloppu.

Kaikkia ja kaikkialla, vaikka se ei olisikaan mikään elämän keskeinen asia. Halusi seksistä puhua avoimesti tai ei.

En repostele omalla seksielämälläni julkisesti, mutta vaikka haluan pitää asiani omana tietonani olen silti seksipositiivinen. Ennen äidiksi tuloani seksuaalinen identiteettini oli hieman eri kuin nykyään, sillä äitiys ja lasten saaminen ovat muuttaneet suhdettani omaan seksuaalisuuteeni.

Raskaus, synnytys ja imettäminen ovat syventäneet omaa seksuaalisuuttani, opettaneet minulle jotain uutta kehollisuudesta ja naiseudestani.

Olen valitettavasti oppinut myös sen että on miltei mahdotonta olla samanaikaisesti äiti, vaimo, seksikäs viettelijätär tai seksihirmu.

Voiko nainen edes kertoa nauttivansa seksistä, jos seksin harrastamiseen ei liity valtavia tunteita?

Meillä naisillakin on yhtäläinen oikeus iloita seksuaalisuudestamme ja seksistä, ilman leimaamista ja vihaa.

”Naissukupuolinen mielletään helposti huoraksi, lutkaksi tai yleisesti huonomaineiseksi jos hän on avoimesti seksipositiivinen tai ilmentää seksuaalisuuttaan avoimesti. Miessukupuoli pääsee tässä hiukan helpommalla. Hekin kuitenkin kohtaavat asiassa arvostelua ja heitä voidaan pitää epäluotettavina henkilöinä.” Sanna Nerjanto, seksuaalineuvoja 

Meillä naisillakin on yhtäläinen oikeus iloita seksuaalisuudestamme ja seksistä, ilman leimaamista ja vihaa.

seksi, seksipositiivisuus

Terhi-Anneli Bech Koivisto/Jyllannin suomineito

Seksipositiivisuus pyrkii vähentämään seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvää häpeää

Seksi ja seksuaalisuus on omituinen ilmiö.

Uhkuvat teinit repostelee ja lähettelee dick pickejä, toisaalta jokainen aito ja hengästyttävän todellinen seksikokemus kuiskataan punastellen toisen värisevään korvaan.

Seksiä lävähtää kasvoille katumainoksissa, sosiaalisessa mediassa ja televisiosarjoissa. Toisaalta seksiä pidetään yksityisenä asiana, joka piilotetaan kotipeittojen alle. Uhkuvat teinit repostelee ja lähettelee dick pickejä, toisaalta jokainen aito ja hengästyttävän todellinen seksikokemus kuiskataan punastellen toisen värisevään korvaan.

Perheellisten seksistä puhuminen ei ole edelleenkään mikään varsin normaali aihepiiri. Saati että perheellinen saisi olla seksuaalisesti vapaa.

Mitä teitte viikonloppuna?

Haravoitiin pihaa, lasten kanssa uimassa ja seksiorgioissa käytiin. Oli kiva viikonloppu.

Ei mikään kauhean todellinen skenaario.

Vielä.

Seksipositiivuuteen liittyy olennaisesti myös seksuaalivähemmistöt, aseksuaalisuus tai liikuntarajoitteisten seksuaalisuudesta puhuminen.

seksipositiivisuus, seksi

Terhi-Anneli Bech Koivisto/Jyllannin suomineito

Irrottautuminen häpeästä, sukupuolten välisestä epätasa-arvosta, seksuaalisista normeista tai ahtaista rooleista

Vaikka en kerrokaan omasta seksielämästäni julkisesti, seuraan kuitenkin ihaillen niitä jotka hihkuvat avoimesti. Ja varsinkin naisten rohkeus asiassa purkaa kaikkia seksiin liittyviä tabuja, jotka rajoittavat ihmisiä ja luovat turhia pelkoja ja kapeita mielikuvia sekä seksin että seksuaalisuuden osalta.

Seksuaalisuus on valtavan tärkeä osa ihmisyyttämme. Jos aidon seksuaalisuutemme kehittymistä rajoitetaan, vääristetään tai se täysin tuomitaan, voi se rikkoa sisimmässämme jotain elintärkeää: elämänvoiman ytimen.

Seksipositiivisuuden tarkoitus ei ole lannistaa tai ahdistaa niitä joille asia on vaikea, vaan antaa heille tilaa

Siksi seksipositiivisuuteen liittyy olennaisesti myös seksuaalivähemmistöt, aseksuaalisuus tai liikuntarajoitteisten seksuaalisuus.

Minäkään en ilmaise seksuaalista vapauttani paljastavilla vaatteilla, tekemällä blogitekstejä tai taidetta vaginastani, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö olisi seksipositiivinen. Seksuaalisuus on niin paljon muutakin. Se voi olla silkka kosketus, avoin suhde rajojen sijaan, rakkaus ihmiseen ei sukupuoleen, fantasiaa ja vapautta.

Seksipositiivisuuteen kuuluu kuitenkin myös sen kunnioittaminen, jos joku ei halua aiheesta keskustella. Seksipositiivisuus koskee myös niitä, jotka kipuilevat tai ovat jopa seksuaalisesti traumatisoituneita, jotka taistelevat seksuaalisen identiteettinsä kanssa.

Seksipositiivisuuden tarkoitus ei ole lannistaa tai ahdistaa niitä joille asia on vaikea, vaan antaa heille tilaa.

Seksipositiivisuus on arvopohja, jonka punainen lanka on sallivuus. Irrottautuminen häpeästä, sukupuolten välisestä epätasa-arvosta, seksuaalisista normeista tai ahtaista rooleista.

Päämääränään normalisoida seksipuhe.

Normalisoida kaikenlainen seksuaalisuus.

View this post on Instagram

”Naissukupuolinen mielletään helposti huoraksi, lutkaksi tai yleisesti huonomaineiseksi jos hän on avoimesti seksipositiivinen tai ilmentää seksuaalisuuttaan avoimesti." Sanna Nerjanto, seksuaalineuvoja Raskaus, synnytys ja imettäminen ovat syventäneet omaa seksuaalisuuttani, opettaneet minulle jotain uutta kehollisuudesta ja naiseudestani. Olen valitettavasti oppinut myös sen että on miltei mahdotonta olla samanaikaisesti äiti, vaimo, seksikäs viettelijätär tai seksihirmu. Voiko nainen edes kertoa nauttivansa seksistä, jos seksin harrastamiseen ei liity valtavia tunteita? Valtava määrä tabuja rikottaviksi. Seksuaalisuus on valtavan tärkeä osa ihmisyyttämme. Jos aidon seksuaalisuutemme kehittymistä rajoitetaan, vääristetään tai se täysin tuomitaan, voi se rikkoa sisimmässämme jotain elintärkeää: elämänvoiman ytimen. Seksipositiivisuus on arvopohja, jonka punainen lanka on sallivuus. Irrottautuminen häpeästä, sukupuolten välisestä epätasa-arvosta, seksuaalisista normeista tai ahtaista rooleista. Lue koko teksti @kaksplus blogissa- linkki profiilissa ☝️ 📷@jyllanninsuomineito #seksi #seksuaalisuus #sexuality #sex #seksipositiivisuus #kaksplus #kaksplusblogit #blogit #kaksplus

A post shared by Terhi-Anneli Bech Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

 

 

 

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä