No worries, this is your home now

Teksti

Tämä tarina on tosi:

Poikani aina hieman viileä käsi pitelee laiskasti sormiani.

Hän on sitä mieltä, että on jo sentään viisi vuotta. Ei äidin kanssa enää kuljeta kotiin päiväkodista näin käsi kädessä.

Afganistanista pari kuukautta sitten tulleet veljekset Ahmed ja Hassan tulevat meitä vastaan. Poikani muutenkin lepsu ote lipeää ja hän alkaa juosta ystäviään kohti. Heillä ei ole yhteistä kieltä, mutta ehkä juuri siksi monikielinen lapseni ymmärtää paremmin kuin muut.

Kesken juoksunsa taivaalle lentää äänekkäät lentokoneet. Poikani pellavainen pää nousee ihailemaan hävittäjien luomaa pumpulista vanaa, kun Ahmed ja Hassan syöksyvät puiden alle huutaen sanoja, joita emme ymmärrä.

Lentokoneet ovat suoraan yläpuolellamme kun pakolaispojat huutavat: ”Mama mama!” ja poikani käsi etsii käteni puristaen niin että se sattuu.

Kun lentokoneiden äänet ja pumpulivanat ovat menneet, tunnen miten poikani nihkeät sormet soljuvat pois kädestäni ja näen miten hän lähestyy Ahmedia ja Hassania kätensä levällään kuin siivet, sanoen: ”No worries, this is your home now”.

 

Kirjoitukseni on osa UNISEF-kampanjaa, jonka teema on Pakolaislapsen koti. 

Löydät lisää kampanjan tarinoita faceookista #PieniäTarinoita 

Kampanjan toteuttavat yhteistyössä UNICEF, Suomen Kirjailijaliitto ja Finlands svenska författareförening

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä