Pakolaispojat ja lapseni lohduttavat sanat: ”No fear, this is your home now”

Teksti

Poikani aina hieman viileä käsi pitelee laiskasti sormiani.

Hän on sitä mieltä, että on jo sentään viisi vuotta. Ei äidin kanssa enää kuljeta kotiin päiväkodista näin käsi kädessä.

Afganistanista pari kuukautta sitten tulleet veljekset Ahmed ja Hassan tulevat meitä vastaan. Poikani muutenkin lepsu ote lipeää ja hän alkaa juosta ystäviään kohti. Heillä ei ole yhteistä kieltä, mutta ehkä juuri siksi monikielinen lapseni ymmärtää paremmin kuin muut.

Kesken juoksunsa taivaalle lentää äänekkäät lentokoneet. Poikani pellavainen pää nousee ihailemaan hävittäjien luomaa pumpulista vanaa, kun Ahmed ja Hassan syöksyvät puiden alle huutaen sanoja, joita emme ymmärrä.

Lentokoneet ovat suoraan yläpuolellamme kun pakolaispojat huutavat:

”Mama mama!” ja poikani käsi etsii käteni puristaen niin että se sattuu.

Kun lentokoneiden äänet ja pumpulivanat ovat menneet, tunnen miten poikani nihkeät sormet soljuvat pois kädestäni ja näen miten hän lähestyy Ahmedia ja Hassania kätensä levällään kuin siivet, sanoen: ”No fear, this is your home now”.

Neljä vuotta myöhemmin

Ahmed ja Hassan ovat kaksi pakolaispoikaa Afganistanista, joiden kanssa poikani ystävystyi. Me olemme näiden vuosien aikana kokeneet konkreettisesti sen, millaista pienten lasten on siirtyä sotatantereelta uinuvaan tanskalaiseen rannikkokaupunkiin.

Miten sotien kauhut kulkeutuivat mukana arkisimmissakin asioissa. Miten ilmapallojen paukahtelut syntymäpäivillä ja lujaa jarruttava auto sai lapset hätkähtämään. Me ymmärsimme mitä he kokivat täällä ollessaan ja toisaalta emme voi koskaan ymmärtää mitään siitä, mitä he todella kokivat. Millaisia kauhuja oli kätkettyinä heidän sydämiinsä. Asioita, joille ei ollut sanoja.

Ainoa mitä pystyimme tekemään oli lohduttaa ja ottaa heidät sydämiimme. Pojat ovat tänään 9 ja 12 vuotiaita. He puhuvat sujuvaa tanskaa ja he ymmärtävät suurimman osan aikaa, että he ovat nyt turvassa.

Kirjoitukseni alkuperäisidea oli osa UNISEF-kampanjaa, jonka teema oli Pakolaislapsen koti. 

Löydät lisää kampanjan tarinoita facebookista #PieniäTarinoita 

Kampanjan toteuttavat yhteistyössä UNICEF, Suomen Kirjailijaliitto ja Finlands svenska författareförening

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä