Kun aikuiset vähättelevät koko ihmiskuntaa uhkaavaa tuhoa – nuoret ympäri maailmaa barrikadeilla ilmaston puolesta!

Teksti

Mitä tehdä kun vanhemmat vähättelevät todellisia ongelmia, jotka koskeva koko ihmiskuntaa?

Nuoret sytyttävät minussa toivon

Ympäri maailmaa nuoret ovat nousseet tänään 15.3. 2019 barrikadeille osoittamaan huolensa ilmaston puolesta. Nuoret ovat huolestuneita omasta tulevaisuudestaan, sillä jos ilmasto tuhoutuu, eivät tulevaisuuden näkymät myöskään koulunpenkillä ole auvoisat. Nuori ymmärtää asioiden prioriteettijärjestyksen ja vaatii muutosta. Muutosta jota ei tunnu kuuluvan. Ei ollenkaan tai tarpeeksi nopeaan.

Tämän päivän nuori on väsynyt seuraamaan miten vanhemmat sukupolvet vähättelevät todellisia ongelmia ja jatkavat maapalloa tuhoavaa käytöstään. Nuoret lakkoilevat ilmaston puolesta jättämällä koulupäivän väliin, mutta yllättäen koulusta pinnaaminen tuntuu aiheuttavan enemmän närää vanhemmissa sukupolvissa kuin se pienen pieni ongelma, jonka vuoksi nuoret ylipäänsä lakkoilevat: maapalloa uhkaava tuho.

On klassista pyrkiä ohjaamaan huomio pois itse ongelmasta keskittymällä epäolennaisuuksiin. Harhautus, joka ei kuitenkaan tällä kertaa toimi, sillä vastassa on liian suuret asiat. Ei ole mitään järkeä nurista yhdestä väliinjäävästä koulupäivästä, kun ympäristö ja luonto ympärillämme lakoaa kuin heinä sateella.

Nuorilla on puolellaan vahvuus joka monilta vanhemmilta puuttuu: kyky kyseenalaistaa vallitsevaa. Nuoren elämään kuuluuolennaisena osana  uteliaisuus ja tiedonjano. He ovat korruptoimattomia siten, että he eivät purematta niele.

”As students, we helped defeat apartheid. The climate strikers can win their fight too” Kumi Naidoo kirjoittaa kolumnissaan.

Nuoret haluavat äänensä kuuluviin ja toivon että he voittavat tämän taiston.

Jos kaikki eläisivät kuten suomalainen, tarvitsisimme 3,6 maapalloa

On täysin hullua että me tarvitsemme nuoria kertomaan meille mitä tulee tehdä. Me olemme siirtäneet vastuun lapsillemme samalla kun emme pysty itse muuttumaan. Jokaisen yksilön tulee muuttaa jokapäiväistä toimintaansa, mutta myös päättäjien pitää asettaa täysin uusinlaisia rajoitteita kulutukselle.

Lihan ja maitotuotteiden tuotanto vie nykyisin yli 80 prosenttia maailman maatalousalasta ja aiheuttaa 60 prosenttia maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä. Lähes 80 prosenttia maatalouskäytössä olevasta maasta käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon: eli lihansyönti on merkittävä osa ympäristötuhoa.

Tämä johtaa muuan muassa metsäkatoon maailman monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmilla alueilla.  Luonnonvarojen kulutus pitää vähentyä merkittävästi, jotta luonnon tuhoutuminen saadaan pysäytettyä. Tai vastavuoroisesti voimme etsiä 3,6 maapalloa lisää.

Kiitos maailman nuoret!

Tanskalaiset nuoret ovat kuitenkin sytyttäneet minussa toivonkipinän: vegaanius on todella suosittua nuorten keskuudessa ja he nousevat herkästi barrikadeille.

Mitä tehdä kun vanhemmat vähättelevät? Kun aikuiset pistävät kapuloita rattaisiin eivätkä tunnu saavan mitään aikaiseksi? Miksi ihmiset eivät toimi?

Tyhjänpuhumisen sijasta nuoret ovat päättäneet toimia huomion saamiseksi.

”As students, we helped defeat apartheid. The climate strikers can win their fight too”

Seurasin aamulla livefeediä Kööpenhaminasta, jossa tanskalaisnuoret lakkoilevat. Tällainen lakko osuu maaliinsa, saa mediahuomiota, aiheuttaa keskustelua ja on todellista suoraa toimintaa oikeiden asioiden puolesta.

Haluan että lapsillani on maailma jossa elää kun he kasvavat isoiksi. Toivoisin että se maailma jonka me heille jätämme ei olisi täynnä tuhoa, kärsimystä ja pinnallisia arvoja, vaan niiden sijasta myötätuntoa, yhteenkuuluvuutta ja tulvillaan hyvyyttä. Siksi olen todella ylpeä kaikista näistä nuorista ympäri maailmaa jotka eivät tyydy siihen mitä on vaan haluavat ottaa vallan käsiinsä. Ja tärkeintä kaikista – toivo elää!

Tanskalainen veganerpartiet on Kööpenhaminassa lähettämässä livekuvaa

Klimastrejke med hovedstadens ungdom. De vil have ændringer NU! Støtter vi op? Gu’ gør vi så!! 👊

Posted by Veganerpartiet on Friday, March 15, 2019

Skotlanti

Tokio

Nepali

 

 

 

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Ei kukaan aliarvioi mitään. Me vain emme mahda mitään sille perimmäiselle syylle, eli väestöräjähdykselle. Vaikka kulutusta vähennettäisiin, ei sillä ole merkitystä, koska Aasiassa ja Afrikassa lisäännytään kuin kanit ikään, eikä loppua näy. Jos Suomi olisi hoitanut lisääntymiskysymyksen yhtä kehnosti kuin Kiina, olisi suomessa 55 nyt miljoonaa ihmistä. Vaikka henkilökohtainen hiilijalanjälki olisi yhtä matala kuin kiinalaisilla, olisivat päästömme silti viisinkertaiset nykyiseen verrattuna.

Ilmastonmuutosta ei siis estetä henkilökohtaista hiilijalanjälkeä pienentämällä, vaan väkilukua pienentämällä. Nuorison olisi pikapikaa ryhdyttävä opiskelemaan biologista sodankäyntiä ja sen torjuntaa, koska kaikki ihmiset eivät mahdu tälle pallolle hiilijalanjälkineen, vaan osa pitää poistaa. Joko se tapahtuu luonnollisesti esim. ebolan tmv. ansiosta, tai sitten väestöräjähdys johtaa biologiseen sodankäyntiin.

Avatar

Eiköhän tuossakin tilanteessa nuoria kiinnostanut enemmän ylimääräinen vapaapäivä, kuin itse ilmastonmuutos.

Terhi-Anneli

Hei,

mielestäni tässä jatketaan sitä samaa asennetta, mihin nuoret ovat lopen kyllästyneitä:aliarvioimme nuorten potentiaalin ja voimavarat. On varmasti nuoria joita asiat eivät kiinnosta ja surffaavat muiden mukana. Tällaisia aikuisiakin on pilvinpimein. Uskon silti että nuoret ovat kyseenalaistavia, pohtivia ja välittäviä ja ovat oikeasti huolissaan todellisista asioista.

Vastaa käyttäjälle Aikuinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä