Onnea jahtaamassa? Ole itsellesi armollinen – sinä riität ja olet ihana sellaisena kuin olet

Teksti

En jaksa mitään.

Ja olisi toivottavaa ettei olisi ihan kirkonrotta tai petolinnun takapuoli. Miksi näitä asioita tarvitaan? Meille kaupataan, että jotta voisimme olla onnellisia.

Näinä päivinä tuntuu että posotan eteenpäin kuin kone, joka ei tunne eikä ajattele olevansa olemassa. Mutta kun on äiti, vanhempi ja uranainen, onko mahdollisuutta hellittää – koskaan? Voiko olla ei-äiti sen jälkeen kun on kerran äidiksi tullut? Ei voi, sillä kun kerran olet kakarat maailmaan pyöräyttänyt, lapsiaan ei saa mielestään enää koskaan.

Entäs kun jää kiinni asioihin joiden tarkoitus on tuoda elämään hyvinvointia ja onnea. Mitä näitä nyt nykyään on? Liikunta, haasteellinen ja mielenkiintoinen työ, liikkuminen ja optimaalinen ruoakavalio. Maailman ja yhteiskunnan epäkohtien tiedostaminen ja maailmanparannus.

Ja olisi toivottavaa ettei olisi ihan kirkonrotta tai petolinnun takapuoli. Miksi näitä asioita tarvitaan? Meidän naamamme hierotaan näitä kaikkia asioita, että voisimme olla onnellisia.

Mutta monesti asiat, joiden tarkoitus oli tuoda elämään hyvinvointia ja onnea, muuttuvatkin pakkomielteiksi.

Kuin ihmiset jäisi kiinni onnen jahtaamiseen, joka ei ole kuitenkaan mikään lineaari pisteestä A pisteeseen B, tai jokin staattinen ja maanpäällinen osoite, jota kohti matkustetaan kärsivällisesti suunnitellulla matkasuunnitelmalla. Matkasuunnitelmalla, joka perustuu edes jonkintasoiseen itsetutkiskeluun ja joka alkoi eräs päivä kysymyksellä: kuka minä haluan olla?

Vastaukseen vaikuttaa kuitenkin valitettavan usein se psykoottis-somaattinen epätasapainotila, jossa meidät on saatu kuvittelemaan että me emme ole riittäviä. Että meidän todennäköisesti pitää tehdä paljon töitä sen eteen, jotta meistä tulisi parempia ja sitä kautta arvostetumpia ihmisyksilöitä.

Vastaukseen vaikuttaa kuitenkin valitettavan usein se psykoottis-somaattinen epätasapainotila, jossa meidät on saatu kuvittelemaan että me emme ole riittäviä. Että meidän todennäköisesti pitää tehdä paljon töitä sen eteen, jotta meistä tulisi parempia ja sitä kautta arvostetumpia ihmisyksilöitä.

Mutta sitten kun tuonne maagiseen ja eksoottiseen paikkaan lopulta pääsee, tuoko se nirvanan? Vai eikö se hoikka ja täydellinen vartalo, upea ura tai komea talo rannalla vienytkään levottomuutta, täyttänyt aukkoa sydämessä? Ehkä kysymyksenastettelu oli alunperin väärä. Ehkä emme vastanneet rehellisesti. Monesti emme edes tiedosta, ettemme ole itsellemme rehellisiä.

Sillä meissä asuu häpeä siitä, ketä me olemme.

Vaikka minulla on joka hereilläolon hetki sellainen olo että pitäisi koko ajan tehdä jotain, tänään en tee mitään mitä ei huvita. Koska jotta voisi olla ihminen, olla yhteisössä, koostaa jokainen ajatus tuotteliaasti, olla ratas tai osa koneistoa, luoda ehtymättä, välittää kiihtymättä, saavuttaa pelkäämättä, rakastaa joka hetki vaikka olisi poissa, muistaa kaikki ja pitää langat käsissään, tulla onnelliseksi – pitää saada olla myös patalaista.

Niin laiska, että olemassaolon keveydestä tulee sietämätöntä puurtamista. Niin löyhää, ettei enää tiedä kumpi oli ensin: minä vai Netflix. Niin välinpitämätöntä, että syö aamiaisen, välipalalätyt, iltapalakarkit ja yöpalat samalta lautaselta.

Luin tänään artikkelin jossa kerrottiin huippu-urheilijalta jonka fyysinen kuminauha napsahti. Ja voi olla ettei kummari enää koskaan palaudu entiselleen. Sama voi tapahtua meidän mielellemme: voi kestää vuosikausia kuntoutua jos ajaa liian kovaa ja liian pitkään mittarit punaisella.

Niin nenä kiinni kirjassa niin kauan, ettei silmät tarkenna enää 20 cm kauemmaksi.

Kun maha poksahtaa kaikesta siitä spagetista, joka on sairaan hyvää pelkällä ketsupilla.

Mutta ei se mitään laiskuutta ole, vaan armollisuutta. Huolenpitoa, itsensä rakastamista ja armoa ennen kuin kuminauha lopullisesti napsahtaa.

Luin tänään artikkelin jossa kerrottiin huippu-urheilijalta jonka fyysinen kuminauha napsahti. Ja voi olla ettei kummari enää koskaan palaudu entiselleen. Sama voi tapahtua meidän mielellemme: voi kestää vuosikausia kuntoutua jos ajaa liian kovaa ja liian pitkään mittarit punaisella.

Kuminauhan kiristely äärimmilleen on aivan turhaa joka tapauksessa, sillä ei onneaan voi jahdata. Se ei asu ulkoapäin asetetuissa odotuksissa, kauneusihanteissa, siistissä kodissa, täydellisessä urassa, kauniisti puetuissa lapsissa tai jossakin siellä kaukana tulevaisuudessa kun on laihduttanut sen kymmenen kiloa. Onni ei ole siellä Sitten Kun-maassa.

Onni on jo meissä, sillä vastaukset ovat sisällämme. Alkuperäinen kysymys kuuluukin: mitä minä oikeasti haluat? Ja me tiedämme aina vastauksen.

Se että me kasvamme ja viisastumme elämän kulkiessa, on väistämätöntä. Prosessia on miltei mahdotonta kiiruhtaa tai pakottaa. Siksi voikin ihan rauhassa olla patalaista ja itselleen armollinen jo tänään, sillä olet riittävä ja ihana jo nyt. Miksi odottaa huomiseen?

 

 

 

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä