Olen karvainen nainen, koska haluan olla vapaa

Teksti

Olen ällö.

Yököttävä.

Kainaloni rehottavat.

Olen nimittäin karvainen nainen.

En ole toki itse sitä mieltä että naisen karvat olisivat ällöttäviä, mutta valtaväestö on.

Ensin lopetin arkimeikkaamisen ja sitten sheivaamisen. Väsyin tunteeseen pakosta ja sosiaalisesta paineesta, sanoin piut paut ja vaan lopetin.

Karvattomuushan on keksitty idea, keinotekoinen normi. Olemme ottaneet kauneusihanteen omaksemme ja kuvittelemme että se tekee meistä jotenkin hyväksytympiä.

Mutta samalla tavalla kuin olemme sallineet vallitsevan kauneusihanteen karvattomuudesta, voimme kyseenalaistaa ja luopua siitä.

Karvattomuustrendi alkoi pornoteollisuudesta

Karvattomuus alkoi pornoteollisuudesta

On todella tehokasta ja upeasti toteutettua markkinointia saada suurin osa yhteiskuntaa inhoamaan naisen karvoja. Ja saada heidät vielä uskomaan että se on tietoinen ja vapaa valinta.

Karvattomuustrendihän alkoi pornoteollisuudesta.

”Lähtökohtaisesti nähdään, että ihanne on alkanut pornoteollisuudesta. 1980-luvulla, viimeistään 1990-luvulla, pornoteollisuudessa haluttiin päästä naisten karvoista eroon, jotta näkymä genitaaleihin olisi esteettömämpi. Pornon ja pornokuvaston yleistymisen myötä tämä ihanne on tullut myös niin sanotuille tavallisille naisille länsimaissa. ” Milla Pyykkönen, Naisasialiitto Unionin pääsihteeri 

Kun katsomme taaksepäin kauneusihanteiden historiaan, on naisilla harvoin ollut vapaus olla luonnollisia. Hyvin harvoin, jos koskaan.

Me ihmettelemme barokin ajan pyyleviä naisia ja kauhistelemme 1700-luvun korsetteja kylkiluunpoistoineen. Ihanteellinen tiimalasivartalo näyttää hullunkuriselta. Naureskelemme aikakauden tukkalaitteille ja röyhelöille.

Naureskelemme, vaikka aikamme kauneusihanteet ja metodit naisellisen ihanuuden saavuttamiseen ovat toinen toistaan hullumpia. Voimme muokata itsestämme kirurgisin tai kosmeettisin keinoin miltei minkälaisia tahansa.

Haluamme eroon karvoistamme, kaikkialta.

Ja ne harvat jotka eivät halua, pidetään yleisellä tasolla ällöttävinä.

Olen usein kuvitellut mielessäni tilanteen, missä muodin seuraamiselle elämänsä pyhittänyt henkilö joutuisi loppuelämäkseen suomalaiselle maaseudulle.

Kauneusihanteet perustuvat sosiaaliselle paineelle

Kauneusihanteet luovat paineita.

Meidän tulee kiinnittää huomiota, käyttää aikaa ja rahaa ollaksemme kauneusihanteiden mukaisia.

Olen usein kuvitellut mielessäni tilanteen, missä kauneusihanteille elämänsä pyhittänyt henkilö joutuisi loppuelämäkseen suomalaiselle maaseudulle. Sinne pohjanmaan sydänmaille, missä isäntä lompsii kumppareissa postilaatikolle ja lehmänlanta haisee. Siellä metsien ja multaisiksi käännettyjen peltojen katveessa, missä päällepuettu status menettää merkityksensä.

Mutta missä on esiintymisareena ja catwalk, jonka kaupungin kadut mahdollistavat? Missä on se konteksti jossa kauneusihanteet merkitsivät jotain?

Kauneusihanteiden nollaaminen voi olla ahdistavaa niille, jotka rakentavat identiteettiänsä ulkonäöllisten arvojen varaan. Vapauttavaa niille, joita pinnallisuus ei kiinnosta.

Ulkomailla asuessahan tämän oivaltaa todella konkreettisesti. Suomalaiset tavat, normit ja ihanteet eivät toimikaan muissa maissa. Marimekkopaitani ei luo ympäristössäni kenellekään mitään mielikuvia tai pönkitä statustani Jyllannin kaduilla, sillä juuri kukaan ei tunnista Marimekon tuotteita. Ei tunneta brändin historiaa tai asemaa Suomessa.

Suomalainen julkkis saisi kulkea täällä ilman yhtäkään kiinnostunutta katsetta tai fanilaumaa. Sulautuisi massaan kuin kaunis seinäruusu.

Kauneusihanteiden nollaaminen voi olla ahdistavaa niille, jotka rakentavat identiteettinsä ulkonäöllisten arvojen varaan. Jotka pyrkivät mahtumaan normeihin.

Vapauttavaa niille, jotka kyseenalaistavat vallitsevat normit ja joita pinnallisuus ei kiinnosta.

Kun jokainen rakastaisi itseään ja muita juuri siksi että he ovat omanlaisiaan

Kauneusihanteiden ylläpito perustuu sosiaaliselle paineelle. Muiden reflektiolle meistä ja meidän ikuiselle tarpeellemme tuntea olevamme hyväksyttyjä ja riittäviä.

Mutta ennen kaikkea me olemme kuluttajia, tärkeitä pelinappuloita jotta suuret bisnekset pyörii.

Niin kauan kun me pysymme tyytymättöminä itseemme, rahaa kuluu ja se kulkeutuu muiden käsiin. Joku tekee mammonia meidän heikolla itsetunnollamme.

En halua tukea pornoteollisuuden keksintöjä siitä millainen kehoni tulee olla.

Päätin olla karvainen nainen, sillä haluan olla vapaa. Enkä ole ainoa.

NYT.fi julkaisi artikkelin, jossa puhutaan naisten nousevasta kapinasta. Naiset ovat väsyneitä oman kehonsa vihaamiseen ja jatkuvaan muokkaamiseen. Kehopositiivisuus ottaa alaa.

Kun erilaisuus olisi hyve. Kun jokainen rakastaisi itseään ja muita juuri siksi että he ovat omanlaisiaan.

Kuka oikeasti sheivaisi, jos asuisi peltojen keskellä seuranaan vain läheisimmät ihmiset ja metsän eläimet? Lompsisimme kumppareissa ja aamuisin pukisimme päällemme ne vaatteet, jotka ovat käytännöllisiä ja sattuvat olemaan vaatepinossa päällimmäisenä.

Olisimme ehkä autuaan tietämättömiä siitä rinnakkaistodellisuudesta, jossa emme olisikaan hyväksyttyjä luonnollisessa olemuksessamme. Emme olisi kuulleetkaan mokomista typeryyksistä kuin huono itsetunto, eriarvoisuus, tyytymättömyys omaan kehoon ja bodyshaming.

Kuten pieni lapsi, joka ei tiedä olevansa huono tai riittämätön sellaisenaan. Kunnes opetamme heille toisin ja olemme heille esimerkkinä riittämättömyydestä.

Olisipa todellisuus jossa erilaisuus olisi hyve. Jossa voisi täysin vapaasti päättää olevansa kaunis ihan karvoineen päivineen. Kun jokainen rakastaisi itseään ja muita juuri siksi että he ovat omanlaisiaan – se olisi todellista vapautta.

Blogini Instagramissa ja Facebookissa

Lue myös Munakoisoni ja minä -blogin teksti Karvaiset naiset sirkukseen, karvaiset miehet johtajiksi?

Operaation Äiti – blogiteksti Saako nainen olla karvainen?

 

 

Kommentit

7 kommenttia
Terhi-Anneli

Moi!

No äläs muuta! Pitäisi olla normaalia että on karvat, eikä päinvastoin!

Avatar

Kiitos tästä! Täältä metsän keskeltä, pienestä kylästä huutelen, että just näin!! Antaa rehottaa, se on niin paljon helpompaa. Kainalot tosin rapsuttelen, jotta en tuoksahda niin helposti hielle.

Terhi-Anneli

Hei Minna!

Hah, loistavaa 😀 Ei pointti olekaan siinä etteikö saisi ajella karvojaan, mutta sen ei pitäisi olla normi tai kauneusihanne josta tulee sosiaalinen paine. Tällä hetkellä rehottaminen on yleisesti tuomittua ja inhottua, jonka pitäisi ehdottomasti muuttua.

Avatar

Ihanaa, että näin monet bloggaajat ovat ottaneet asian puheeksi! Itse olen myös ollut sheivaamatta mitään karvoja yli vuoteen ja olo on tosi itsevarma.
Ihmettelen hiukan ihmisten kommentteja aiheesta, kun valitetaan että karvat kutittavat ja hiki haisee enemmän. Itse kun olen kokemuksesta huomannut, että karva kutittaa tasan sen aikaa kun se on sänkeä. Kun karva on kasvanut sängen yli, on se tosi pehmeä ja huomaamaton. Näin ollen sheivattu kainalo/sääri/alapää kutittaa paljon enemmän, puhumattakaan kutittavasta ja punoittavasta , näppyläisestä karvatupentulehdusta. Ei kiitos!
Myös sen olen huomannut, että hiki haisee samalta oli karvoja tai ei. Ruokavalio ja elämäntavat sen sijaan vaikuttavat hien hajuun.

Avatar

Joskus karvat ällöttivät todella. Nykyään huvittaa oma käyttäytyminen silloin. Karvat on vain karvoja. Huomasin itse, että en ennen sheivannut itseäni varten, vaikka niin oikeasti luulin. Sheivasin paineiden takia, jota en tiedostanut, sheivasin muita varten, mitä en huomannut. Nykyään ei haittaa karvapeite jaloissa ja sitten kun epilaattori alkaa laulamaan, niin se alkaa laulamaan ihan itseni takia.

Terhi-Anneli

Heippa!

No aivan sama kokemus – ällötti niin omat kuin muidenkin. Sitten aloin pohtia syitä sille. Ja kun omia asenteita ja vallitsevaa alkoi kyseenalaistaa, alkaa se oma tunne asiaa kohtaan pikkuhiljaa muuttua.

Tottakai saa ajella jos haluaa, kyse ei ole siitä. Vaan siitä että niin monilla on ”pakko” ja valtava paine sheivata. Kehon sheimaaminen ja se että olisi muiden silmissä inhottava on niin suuri peloke, ettei monikaan ole valmis sellaiseen rooliin. Mikä on todellakin ymmärrettävää.

Avatar

Rohkeaa! Ja samalla ärsyttävää, että luonnollisuus on rohkea asia nykymaailmassa. Mä en ole päässyt tuohon pisteeseen ainakaan vielä. Tosin olen niin laiska sheivaaja, että sänkisääri olen melkein aina 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä