”Olet niin hankala ihminen!” Niin olenkin, mutta kenen mielestä ja miksi?

Teksti

Terhi-Anneli Bech Koivisto/Jyllannin suomineito

”Olet todella hankala ihminen!”

Olen saanut vastaanottaa itseeni kohdistuvan ilosanoman useammin kuin kerran:

”Olet todella hankala ihminen!”

Niinpä olenkin. Enkä edes mikään piilohankala vaan ihan röyhkeästi, tiedostaen ja avoimesti vaikeasti läpäistävä este. Minussa herää taistelutahto aina kun näen pienempiä ja heikompia kiusattavan, toisia alistettavan tai jos moraalisia ristiriitaisuuksia puolustetaan toisten kustannuksella.

Kenen mielestä sitten hankala ihminen on sellainen, joka osoittaa vääryydet, vetää rajoja eikä siedä kaikkea? Ja miksi he luulevat niin?

Ihmisten vaikeudet eivät ole useinkaan näkyviä

Eikö olekin todella turhauttavaa katsoa sellaisia elokuvia joissa päähenkilö selviää joistakin epäinhimillisen kiduttavista olosuhteista tai vaikka sotatantereelta, pelastuu ja kuitenkin pilaa kaiken myöhemmin typerällä käytöksellään? Tai jos ei pilaa, niin tuntuu tekevän  itselleen ja muille elämästä jotenkin todella vaikeaa?

Olisi nyt onnellinen kun pelastui ja että saa elää vapaudessa!

Meidät on kuitenkin rakennettu siten että me kestämme äärimmäisiä olosuhteita vain tiettyyn pisteeseen asti. Se kuka kestää mitä ja miten pitkään, on tietysti yksilöllistä. Mutta yleensä kun välitön uhka on poissa, suojamuurit kaatuvat, mieleen ja kehoon virtaa pakottomana virtana kaikki se kauheus, josta selvisimme adrenaliinin ja selviytymisviettiemme avulla.

Kun elokuvan päähenkilö sitten lopulta selviääkin järkyttävistä olosuhteista ja pääsee turvasatamaan, on kaikki adrelaniinivarastot ehtyneet ja todellinen koetinkivi vasta alussa. Alkaa päänsisäinen taistelu muistamisesta –  ja unohtamisesta.

Vaikka suurin osa ihmisistä tsemppaa elokuvassa päähenkilöitä joiden kortit on jo elämän alkutaipaleella huonot, tätä kannustamista harvoin tapahtuu kuitenkaan tosielämässä. Ihminen joka ei ole kokenut koskaan mitään järin traumatisoivaa, ei voi ymmärtää post-trauman mahdollisia syvyyksiä.

Meillä on valitettavasti erilaisia lähtökohtia elämään ja toiset ovat jo lähtökuopissa etuoikeutetummassa asemassa kuin toiset. Etuoikeutettu ei kuitenkaan useinkaan osaa myötäelää vähäosaisempien ihmisten maailmaa, koska heillä ei ole omakohtaista ja todellista perstuntumaa siitä, miltä tuntuu kun mikään ei tule helposti, annettuna.

Mitäs teet kun asemasi tipahtaa alempaan kastiin sillä hetkellä, kun vasta ollessasi pieni se ensimmäinen nyrkin isku käy. Kun aikuisena keräät niitä minuutesi palasia, sirpaleita jotka eivät ole alunperinkään sinun syysi, mutta lopunelämää sinun vastuusi.

Ihan samoin kun ihminen joka ei ole koskaan ollut masentunut ei voi ymmärtää millaista elämä on masentuneen lasien takaa, hyväosainen ei voi tajuta millaista on elää kun ei ole turvaverkkoa johon tipahtaa turvallisesti, jos edes kerran erehtyy.

On harvinaista että etuoikeuksistaan nauttiva puolustaisi niitä, joilla on erilainen ja kuoppaisempi polku kuljettavanaan. En ole kohdannut montakaan tällaista henkilöä elämäni aikana, joka olisi herkästi osannut tulkita ja tukea niitä, jotka eivät ole koskaan eläneet yltäkylläisyydessä.

Sillä harva niistä joilla ei ole kaikki hyvin, kulkevat kyläraitilla ongelmistaan huudellen. Vähäosaisuus se vasta voikin aiheuttaa häpeää eikä kukaan halua tuntea olevansa luuseri. Sillä sellaisina vätyksinä pohjasakkaa usein pidätetään – ihmisinä jotka eivät tee tilanteelleen mitään, senkun jäävät tuleen makaamaan.

Mutta eikö juuri sellaisen jolla kaikki on hyvin, pitäisi puolustaa ja tukea niitä, joilla ei ole?

Etuoikeutetun asemassa oleva ei ymmärrä niitä, joilla on vähemmän

Olen itsekin monilla tavoin etuoikeutettu sillä olenhan valkoihoinen ja Pohjoismaalainen. Saan elää maassa jossa on rauha ja jossa yhteiskunta auttaa vähäosaisempia. Minulla ei ole näkyvää fyysistä vammaa. Toisaalta olen naisena aina huonommassa asemassa kuin mies, ulkomaalaisena syrjitympi kuin perus tanskalainen, lähtökohtani on köyhässä alkoholistiperheessä, minulla on lapsuuteni vuoksi mielenterveysongelmia ja puolisollani on Asperger. 

Millaista on syntyä köyhään perheeseen jossa on päihdeongelmia, kasvaa siinä epävarmassa ympäristössä aikuiseksi ja yrittää opiskella kun pitää samalla elättää itse itsensä, sillä kotoa ei tule minkäänlaista rahallista tukea – koskaan?

Lapsuus oli sotatantereeni, josta selvisin vapauteen. Ei pieni lapsi tietenkään tiedä kun on vaikeaa. Lapsena sitä kuvittelee että asiat ovat kuten kaikilla muillakin ja juuri niinkuin niiden tuleekin olla.

Muistan pienenä olleeni paljon nälän tunteessa, sillä kotona ei ollut ruokaa ja koulussa piti syödä niin paljon kuin napa veti.

Millaista on syntyä köyhään perheeseen jossa on päihdeongelmaa, kasvaa siinä epävarmassa ympäristössä aikuiseksi ja yrittää opiskella kun pitää samalla elättää itse itsensä, sillä kotoa ei tule minkäänlaista rahallista tukea – koskaan?

Opiskelin rintarinnan sellaisten nuorten kanssa, joille vanhemmat olivat ostaneet jugendkämpät Helsingin keskustasta, heillä oli omat kuvauskalustot, isä hoiti suhteillaan harjoittelupaikat, lomilla lennettiin maailman ääriin ja vuokrat maksettiin. Oli toki myös paljon nuoria, joiden asema oli jotain tältä väliltä.

Jo näissä tekijöissä ilmenee kuitenkin miten vähäosaisemman lähtökohdat ovat täysin erit kuin niillä, joiden ei tarvinnut käydä ansiotyössä samaan aikaan opiskelujen kanssa, vaan he pystyivät lepäämään, saivat käyttää rahojaan huolettomasti ja joiden huolenaiheet olivat kuin toiselta planeetalta. He saivat helposti ja ponnistelematta elämyksiä, kokemuksia ja pystyivät jo siten elämään paineettomampaa ja stressivapaampaa jokapäiväistä elämää.

Opiskeluaikoina ystävystyin tytön kanssa, jonka kaikki kokivat hankalana ja liian monimutkaisena

Ymmärsin tuota vaikeana pidettyä tyttöä, sillä oman lapsuudenkotini olohuoneen oli täyttänyt valtava virtahepo

Opiskeluaikoina ystävystyin tytön kanssa, jonka kaikki kokivat hankalana ja liian monimutkaisena. Muut naureskelivat ja karttoivat, sillä tyttö räjähteli pienistä asioista, oli ärsyttävä vinkuja, itkeskelijä, liian herkkä.

Mutta mitä oli tuon hankaluuden takana? Siellä oli syvyyttä, vastuuta, aikuisuutta ja kaikki se hänelle oli tullult aivan liian varhain. Tytön kotona makasi kuolinvuoteella isä, joka rappeutui ja hiipui pikkuhiljaa pois.

Ymmärsin häntä jotenkin, sillä oman lapsuudenkotini olohuoneen oli täyttänyt valtava virtahepo. Vie paljon voimia olla näkemättä ja tunnustamatta jotain niin suurta ja pelottavaa, joka hiljaisella läsnäolollaan täyttää koko elämän.

Kaikilla ihmisillä kun ei ole yhtäläiset lähtökohdat elämään ja joillakin voimat menevät päivistä selviämiseen

On etuoikeus jos kaikki on hyvin

Kaikilla ihmisillä kun ei ole yhtäläiset lähtökohdat elämään ja joillakin voimat menevät päivistä selviämiseen, virtahepojen väistelemiseen ja edes hetkittäisen pienen mielenrauhan saavuttamiseen.

Kaikki kokemukseni ovat kuitenkin opettaneet aikuisuudessa pitämään puoliaan ja puolustamaan niitä kaikkia muita, jotka elävät epäoikeudenmukaisissa olosuhteissa. Niitä, joita pidetään hankalina vinkujina, vaikka ainoa mitä he tarvitsisivat olisi todellista myötäntuntoa, ymmärrystä, tukea ja oikeutta.

Kaikilla ihmisillä kun ei ole hyvät  lähtökohdat elämään ja joillakin voimat menevät päivistä selviämiseen, virtahepojen väistelemiseen ja edes hetkittäisen pienen mielenrauhan saavuttamiseen. Tiensä voi toki rakentaa eteenpäin ilman rikkaita vanhempia, verkostoa johon kuuluu valtaapitäviä tai avainasemassa olevia, mutta asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin usein annetaan ymmärtää.

Hankala ihminen ei ole välttämättä mikään ärsyttävä kitisijä vaan henkilö joka on katsonut kuolemaa silmiin eikä tyydy enää epäoikeudenmukaiseen ja väärään.

Yhteiskunnan ja hyväosaisten mielestä hankalalle ihmiselle ei kelpaa 80 senttiä naisen euroksi, epäeettisesti tuotettu ravinto, tytöttely, herkän pojan mitätöiminen, mielenterveysongelmien vähättely tai niistä syyttely, tai mikään imartelun makeaan kaapuun kätketty seksuaalinen alentaminen.

Hankala ihminen vaatii muuta, kuin  mitä on. Varsinkin jos siinä mitä on, on epäoikeudenmukaisuutta tai jotain jossa on rutkasti parantamisen varaa.

Hankala ihminen haluaa enemmän ja tunkee sormensa ihmisten normatiivisten ja epäloogisten käytösmallien avoimiin haavoihin. Hankala ei pelkää, vaan vaatii parempaa niille, joilla ei ole koskaan yltäkyllin hyvää ollutkaan.

Olen siis joidenkin mielestä vaativa ja hankala, sillä en tyydy eriarvoisuuteen. Ja koska minulla ei ole tavallaan enää mitään menetettävää. Mutta on niin paljon asioita, joiden puolesta taistella.

Katso tästä hienosta sarjakuvasta, mitä etuoikeutetun asema voi tarkoittaa käytännössä:

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä