Onko ikääntyvä nainen pelkkää yhteiskuntajätettä?

Teksti

Tänään eräs pohti, että mitä me vanhat naiset täällä blogimaailmassa kilpailemassa nuorten ja kauniiden kanssa elintilasta.

Eilen näin koskettavan puheenvuoron, jossa 75-vuotias nainen pohti onko hän silkkaa yhteiskunnallista jätettä. Sydämeen hiipi jomotus, suru ja pelko.

Ymmärrän että koko juttu oli läppä, mutta siinä oli tietty totuuden siemen. Nuoruutta ihannoidaan ja iän karttuminen pyritään piilottamaan. Somevaikuttajana pitäisi mieluusti olla timmi, nuori ja todella kaunis. Jos et ole kauneusbloggaaja tai muuten vaan tosi beive vaan keskityt kirjoittamaan, kuvaamaan tai tubettamaan asiasisältöä, olet todennäköisesti keskinkertainen tai jopa lähes näkymätön.

Voi toki välillä vilauttaa paljasta pintaa tai meikattua naamaa – se auttaa huomion saamisessa kummasti.

Tämä on siitä kummallista aikaa, ettei aikuisuus, kypsyys ja kokemus ole oikein huudossa ja tämä koskee myös vanhuutta.

Eilen näin koskettavan puheenvuoron, jossa 75-vuotias nainen pohti onko hän silkkaa yhteiskunnallista jätettä. Sydämeen hiipi jomotus, suru ja pelko.

Tunnistin tuon ajatuksen jo nyt. En pelkää vanhuutta, mutta olen huolissani ikääntyvän naisen asemasta.

Jos sinua kehutaan olet ”nuorekas”.

Elämänkokemus ja viisaus ei ole enää arvokasta, vaan jotain elähtänyttä kalkkisten kaakatusta. Varsinkin naisten kohdalla keskitytään ryppyjen määrään ja muuhun ulkoiseen.

Jos sinua kehutaan olet ”nuorekas”.

En ole enää 20-vuotias ja se saa näkyä. Ja kuulua.

Jos mies on uransa huipulla 50-vuotiaana, saan 40-vuotiaana olla jo hieman huolissani asemastani työmarkkinoilla. Kuka palkkaa ikäiseni dokumentaristin, jos tarjolla on parikymppisiä valtavat määrät? Ymmärtääköhän kukaan miten arvokasta kuvaajan työssä on myötätunto, rauhallisuus, viisaus ja pitkäjänteisyys? Miten kädenjälki hioutuu ja ymmärrys ihmisyydestä laajenee ainoastaan kokemuksesta?

Monissa kulttuureissa siirtymäriiteillä juhlitaan heimon vanhimpia. Ymmärretään miten vuosien kartuttamat kokemukset ovat yhteistä elintärkeää pääomaa ja miten ikä tuo mukanaan muutakin kuin fyysisiä muutoksia.

Nykyään heimopäällikkö kusee vaippoihinsa vanhainkodissa.

Kun naisen hedelmällisyys loppuu, alkaa uusi ajanjakso jossa vapautuu energiaa muille asioille. Ei niin päin, että nyt olet käytetty ja sinut voidaan heittää pois.

Kylän vanhin oli ennen arvostettu auktoriteetti.

Nykyään heimopäällikkö kusee vaippoihinsa vanhainkodissa.

Ja kuka on muka vanha?

Miten paljon hukkaanheitettyä viisautta.

Kelalla on yksi määritelmä siitä kuka on vanha ja se on 65 vuotta. Vanhuuden biologian tutkijat sanovat, ettei ainakaan kukaan ennen 75 tai 80 ikävuotta. Sanoisin sen kokemuksen perusteella miten olen saanut vanhuksia tavasta, että vanhuus on mielenlaatu eli siihen ei ole vastausta.

Vanhusten asema on surullista katsottavaa, kuin he olisivat turhakkeita. Mitattavissa oleva tuottavuus  määrittelee ihmisarvon. Eläimet, luonto ja jopa ihminen ovat silkkaa resurssia.

Miten paljon hukkaanheitettyä viisautta. Heidän kärsivällinen äänensä hukkuu nuoruuden energiseen kälätykseen.

Mutta kaikkihan me lopulta ikäännymme, eikä sitä pysäytä mikään.

Siksi irtisanoudun nuoruuden ihannoinnista, peittävästä ehostamisesta ja dieettikulttuurista. Ei meidän naisten vanhetessamme pidä tyytyä ja lannistua. Vaan sanoittaa ja tuoda näkyväksi kaikki se upea, mitä ikä tuo tullessaan.

Me naiset olemme kaikki joku päivä tuo 75-vuotias nainen, joka ei tunne kuuluvansa minnekään. Vai missä sinä haluat että paikkasi on kun olet 75? Yhteiskuntajätteenä?

Vai kuin Aira Samulin, jota ei pysäytä mikään?

Toivoisin lisää ikääntyviä ja vanhuksia näkyviksi.

En ole vielä laisinkaan liian vanha mihinkään ja kaikki on mahdollista. Aion luoda, kirjoittaa ja kehittyä elämäni loppuun asti. Voin olla vaikka se ensimmäinen mummobloggaaja. Tuossa vaiheessa toivottavasti myös kirjailija ja edelleen, entistä parempi, dokumentaristi.

Toivoisin lisää ikääntyviä ja vanhuksia näkyviksi. Missä olette te kaikki mummo-ja pappabloggaajat, jotka kertoisivat meille avoimesti sydämensä saloista ja saisivat meidät ymmärtämään paremmin?

Kommentit

2 kommenttia
Terhi-Anneli

Moi!

Aloin heti miettiä tuota että näyttää 10 vuotta nuoremmalta. Minullekin on sanottu että et näytä 40-vuotiaalta. Mutta miltä nyt 40-vuotiaat näyttää? Aivan kuin he olisivat yhtäkkiä jotain läpinäkyvää ja vanhaa. Tässäkin jo juututaan vuosiin ja ikään. Kun iän pitäisi olla epäolennainen asia. Tottakai huomaan että olen erilainen ihminen, kuin 20 vuotta sitten. Mutta en haluakaan olla se sama, kun olin parikymppsenä. Minua kiinnostavat eri asiat ja olen kasvanut henkisesti paljon.

Minusta kirjallisuus ja bloggaaminen, sosiaalisessa mediassa ja mediassa näkyminen olisi se vaikuttavin tapa tuoda esiin ikääntyvien ajatuksia elämästä. Odotuksia ja miten he kokevat maailman tänä päivänä. Miltä tuntuu olla isovanhempi, millaista on ikääntyä, millaista on sosiaalisuus vanhuudessa, hoito, läheisyys ja perhe. Kiinnostavia teemoja kyllä löytyy.

Avatar

Hei, ja kiitos avauksesta. Olen itsekin miettinyt tätä useammin kuin kerran. Täytin 40 vuotta viime vuonna ja yhtäkkiä ikärasismin pelot ovat nousseet ajatusmaailmaani vaikka en itse ole sitä kokenut. Näytän kuitenkin noin 10 vuotta nuoremmalta. Mutta mikä on se hetki, kun huomaan olevani vanhaa kauraa? Ja miten sen silloin käsittelen? En itse hyväksy ajatusta siitä, että ajattelevana ja suuren (ihmis)kokemuksen omaavana minusta yhtäkkiä tulisi hyödytön, varsinkin, kun koulutan itseäni jatkuvasti ja pysyn ajan hermolla mukana. Yritän pysyä myös mukavuusalueeni ulkopuolella, jotta en ”homehtuisi”. Mutta nämä johtuvat lähinnä omasta persoonastani, eikä siitä, että ikä alkaa kolkuttamaan nurkilla ja paniikissa yritän säilyä ”nuorekkaana”.

Haluaisin nähdö, että vanhemmat ryhmät jo pelkästään omalla ostovoimallaan voivat pysyä yleisessä yhteiskunnan kuvassa muuna kuin vain roskana tai ainakin vähäteltävänä ryhmänä. Ehkä tarvitsemme nyt kipeästi niitä roolimalleja (muitakin kuin niitä julkkiksia), jotka tuovat omaa näkökulmaa mukaan. Yhtenä esimerkkinä ainakin instassa löytyy ”fit over 40 .. 50 .. 60”, joissa eri ikäryhmissä olevat ihmiset tuovat esille, että ikä ei ole este timmin kropan saamiseksi. Mutta tätä ikänäkökulmaa voisi laajentaa muuallekin, kuin fyysiselle puolelle niinkin tärkeä kuin se on. Mutta mitä muuta olisi hyvä tarjota?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä