Pakotanko lapseni syömään vegaaniruokaa?

Teksti

Saan jatkuvasti kommentteja siitä, miten hullua on että me vegaanit pakotamme lapsemme syömään kasvisruokaa. Viimeksi eilen blogiini oli ilmestynyt kommentti:

”Minusta on outoa ja vähän tyhmää että lapset pakotetaan vegaaneiksi koska äiti haluaa”.

Jos tilanteen kääntää toisinpäin, on vähintäänkin yhtä reilua sanoa että on aika vinksahtanutta pakottaa lapsensa syömään eläimiä.

Lapsilla on sisäsyntyinen empatiakyky

Lapsilla tuntuu olevan sisäsyntyinen empatiakyky kaikkea elävää kohtaan. Erityisesti tuo myötätunto kohdistuu monesti viattomiin, puolustuskyvyttömiin ja heikompiin: eläimiin. Pieni lapsi ei myöskään näe eroa tuotantoeläimen ja lemmikkieläimen välillä, ei ainakaan ennen kuin lajisorto astuu kuvioihin.

Lajisorto, eli spesisismi, aiheuttaa sen että lapsi alkaa lopulta ehdollistua jopa ristiriitaisille normeille. Opetamme lapsille että eläimet ovat tärkeitä ja heistä pitää huolehtia, toisaalta opetamme lapsemme sulkemaan silmänsä eläinten kärsimyksiltä ja vakuutamme että on oikein myös syödä heitä.

Epämiellyttävä ristiriita, eli kognitiivinen dissonanssi, on syntynyt.

Kognitiivinen dissonanssi on kuin pistäisi ämpärin päähän
Kognitiivinen dissonanssi on kuin pistäisi ämpärin päähän

Epämiellyttävä ristiriita eli kognitiivinen dissonanssi

Kognitiiviseen dissonanssiin kuuluu olennaisena osana se, että kun henkilö huomaa arvojensa ja tekojensa olevansa ristiriidassa, hän etsii tai keksii uusia uskomuksia ja perusteluja, jotka vähentäisivät dissonanssin luomaa jännitettä. Siksi eläinten kohteluun liittyvää ristiriitaa yritetään lievittää monenlaisin perusteluin. Joko eläimet ovat olemassa jotta niitä syötäisiin, tai eläimiä kovasti pyritään kohtelemaan hyvin ennen tappamista.

Eläimen tappamisen jälkeen liha paloitellaan, pakataan ja laitetaan siististi esille kauppojen hyllyille. Supermarketeissa soi musiikki ja lapsiperheet valikoivat kelmupakkauksista sopivan proteinin lähteensä illalliselle. Tällaisille menetelmillä eriytetään tuotantoeläinten olot ja teurastamisprosessi siitä, miten kuluttajat kokevat lihankulutuksensa.

Jopa yleisesti käytetty sana ”teurastaminen” on hyvä esimerkki siitä, miten terminologialla pyritään etäännyttämään brutaali akti arvoistamme. Myös tuotantoeläinten kohteluun liittyvä politiikka ja yleinen huoli eläinten oloista on osa dissonointia, jolla viedään huomio pois moraalisesta perusongelmasta, tappamisesta. Dissosioivia argumentteja kyllä riittää.

Possusta tulee pekonia ja koirista perheenjäseniä

Vuosien kuluessa lapsen intuitiivinen ja oikeudenmukainen myötätunto eläimiä kohtaan heikentyy ja ristiriitaisesta uskomusjärjestelmästä tulee normi. Possusta tulee pekonia ja koirista perheenjäseniä. Sillä jostain mielivaltaisesta syystä meidän kulttuurissamme on kollektiivisesti päätetty, että jotkut eläimet ovat hyödykkeitä ja toiset eivät.

Meillä syödään possuja, Kiinassa koiria. Dilemma on sama, kulttuurinen konteksti eri.

 

Lapseni toivoi, että hänen ei enää tarvitsisi syödä eläimiä

Synnyin sekasyöjäksi, kuten suurin osa meistä. Olen ollut vuosien saatossa lakto-ovo-vegetaristi, pescetaari, sekasyöjä, fleksetaari ja nykyään vegaani. Myös esikoiseni syntyi sekasyöjäperheeseen.

Esikoiseni ei ole kuitenkaan koskaan pitänyt lihasta. Hän on aina kokenut sen luotaantyöntävänä ja ihmetellyt miten kukaan voi syödä eläimiä. Toki hänet kulttuurisen tavan mukaan pakotettiin syömään lihaa, koska ilman lihaahan ei pysy hengissä. Näin meitä kollektiivisesti opetetaan syntymästä asti dissosioimaan sisäsyntyinen myötätunto ja opetettu tieto toisistaan, kunnes vääristynyt informaatio voittaa.

Reilua ei olekaan kysyä että miltä tuntuu lapsesta joka pakotetaan syömään kasvisruokaa, vaan miltä tuntuu siitä lapsesta, joka pakotetaan syömään eläimiä. Eläimiä, joita kohtaan lapsi tuntee syvää myötätuntoa. Poikani onnistui kuin ihmeen kaupalla säilyttämään kosketuksensa siihen vaistomaiseen myötätuntoon, jonka niin monet meistä kadottavat vuosien saatossa kulttuurisen paineen alla.

Vuosia sitten kävimme jälleen kerran lasten kanssa ruokapöydässä keskustelua eläimistä ja ihmisistä. Muistaakseni pöydässä oli tarjolla kalaa. Poikani katseli kala-annostaan ja pyysi lopulta itkua vääntäen, ettei hänen enää ikinä tarvitsisi syödä eläintä. Hän tunsi aitoa surua ja tuskaa lautaselle asetetun eläimen vuoksi.

Katsoin poikaani ymmärtäen selkeästi samalla sen, miten olin myös itse antanut todellisten arvojeni hautautua jonnekin kognitiivisen dissonanssin alle. Päätimme siltä istumalta ettemme söisi enää eläimiä. Löimme oikein kättä päälle.

Oma lapseni oli koko vegaanisen elämäntapamme syy ja inspiraatio

Pakotanko lapseni syömään kasvisruokaa? En pakota. Oma lapseni oli koko vegaanisen elämäntapamme perimmäinen syy ja inspiraatio. Kun kerroin lapsilleni totuuden eläinperäisestä ravinnosta, oli heidän kantansa asiaan hyvin selkeä. On hyvin monia asioita joissa lasta kannattaa kuunnella. Ja kannattaakin kuunnella tarkasti. Lapsilla kun on aito ja turmeltumaton suhde maailmaan. Kyky olla hyvä- ja luontaisesti sanoutua irti kaikkesta pahasta.

Vanhempana ja lasteni huoltajana päätän tietysti lasteni asioista ja varsinkin ravinnosta, mutta en enää ikinä opettaisi lapsiani sulkemaan silmiään eläinten hyväksikäytöltä ja väkivaltaiselta tuotantokulttuurilta.

Haluan kertoa lapsilleni totuuden ja antaa heidän välittää ja rakastaa vapaasti kaikkea elävää. Lajista, sukupuolesta ja rodusta huolimatta.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä