Pepulle läpsimistä, vihjailua, huorittelua ja vaientamista– ei ole tavatonta että seksuaalinen häirintä kestää läpi elämän

Teksti

7-vuotias

On ekaluokan tavallinen kouluaamu pienessä kyläkoulussa ja käytävillä käy aikamoinen hulina. Pojat juoksenteleva pitkin koulun käytävää edes takaisin. Muut tytöt hyppivät twistiä ulkona. Olen sisällä käytävällä ja etsin repustani omaa twistiäni. Se on uusi, siinä on monta väriä limittäin, violettia, pinkkiä ja vihreää.

Yhtäkkiä tunnen valtavan läimäyksen takapuolessa. Kaadun repun päälle ja takapuoleen sattuu. Kaikki pojat räjähtävät nauramaan. Hävettää ja nolottaa. Nauran ja huudan, että miksi piti! No, enpäs ollut itse tarpeeksi varovainen takapuoleni kanssa, oma vika. Unohdin selustan.

10-vuotias

Olen 10- vuotias. Partioleiriä oli odotettu koko vuosi. Viikko Lapissa kavereiden kanssa, tästä tulisi niin maailman parasta! Partioleirin isot pojat vahtivat meidän ikäisiämme usein kun partioleirien johtajat pitivät iltakokouksia. Pojat ovat 17-25 vuotiaita. Meillä on tosi kivaa nuotiolla ja teltassa, pojat on mukavia. Toisena päivänä isot pojat alkavat kysellä voitaisiinko me kohta alkaa tyttöystäviksi.

Aluksi huomio on ihan kivaa, meitä naurattaa. Kolmantena päivänä isot pojat haluavat nähdä kun menemme uimaan. Kuulemme kun pojat naureskelevat tissejämme, sillä eihän niitä vielä oikein ole. Arvioivat peppujamme ja kuulen, että minulla on kahdeksikon perse. Myöhemmin isot pojat houkuttelevat illalla nuotiolle kun kaikista pienimmät nukkuu.

Ketään meistä tytöistä ei enää naurata.

Leiri kestää vielä monta päivää ja pelkäämme liikkua yksin leirissä. On ahdistavaa kävellä isojen poikien silmien alla. Kun aikuiset jättävät meidät isojen vastuulle, olemme jo visusti teltoissa nukkumassa.

13-vuotias

Olen 13-vuotias. Kaikki lapset ajetaan ulos koulun pihalle välitunneiksi, joka on silkkaa piinaa. Minulla ei ole ystäviä ja joudun seisoskelemaan katoksen alla yksin. Yritän piilottautua tiiliseinään ja olla mahdollisimman liikkumaton. Tulee kuitenkin vessahätä ja on pakko lähteä sisälle vessaan.

Kaksi vanhempaa tyttöä juoksevat perääni ja sulkevat oven niin etten pääse enää vessasta ulos. Tytöt nauravat ja huutelevat että housuni ovat liian tiukat, esittelen persettäni pojille. Seuraavana päivänä vessakoppeihin ilmestyy kirjoituksia. Terhi on huora. Terhillä on ruma perse. Kuole jo v***n Koivisto!

Tuijotan mustalla tussilla kirjoitettuja tekstejä ja tuntuu siltä, kuin haluaisinkin kuolla.

20-vuotias

Olen reilu 20 vuotias. Pitelen isoa kameraa ensimmäistä kertaa. En tiedä miten sitä pitelisi, mistä napista painaa tai muutakaan. Mutta tuo upea vekotin kiehtoo minua, se on hieno ja uusi ja olen innoissani. Opettaja on kuitenkin nainen, joka pitää enemmän pojista kuin tytöistä. Hän osaa taitavasti jatkuvasti sysätä sivuun ja antaa kaikki vastuulliset työtehtävät pojille. En pääse ikinä kuvaamaan ja harjoittelemaan uusia taitoja.

Kun lopulta pääsen kuvaamaan erilaisia koulutehtäviä, en ole yhtä hyvä kuin muut. Enhän ole päässyt kuvaamaan aikaisemmin, miten voisin osata yhtään mitään. Tiedän miltä visuaaliset ideat päässäni näyttävät, mutta en osaa piirtää kuvaa kamerallani. Poikaopiskelijat ottavat tehtäväni haltuun, esittelevät taitojaan opettajalle kuin alfaurokset.

Naisopettaja kuitenkin tykkää nuorista pojista hieman liikaa. Koulun juhlissa käytös menee liian pitkälle ja näen opiskelijatoverin silmissä aitoa ahdistusta ja hätää. Tiedän miltä hänestä tuntuu, mutta en tiedä mitä tekisin. Olen syrjitty sukupuoli luokassamme ja siten täysin voimaton.

Lopetan opiskelun vuotta myöhemmin.

Tuntuu epätodelliselta seistä siinä häirittynä tai syrjittynä, ilman että kukaan tuntuu tunnistavan tapahtuvaa vääryyttä. Vaikka se kaikki tapahtuu kovassa päivänvalossa, siinä keskellä ihmisjoukkoa.

Pepulle läpsyttelyt, paidan repimistä tissien paljastamiseksi ja jatkuvat sukuelimistä huutelu ja pilkkaaminen voivat alkaa jo ala-asteikäisenä. Enkä ole takuulla ainoa, joka on lähes koko ikänsä joutunut kestämään erilaisia seksuaalisen häirinnän muotoja.

Ehkä huutelijoita ja läpsijöitä ei ollut todellisuudessa kuin pieni murto-osa, mutta kaikki kuitenkin tuntuivat hiljaisesti hyväksyivät häirinnän. En muista kenenkään ikinä puolustaneen tai puuttuneen kiusaajien villiin käytökseen. Tyttöjen yritykset puolustaa toisiaan kuitattiin vaan yleisenä kitinänä. On kuitenkin ihan yhtä haitallinen teko olla tekemättä mitään silloin kun jotain väärää tapahtuu, kuin että olisi itse aktiivinen tekijä.

Hiljainen salliminen tuntuu nimittäin tosi pahalta. Tuntuu epätodelliselta seistä siinä häirittynä tai syrjittynä, ilman että kukaan tuntuu tunnistavan tapahtuvaa vääryyttä. Vaikka se kaikki tapahtuu kovassa päivänvalossa, siinä keskellä ihmisjoukkoa.

Se tuntuu musertavalta siitä, jota häiritään ja kohdellaan väärin. Kun syrjintä alkaa kohdistua tiettyyn henkilöön, kierrettä on muutenkin vaikea katkaista. Ja jos joku kerran keksii juoruja, on niiltä vaikea katkaista siivet. Pelkkä syytös voi leimata ihmisen pitkäksi aikaa.

Olen nyt kasvanut aikuiseksi ja oppinut puolustamaan itseäni, mutta näin ei ole kaikilla. Eikä varsinkaan lapsilla ja nuorilla.

Ajattelen tässä nyt omia lapsiani. Ajattelen heidän ystäviään, ystävieni lapsia ja kaikkien muidenkin lapsia. En haluaisi että yksikään nuori joutuisi kokemaan sellaisia kouluvuosia, partioleirejä tai opiskelupaikkoja kuin minä olen kokenut. Lasten kuuluu saada pitää viattomuudestaan kiinni niin pitkään kuin mahdollista ja häiritsevä käytös voi pilata jotain todella herkkää ja kaunista, hyvin nopeasti.

Stop häirinnälle!

Seksuaalinen häirintä on vakava ongelma, erityisesti elokuva-ja teatterialalla, joka on ollut paljon pinnassa viime aikoina. Seksuaalista häirintää tapahtuu kuitenkin miltei kaikkialla.

”Vaikka itse en ole räikeimpiin seksuaalisen häirinnän tai ahdistelun muotoihin syyllistynyt, kuten suurin osa miehistä ei ole, olen kuitenkin jossain määrin ollut sitä hiljaisesti hyväksymässä ja olemassa puuttumatta. Sellaiselle toiminnalle ei ole enää sijaa tässä maailmassa. Sen pitää muuttua. Ajattelin ennen, että tää ei mulle kuulu millään tavalla, kun en oo ollut itse ahdistelemassa, mutta kyllä se kuuluu. Jokaiselle.” Riku Rantala, Docventure.

Riku Rantala ja Tunna Milonoff haastavat nyt yhteisöt, koulut ja oppilaitokset puuttumaan seksuaaliseen häirintään. He toivovat että häirinnästä puhutaan avoimesti ja että yhteiskuntaan alkaisi ilmestyä häirinnästä vapaita vyöhykkeitä. Ei ole enää uhrien vastuulla tulla esiin, vaan meidän kaikkien tehtävä rikkoa hiljaisuus ja aktiivisesti ehkäistä kaikkia seksuaalisen häirinnän muotoja.

Tässä on nyt sellainen sanoma, joka osuu suoraan ytimeen. Uhrit ovat voimattomia tulemaan kuulluksi ilman meitä kaikkia muita. Ylemmässä asemassa oleva häiritsijä voi olla miltei mahdoton pysäyttää ilman apua. Meidän kaikkien pitää oppia tunnistamaan häirintä, puuttua siihen aktiivisesti ja lopettaa se tykkänään. Rohkeasti ja suoraviivaisesti.

Toimintaohjeet ovat yksinkertaiset:

  • Haasta oma oppilaitoksesi, työpaikkasi tai julkinen instituutio sitoutumaan nollatoleranssiin – eli puuttumaan jokaiseen seksuaalisen häirinnän tapaukseen. Käytä sosiaalisessa mediassa #stopnyt
  • Printtaa STOP-merkki ja kiinnitä se näkyvälle paikalle yhteisössäsi. Voit myös julkaista kuvan STOP-merkistä häsärillä #stopnyt
  • Raportoi oppilaitoksesi tai työpaikkasi sitoutumisesta ja reaktioista #stopnyt

#Stopnyt-kampanja

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä