Poikani kiusaamistapaus – olenko viimein löytänyt ratkaisun avaimet?

Teksti

Kaikessa hiljaisuudessa poikani oli antanut hylkimisen tapahtua ja hyväksynyt tappionsa.

Kun poikani oli esikoulussa (0 klasse), hänellä oli hieno ja erityinen suhde venäläiseen poikaan. Pojat eivät edes olleet samalla luokalla, mutta heitä yhdisti monikielisyys. Pojat olivat molemmat luonteeltaan kilttejä ja erityisen herkkiä. Suomalainen ja venäläinen poika saattoivat touhuta hiljakseen nurkassa tuntikausia ja hihitellä päät yhdessä.

Sitten alkoi ensimmäinen luokka ja venäläisen pojan luokalle tuli uusi poika. En huomannut mitään muutosta poikien väleissä ensin, sillä kaikkihan oli niin uutta ja jännittävää muutenkin. Aloin kuitenkin pistää merkille, että pojat eivät enää leikkineet paljoa yhdessä. No mutta, voivathan ystävyyssuhteetkin muuttua ja poikani ei ikinä maininnut asiasta. Eräs päivä koulumatkalla lopulta kysyin, että mitäs heidän ystävyyteensä kuuluu?

Huomasin poikani silmissä vilahtavat varjot. Hän kertoi, että eivät he enää leiki, mutta ei se haittaa. Hänellähän on paljon muitakin ystäviä. Urheasti hän pyrki peittämään tunteensa, mutta huomasin kuinka häneen sattui. Pysähdyimme juttelemaan puiston penkille. Hän myöhästyi koulusta reilusti tuona aamuna, mutta se ei ollut tärkeää.

Poikani ei saanut enää leikkiä parhaan ystävänsä kanssa. Hän ei saanut enää edes tervehtiä ystäväänsä, sillä uusi poika oli alkanut dominoida ystävyyssuhteita. Vaikka vain ohittaessaan pojat koulun käytävillä poikani sai osakseen pojan huutoa ja tönimistä. Kaikessa hiljaisuudessa kiltti poikani oli antanut hylkimisen tapahtua ja hyväksynyt tappionsa.

Puistonpenkillä kyyhöttävä poikani alkoi lopulta itkeä. Itkun seasta hän kertoi, että nyt uusi poika on hyväksynyt ryhmään jopa kaksi uutta poikaa. Mutta häntä ei jostain syystä edelleenkään hyväksytty. Miltä mahtoi tuntua kulkea koulussa joka päivä muiden poikien ohitse, jotka leikkivät tiiviinä ryhmänä? Tarkkailla heitä, kaivata ystävyyttä ja tuntea itsensä jotenkin huonoksi, kelpaamattomaksi? Tilanne kuulosti aika tutulta.

En aio sallia omaa kohtaloani omille lapsilleni

Oma ystäväporukkani hylkäsi minut teini-iässä, joka oli kokemuksena todella satuttava. Hylkääminen on kasvavalle lapselle tai nuorelle erityisen traumaattinen kokemus, joka leimaa meidät identiteettimme ytimeen saakka ja vaikuttaa meidän suhteisiimme toisiin ihmisiin. Tuon trauman aiheuttamat jäljet ovat seuranneet minua aikuisuuteen asti, joten toleranssini lasten väliseen nokkimiseen on pyöreä nolla.

Jos vain olisin kyennyt jo nuoruudessani prosessoimaan tapahtuneen ja pääsemään siitä yli. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan päätin piilottaa häpeän ja tuskan kokemuksen jonnekin syvälle. En saanut myöskään apua aikuisilta, silloin kun heidän olisi ehkä pitänyt ottaa tilanne haltuun. Ottaa minut haltuun, pitää lujasti kiinni ja kannatella.

Olen nyt päättänyt ottaa tilanteen haltuun ja kannatella omaa lastani

Miten en ollut huomannut oman lapseni tilannetta aiemmin? Olen nyt kuitenkin päättänyt ottaa tilanteen haltuun ja kannatella omaa lastani. Ellen puutu tähän ja tee korjausliikkeitä, kokemus voi satuttaa kaikkia tilanteessa eläviä lapsia enemmän kuin voimme tällä hetkellä ymmärtääkään. Lasten tunteet pitää ottaa vakavasti, sillä niillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Oma poikani käy ehkä läpi niitä samoja häpeän ja surun tunteita, joiden kanssa olen taistellut.

Hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään väärää. Nyt on aika osoittaa konkreettisin teoin, että tapahtunut ei ole hänen syynsä.

Tarkoituksenamme on tuoda lapset meille iltapäiväksi, saattaa nämä kolme poikaa yhteen ja luoda heille turvallinen ympäristö uuteen alkuun

Olen kokeillut jo kuukausia tehdä erilaisia korjausliikkeitä, mutta nyt olen ollut vihdoinkin suorassa ja rehellisessä keskusteluyhteydessä tilannetta dominoivan pojan äitiin. Olen saanut kuulla, miten pojan perhe on käynyt läpi vaikeaa eroprosessia syksystä lähtien ja pojalle on juuri diagnosoitu vaikea-asteinen ADHD. Lapsen käytöksen takana voi siis olla asioita, jotka tekevät tilanteesta ymmärrettävämmän. Kukaan tilanteessa olevista lapsista ei tietenkään ole paha, vaikka jotkut heistä käyttäytyvätkin toisiaan kohtaan todella rumasti. He ovat kuitenkin vasta lapsia ja tarvitsevat kipeästi meidän aikuisten ohjausta ja tukea.

Me olemme yhdessätuumin sopineet kolmikolle leikkitreffit meidän luoksemme, syrjityn poikani kotiin. Tarkoituksenamme on tuoda lapset meille iltapäiväksi, saattaa nämä kolme poikaa yhteen ja luoda heille turvallinen ympäristö uuteen alkuun. Ehkä uusi alku jopa yhteiseen ystävyyteen?

 

 

 

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä