Ponnaripäiselle pojalle huudetaan: ”Homojen hommaa!”

Teksti

Elisahan se vissiin sitten siinä virkkoi tanskan pappa.

Elisa.

Ei Elias-vauva vaan Elisa, koska vauvallahan oli selvästi tytön värit päällänsä. Kun Elias syntyi ja näytimme vastasyntynyttä viininpunaisessa potkuhaalarissaan tanskalaiselle papalle alkoi omituinen ilmiö, nimittäin sukupuolinen ilkkuminen.

Myös Eliaksen nimenvalinta oli näin suomalaiselle omituisen monimutkainen prosessi. Ehdotin kauniita suomalaisia vanhoja nimiä, mutta Eliaksen tanskalainen isä puisteli päätään nimestä toiseen. Mikä oli vialla? Tuo nimi saadaan väännettyä niin moneen ilkkumasanan muotoon, ettei missään nimessä käy. Poikaa kiusataan läpi päiväkotivuodet ja kouluajat.

Nauroin ääneen. Eikait nyt ihmiset täällä noin tolloja ole?

Elias lopetti äidin pusuttelun neljävuotiaana kun päiväkodin tytöt räjähtivät kerran nauramaan sen nähdessään. Koska eihän hellyys, herkkyys ja rakastaminen ole miesten hommaa.

Kyllä ne kuulemma on ja tuolloin oli erittäin vaikea uskoa asianlaitaa. Sama papan ilkunta jatkui vuosikausia, varsinkin kun jääräpäisesti puin lapsilleni erivärisiä vaatteita ja annoin heidän vaalean tukkansa kasvaa.

Meidän pojilla on välillä pitkät hiukset ja välillä lyhyemmät. Lyhyet hiukset syntyy yleensä siten että joskus lapset menee ja leikkelee kutrejaan aivan itse. Olen huomannut nyt neljän lapsen kohdalla että siinä on joku elämää suurempi houkutus saada saksia itse omat hiuksena. Mitä pidempi fleda, sitä suurempi houkutus ja kiusaus. Kuten Askin tapauksessa, jossa pitkätukasta tuli aika kynitty kun eräs päivä kesälomien alussa 5- vuotias meni huvikseen saksimaan pitkiä kiharoitaan. Sattui leikkaamaan niin isoja tuppoja, ettei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kun kiikuttaa poika parturiin.

Kutrit jotka kyni Ask ihan itse.

Lyhyttukkainen Ask toki itki että haluaa pitkät hiuksensa takaisin. Johon kerroin että tokihan hän vielä pitkät hiukset saa, kärsivällisyyttä poikani, kärsivällisyyttä. Ask ei onneksi vielä ymmärrä ihan kaikkea, kuten sitä että ihannoimansa pitkä tukka ei ole miehekästä täällä päin maailmaa.

Täällä Jyllannin sydämessä eletään sellaisessa junttikuplassa, jossa harvoin näkee pitkätukkaisia poikia. Tai lyhyttukkaisia tyttöjä. Saati tyttövauvaa sinisissä vaatteissa tai poikia iloisen kirkkaissa sävyissä. Ihmiset hämmentyivät joka kerta kun vaunuissa kujeltelevan vauvan värikoodit olivat ristiriidassa sukupuoleen nähden. He menivät sanattomiksi kuin sanoakseen mutta miten tämä voi olla mahdollista että vauvan sukupuolta ei ilmaista tarkemmin?

Elias oppi alkaa nyrpistellä nenää tietynlaisille paidan kaulustoille jo kolmevuotiaana en voi laittaa tuota toi on liian iso kaula-aukko pojille. Kääntelin paitaa käsissäni hämmentyneenä sillä en ollut huomannut kaula-aukossa mitään erityistä. Myös rypytetyt hiansuut on tyttöjen hiat.

Elias lopetti äidin pusuttelun neljävuotiaana kun päiväkodin tytöt räjähtivät kerran nauramaan sen nähdessään. Koska eihän hellyys, herkkyys ja rakastaminen ole miesten hommaa.

Tyttöjen syndeille kutsutaan vain tyttöjä, poikien poikia. Ei sekoiteta, koska tytöt ei ymmärrä poikia ja päinvastoin. Sukupuolierottelulla kasvatetaan tyttöjen ja poikien erillisyyttä, jota vastaan taistelen kutsumalla joka ikinen vuosi Eliaksen syntymäpäiville koko luokan. Monta tuntia kärsimystä yli 20 lapsen kestitsemisessä, mutta se on sen arvoista.

Kotipaikkakuntamme jäykät sukupuoliroolit alkoivat jälleen jäytää minua tänä aamuna kun valmistelin Eliasta koulujen Aktiv Fredag -päivään. Kaikki koululaiset menisivät koko päiväksi urheilukeskukseen harrastamaan erilaisia liikuntamuotoja. Elias odotti kovasti judoa ja koripalloa. Eliaksen pitkäksi venähtäneet hiukset tuppaavat roikkumaan silmien edessä, jolloin ehdotin että nyt laitetaan ponnari tai menee judossa ihan turhaan kutrit silmiin ja painiessa puristuksiin.

Luokassa kuulemma kuulisi. Että homojen hommaa.

Kiedoin hiuspompulan Eliaksen hiuksiin nutturalle. Hän katsoi itseään peilistä, naurahti ja sanoi että en voi äiti tällaista laittaa. Näytän ihan tytöltä ja sitten sitä saa kuulla koko päivän. Yritin näyttää kännykästä kuvia Beckhameista ja miesurheilijoista, jotka sitoo hiuksensa. Elias katsoi minua tyynesti ja laittoi lippalakin avonaisten hiustensa päälle.

Luokassa kuulemma kuulisi. Että homojen hommaa.

Olin hävinnyt taiston, vaikka Elias ymmärsi ettei homoseksuaalisuudessa ole mitään vikaa. Mutta en ymmärtäisi miltä se tuntuisi. Uida vastavirtaan. Tulla tytötellyksi tai homotelluksi. On helpompaa olla kuten muut.

Vein Eliaksen koululle, jonne muutkin vanhemmat kulkivat samassa virrassa lastensa kanssa. Tyttöjen pitkät ponnarit ja pinkit urheilukassit heiluivat. Pojat hyppivät ovia kohti sinisissä ja mustissa vaatteissaan. Korvissani  kaikuu edesmenneen tanskan papan Elisahan se siellä tuon tukkansa kanssa ilkeilyt ja mietin miten ne vaikuttavat herkkään lapseen.

Lammen vesi oli tumma mutta lämmin.

Ne lapset jotka varttuvat näin tiukoissa ja ahtaissa sosiaalisissa lokeroissa ovat niitä, jotka kuljettavat suvaitsemattomuutensa ja vihamielisyytensä aikuisuuteen. Parisuhteisiin, kaduille, jääkiekkomatsien öykkäröintiin ja myöhemmin omiin perheisiinsä. Puristaen ja pakottaen pienet lapsensa olemaan tosi miehiä ja kunnon naisia. Jotain muuta kuin he eivät ole, vain koska isä tai äiti ovat itse lapsuudessa tukahdutettuja ja sisimmässään katkeroituneita.

Koska nämä ahtaat lokerot pitää murtaa, jos haluamme että lapsemme voivat elää onnellisen elämän. Ja jokainen vanhempihan haluaa lapsilleen vain ja ainoastaan parasta.

Jos minä en saa, ei saa kukaan muukaan. Kostan. Teille jotka kuvittelette olevanne vapaita olemaan omia itsejänne. Ette muuten ole.

Sami Minkkinen kirjoittaa Havaintoja parisuhteessaan – blogissaan:

”Tuskin mies, joka lapsena on saanut suvaitsevaisen ja laajakatseisen kasvatuksen, kokee aikuisena tarpeelliseksi haukkua itselle tuntemattomia ihmisiä homoksi ulkoisen habituksen vuoksi. Haukkuminen on merkki umpimielisestä kasvatuksesta, jossa pojalle ja tytölle on ollut eri värit ja eri lelut, koska pojille ja tytöille nyt vain kuuluu eri värit ja eri lelut, koska niin se vain on.”

Kun kuljen koulun pihalla ja katson värikoodeittain kulkevia tanskalaisia ihmistaimia, miltei pystyn kuulla heidän suhisevat konventionaaliset ja aivopestyt ajatuksensa. Katseet ja sanat jotka sivaltavat jokaista, joka uskaltaa erehtyä kastistaan.

Mutta juuri siksi annan omien poikieni tukkien kasvaa ja ostan heille timantein koristellut vaaleanpunaiset kumisaappaat. Koska nämä ahtaat lokerot pitää murtaa, jos haluamme että lapsemme voivat elää onnellisen elämän. Ja jokainen vanhempihan haluaa lapsilleen vain ja ainoastaan parasta.

Ja jotta voi löytää onnen, jokaisen pitää saada uskaltaa olla oma itsensä, oli se mikä sukupuoli tai itseilmaisukeino tahansa.

Kommentit

4 kommenttia
Terhi-Anneli

Hei,

kiitos kommentistasi ja ymmärrän mitä tarkoitat. Vanhempana minua vaivaa suojelunhalu, jonka koen olevan tärkeä tehtäväni. Mutta voinko ja kuuluuko minun suojella lasta kaikelta? He joutuvat rakentamaan oman identiteettinsä kuitenkin aina lopulta yksin. Toki vanhemman rooli tässä on tärkeä, mutta lopulta, lapsi päättää ja kantaa vastuun itsestään.

Kyse on myös siitä millaisena maailman haluan nähdä enkä hyväksy monia asioita jotka esim. sortavat. Mielenkiinnosta kysyn, onko mm.vegaanius mielestäsi lapsen käyttämistä normien rikkomisessa? Mielestäni on kyse syvällisemmästä asiasta. Altruismista ja arvoista, jotka haluan lapsilleni opettaa.

Terhi

Avatar

Tämä oli todella surullinen kirjoitus. Kuinka rajoittuneita ihmiset voikaan olla ja se alkaa ihan pienestä.

Terhi-Anneli

Hei Suru,

niin on. Todella turhauttavaa joskus, mutta pitää vaan jatkaa sitä johdonmukaista normien murtamista. 🙂

Terhi

Avatar

Hei. Minusta nykyinen suvaitsevainen maailma on hieno ja ihmeellinen. Paljon on menty hyvään suuntaan ja tämä nykyinen tyyli puoltaa paljon omaa ajattelu maailmaani.
Yksi asia blogi tekstissäsi hieman häiritsi minua… Kannustan rajojen rikkomista ja sitä että lapset saavat olla omia persooniaan, mutta koen että lasten kustannuksella rajojen rikkominen koska aikuista ärsyttää on jokseenkin jo liian pitkälle menemistä. Minulla on tyttömäinen tyttö ja poikamainen tyttö ja molempia olen kannustanut omaan tyyliinsä ja itsevarmuuden kasvattamiseen ollakseen sekä sisäisesti että ulkoisesti sellainen kuin on. Kuitenkin koulumaailma on sellainen kuin se on ja jos lapsi ei halua tulla ivatuksi tai kiusatuksi tarvitsee lapselle antaa myös mahdollisuus sopeutua tämän hetkiseen realiteettiin. Eikä yritä koulumaailmassa rikkoa rajoja lapsen kustannuksella. Mikäli lapsi itse haluaa ne timantti saappaat niin ehdottomasti jalkaan ja kannustaa lasta. Jos lapsi haluaa ne mustat neutraalit koska ei ole valmis olemaan se erilainen niin lapselle tarvitsee antaa lupa siihen ja että se on ihan fine. Ehkä he rikkovat rajoja sitten kun ovat aikuisia.
Ehkä isälle ne timantti tossut jalkaan niin lapsi näkee että aikuinen on rohkea ja rikkoo rajoja jolloin lapselle tulee ehkä se halu myös itse olla omanlaisensa yksilö. Sen tarvii lähteä lapsesta itsestä ja aikuisten esimerkistä ja tuesta. Ei aikuisen tuputtamisesta ja aikuisen halusta rikkoa normeja työkaluina lapset.
Kuitenkin arvostan ajattelu tapaa siitä että lapsi saa olla juuri sellainen kuin itse on ja normien rikkominen omasta halusta on hienoa ja kunnioitettava asia ja vanhemmat jotka rohkaisevat lasta olemaan omaitsensä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä