”Äiti, miksi olen näin heikko?” Painosta kommentointi voi jättää lapseen tai nuoreen syvät jäljet

Teksti Terhi-Anneli

”Äiti miksi olen näin heikko?” saattoi poikani sanoa tuon tuosta. Sydämeni särkyi aina pienen palan kerrallaan.

Onkohan alipanoinen – eihän pojan kuulu olla noin laiha?

Miksi toisten painon arvostelu ja kommentointi on nykyään normaalia?

Esikoiseni on 8-vuotias vegaanipoika, pitkäraajainen elastinen ihana otus, joka on aina ollut todella sorjavartinen. Siitä asti kun hän syntyi olen kuitenkin joutunut kuuntelemaan arvostelua tai voivottelua siitä, miten poikani on aivan liian laiha.

Saako hän tarpeeksi proteiinia kun on vielä kasvissyöjäkin? Onkohan alipainoinen, ei pojan kuulu olla noin laiha! 

On tuntunut todella pahalle puolustella vuodesta toiseen että hoikkuus ei ole mikään sairaus tai epätasapainotila.  Poikien keho voi olla siro ja feminiininen, eikä siinä ole mitään vikaa.  Ei vääränlaisia kehoja ole olemassakaan.

On tuntunut todella pahalle puolustella vuodesta toiseen, että hoikkuus ei ole mikään sairaus tai epätasapainotila

Luonnostaan todella sirot voivat myös olla optimaalisen terveitä, eikä ole korrektia arvostella toisen hoikkuutta.

Mikä muu voisi olla järkyttävämpää kuin viestittää kasvavalle lapselle, ettei hänen kehonsa ole hyvä tai riittävä?

Painokommentointi ei ole useinkaan kauhean mukava kokemus.

Väittäisin että jopa imartelevalta tuntuva huudahdus Vau ootpa laihtunut! aiheuttaa paineita ylläpitää laihtunutta kehoa. Jos se taas tuntuu itsestä hyvältä, kannattaa miettiä että miksi se hivelee omaa itsetuntoa? Koska hoikkana on parempi ja hyväksytympi ihminen? Ihmisarvo nousee, kenelle ja miksi muka?

Ikinä ei voi tietää, miksi ihmisen fyysinen olemus on mitä on. Taustalla voi olla masennusta, stressiä, vaikea sairaus tai muita ongelmia jotka heijastuvat kehoon. Tai sitten vain geenit.

Raskaanaoleva ei jaksa välttämättä aina myöskään kuulla ”hauskaa” läppää siitä, miten näyttää valaalta. Tai juuri synnyttänyt että saako kohta toisen vauvan?

Olen pyrkinyt keskustelemaan poikani ulkonäköä kritisoivien terveydenhoitajien tai pedagogien kanssa aiheesta hyvin varovaisesti siten, ettei lapsi itse ole paikalla. Poikani tapauksessa ammattilaisten on tärkeää ymmärtää myös se, että isäni suvun puolella miehet ovat kaikki nuoruudessaan olleet todella hoikkia ja pitkiä. Vaikka änkisin poikaani 1000 kaloria lisää vuorokaudessa, geeniperimä pitäisi hänet hoikkana.

Kaikista tärkeintä minulle oli että poikani ei kiinnittäisi omaan fyysiseen olemukseensa ja siihen liittyviin ulkoisiin odotuksiin liikaa huomiota, liian varhain. Mikä muu voisi olla järkyttävämpää kuin viestittää kasvavalle lapselle, ettei hänen kehonsa ole hyvä tai riittävä? Että hänessä on jo nyt jotain vikaa?

Painokommentointi voi aiheuttaa syvät jäljet

Terveydenhoitajalla kuullut ikävät kommentit ja verikokeet aiheuttivat kuitenkin sen, että poikani alkoi katsella itseään peilistä ja valittaa olevansa liian heikko.

Ammattilaisten jatkuva arvostelu sai kuitenkin jossakin vaiheessa epäilemään, onko poikani alipainoinen? Esikoiseni määrättiin vuosia sitten verikokeisiin vegaaniuden ja hoikkuutensa vuoksi. Kaikki arvot ovat kuitenkin kunnossa, hän ei ole alipainoinen ja hänessä ei ole mitään vikaa.

Sosiaalinen paine oli niin kova, että aloin epäillä jopa omaa tervettä järkeäni ja tietojani vastaan.

Terveydenhoitajalla kuullut ikävät kommentit ja verikokeet aiheuttivat kuitenkin sen, että poikani alkoi katsella itseään peilistä ja nähdä odotusten ja todellisuuden ristiriidan.

”Äiti miksi olen näin heikko?” saattoi poikani sanoa tuon tuosta. Sydämeni särkyi pienen palan kerrallaan.

Painokommentti vanhemmalta, terveydenhoitajalta tai sukulaiselta voi syöpyä mieleen ja aiheuttaa suurtakin tuhoa.

On helppo huomioida poikaani katsellessaan, että meillä asuu iloinen, energinen, fyysisesti aktiivinen poika. Hänen fyysiset vahvuutensa ovat ketteryydessä, motorisessa kyvyssä, koordinaatiossa ja tanssillisuudessa. Hänen siro kehonsa on kykeneväinen moniin asioihin, joihin skrodemmat pojat eivät pystykään.

On kestänyt kuitenkin aikansa saada hänen itsetuntonsa taas kohoamaan ja ymmärtämään ne vahvuudet, jotka hänellä on. Enkä tarkoita nyt hetkiä tai kuukausia, vaan vuosia.

Jos meillä aikuisilla voi olla niin heikko itsetunto, että me kuuntelemme toisten mielipiteitä ulkonäöstämme, arvostelemme avoimesti toisiamme ja kyttäämme lastemme painokäyrää näkemättä suurempaa kokonaisuutta, miltähän lapsistamme tämä kaikki tuntuu? Painokommentointi voi pahimmillaan johtaa syömishäiriöön.

Painokommentti vanhemmalta, terveydenhoitajalta tai sukulaiselta voi syöpyä mieleen ja aiheuttaa suurtakin tuhoa. Pahimmillaan siinä voi käydä juuri siten, kun Leena Putkonen kirjoittaa:

”Pahiten tällainen kommentti voi iskeä nuoreen, jonka omakuva on vasta kehitysvaiheessa. Käsittämättömän monen nuoren syöminen on alkanut lipsua liian terveellisiksi ja liian niukaksi sukulaisen tai valmentajan painokommentin jälkeen. Nuori muka syö liikaa, mutta pian jo liian vähän. Lenkit pidentyvät, punttisalin ovi käy tiheämpään. Ennen pitkää, salakavalasti, syömishäiriö ottaa vallan. Syömishäiriöistä irti pyristely vie vuosia elämästä.”

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Minä muistan koulun terveydenhoitajan kommentin: ” Onkos vähän tullut herkuteltua?” Ei sekään kauhean kivalta tuntunut 9-10 v pikkutytöstä, joka ei siihen asti ollut painoaan miettinyt… Terveydenhoitajien tulisi ymmärtää miten paljon heidän sanansa vaikuttavat, hyvässä ja pahassa.

Avatar

Ai että muistan samanlaiset kommentit terveydenhoitajilta lapsuudessani. Olin varmaankin lukioikäiseksi asti normaalipainon alarajoilla, välillä jopa alipainoinen, ja sain jatkuvasti kuulla, että olen liian laiha. Onneksi äitini piti puoliani, ja selitti kerta toisensa jälkeen terkkareille kärsivällisesti, miten molemmat vanhempani olivat aikoinaan aivan yhtä hoikkia, ja miten söin aina kuin hevonen, olin terve, mutta paino ei vaan noussut. Onneksi oli niin viisaat ja kannustavat vanhemmat, ettei tuosta jäänyt sen suurempaa traumaa, kun heille olin aina täydellinen juuri sellaisena, mutta kyllä sitä alkoi itsekin aina noiden terveydenhoitajan vastaanottokäyntien jälkeen epäillä omaa olemustaan. ”Miksi en kelpaa tällaisena, vaikka minun on hyvä olla?”

Terhi-Anneli

Hei!

Todella harmi että olet joutunut kuulemaan asioita omasta kehosta, joita lapsen ei missään nimessä pitäisi kuulla. :/
Mutta miten upeaa että vanhemmat seisoivat vankkoina ja puolustivat. Juuri sellaisia meidänkin pitää olla lapsillemme!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä