Suomalaisäiti lastensa kanssa turvakodissa Alankomaissa: ”Vaikka oma tilanne oli kuinka paha, aina löytyi joku, jolla asiat olivat vielä huonommin.”

Lukijani kirjoitti minulle kokemuksistaan perheväkivallasta ja turvakodissa elämisestä ulkomailla:

Haluan jakaa tarinani, sillä tiedän ulkomailla asuvan useita suomalaisia naisia, jotka kärsivät väkivallasta parisuhteessaan. Moni ulkosuomalainen myös eroaa, eikä se aina ole kovin yksinkertaista. Motivaationani tarinani kertomiseen on tietämyksen lisääminen niin perheväkivallasta kuin avioerosta ulkomailla. Mitä enemmän asioista puhutaan, sitä parempi.

”Tutustuin Alankomaissa Libanonista kotoisin olevaan mieheen. Olemme molemmat korkeasti
koulutettuja. Mies on töissä amerikkalaisessa tietotekniikkayrityksessa, korkeassa asemassa. Itselläni oli tuolloin vakituinen työpaikka kansainvälisen yrityksen palveluksessa.

Aloin pian tapaamisemme jälkeen odottaa ensimmäistä lastamme. Menimme naimisiin 2012 ja poika syntyi 2013.

Kuin huomaamatta, aloin pelkäämään.

Varsin pian huomasin ettei kaikki ole, kuten pitäisi.

Mies alkoi kontrolloimaan elämääni ja kritisoimaan tekemisiäni. Aikaisemmin olin käynyt treenaamassa salilla säännöllisesti, uimassa ja lenkkeilemässä. Urheiluharrastukset
jäivät, koska mies ei hyväksynytkään niitä.

Kuin huomaamatta, aloin pelkäämään.

Pelkäsin, että mies vie lapset pois Euroopasta maahan, joka ei kuulu Haagin kansainväliseen sopimukseen lapsikaappausten varalle – silloin en näkisi lapsiani koskaan.

Pelko syveni, kun fyysinen väkivalta astui kuvaan toisen lapsen syntymän jälkeen. Pian ystäväni eivät enää saaneet käydä luonani. Monien vaiheiden jälkeen lähdin lasteni kanssa turvakotiin syksyllä 2018.

Turvakodeista on Alankomaissa huutava pula

Ensin meidät sijoitettiin hotelliin, sillä paikkaa turvatalossa ei ollut. Vaihdoimme hotellia kerran viikossa ja elämää leimasi epävarmuus. Aamulla en koskaan tiennyt pääsemmekö vihdoin turvataloon, saammeko jäädä tähän hotelliin vai siirretäänko meidät toiseen hotelliin.

Elämä oli odottelua. Ensin odotetaan paikan saamista, sillä naisten ja lasten turvakoteja on Alankomaissa hyvin rajallisesti. On siis tavallista, ettei turvapaikkaa saa, vaikka siihen olisi huutava tarve.

Koska perheeni asuu Suomessa, minulla ei ollut muuta paikkaa mennä. Mieheni oli vienyt lasteni passit, joten emme päässeet lähtemään maasta.

Mikäli mahdollista, perheväkivallan uhria kehoitetaan turvaamaan sukulaisiin ja tuttaviin. Koska perheeni asuu Suomessa, minulla ei ollut muuta paikkaa mennä. Mieheni oli vienyt lasteni passit, joten emme päässeet lähtemään maasta. Emme muutenkaan olisi voineet poistua maasta. Jos olisin lähtenyt lasten kanssa Suomeen, olisin saanut syytteen kansainvälisestä lapsikaappauksesta ja lapset olisi palautettu Alankomaihin.

Suomi kuuluu Haagin sopimukseen lapsikaappauksesta. Pelkäsin, että mies  vie lapset pois Euroopasta maahan, joka ei kuulu Haagin kansainväliseen sopimukseen lapsikaappausten varalle – silloin en näkisi lapsiani koskaan.

Miehelläni oli tuolloin päällä lähestymiskielto, mutta se läheni loppuaan ja pelkäsin hänen palaavan kotiin.

Poikani ei pystynyt käymään koulussa turvallisuussyistä. Meitä oli kehoitettu pysymään sisällä, mutta se oli kahden vilkkaan lapsen kanssa täysin mahdotonta. Mietin jokaiselle päivälle ohjelmaa ja ulkoilimme säännöllisesti. Ulkona liikkuessamme katselin kuitenkin olkapääni yli jatkuvasti.

Heräsin joka yö paniikkikohtaukseen ja aamulla juoksin vessaan oksentamaan.

Vihdoinkin turvakotiin: Talo oli hiljainen ja likainen

Eräänä iltapäivänä puhelin soi ja sain kuulla että eräästä turvakodista on vihdoin vapautunut paikka. Meidät haettaisiin tunnin kuluttua.

Taksi vei meidät toiselle puolelle kaupunkia, johon ei ollut koskaan aikaisemmin ollut mitään asiaa. Aluksi tunnistin muutamia katuja. Sitten lautasantennit parvekkeilla tihenivät. Kauppojen nimet vaihtuivat puolaksi ja halal oli tarjouksessa.

Pysähdyimme suuren vanhan rakennuksen eteen. Eteisessä haisi tupakka ja laminaattilattia oli tahmea. Onneksi pesupöydältä löytyi siivousvälineitä. Pyyhin huoneemme pöydän, kolme
tuolia, yhden vaatekaapin, lattian. Viemäri haisi oudolle. Verhot pitäisi pestä, ajattelin.

Otin vastaan nippusiteillä sidotun paketin pyyhkeitä ja lakanoita. Sain kolme laatikkoa keittiövälineitä. Meille näytettiin yhteiskeittiö, kaksi lukollista kaappia nurkassa ja pieni jääkaappi. Ohjaaja kertoi, mistä suunnasta löytyy ruokakauppa.

Myöhemmin illalla laitoin lapsilleni ruokaa suuressa keittiössä. Talo oli hiljainen ja likainen. Pyyhin kaikki pinnat, ennenkuin katoin illallisen.

Lasten syödessä romahdin täysin. Itkin helpotuksesta ja pelosta.

En tiennyt, mitä huominen toisi tullessaan. Missä olisimme ensi viikolla? Missä olisimme ensi vuonna?

Yhteiselämää kulttuurisessa sulatusuunissa

Myöhemmin ymmärsin, että odottaminen ja kärsivällisyys ovat todellakin tarpeen. Olin tottunut työelämässä nopeaan toimintaan ja päätöksiin. Nyt asiat olivat toisin. Huomasin odottavani omaa ohjaajaani, rekisteröitymistä turvataloon, pyykkikoneen vapautumista, oikeudenkäyntiä tai asianajajaa.

Asukkaat olivat kirjavaa porukkaa. Jokainen asukas saapuu omine traumoineen, lapsineen ja henkisine selkäreppuineen. Naapurini oli puolalainen alkoholisti tyttärensä kanssa, toisella puolella asui surinamilainen narkomaani.

Jokainen asukas saapuu omine traumoineen, lapsineen ja henkisine
selkäreppuineen.

Hiukseni leikkasi kiinalainen nainen, joka ei puhunut sanaakaan englantia tai hollantia. Ilmeisesti aikaisemmin kampaajana työskennellyt nainen hymyili aina. Näytin käsimerkein, miten paljon latvoista voisi tasoittaa.

Vieressä touhusi naisia Iranista, Syyriasta, Hollannista, Englannista, Marokosta, Espanjasta, Surinamista, Brasiliasta ja Indonesiasta.

Laitoin ruuan lapsille päivittäin suuren keittösaarekkeen äärellä. Vieressä touhusi naisia Iranista, Syyriasta, Hollannista, Englannista, Marokosta, Espanjasta, Surinamista, Brasiliasta ja Indonesiasta. Opin valmistamaan intialaista chaita ja syyrialaista keftaa.

Sunnuntaiaamuisin talon monet lapset juoksentelivat pitkillä käytävillä ja levittivät roskia yhteisiin tiloihin. Osa äideista halusi nukkua pitkään, osa ei ollut palannut vielä kotiin yöllisiltä asioiltaan. Muutaman kerran jonkun jääkaappiin murtauduttiin. Siivousvuoroista riideltiin, toisten laiskuudesta valitettiin, tiettyjä tyyppejä epäitiin varkauksista. Itäeurooppalaisia syytettiin roskien jättämisestä takaovelle ja rottien houkuttelemisesta pihalle. Surinamilaisia syytettiin yhteiskeittiön sotkemisesta, vaikka heillä oli huoneessaan oma keittiö.

Siivousvuoroista riideltiin, toisten laiskuudesta
valitettiin, tiettyjä tyyppejä epäitiin varkauksista.

Tunnelma kiristyi eri etnisten ryhmien välillä syystä jos toisesta. Pahemmilta levottomuuksilta kuitenkin säästyimme. Opinkin varsin pian, että tietyt asiat kannattaa pitää omana tietonaan.

Parkkeerasin auton nurkan taakse, etten herättäisi turhaa kateutta. Ostin IKEAsta uudet tyynty ja peitot sänkyihimme. Kuljetin ne kaikessa hiljaisuudessa huoneeseemme. Kuljin avaimet aina mukanani. Lukitsin huoneen oven ja varoitin lapsia päästämästä ketään sisälle kun kävin käytävän päässä olevassa vessassa. Valitsin tarkoin keiden äitien lasten kanssa annoin omieni leikkiä.

Äitini luona lapseni on turvassa, nainen kertoi minulle.

Eräs ulkomaalainen nainen oli saanut vietyä vauvansa äidilleen kotimaahansa. Äitini luona lapseni on turvassa, nainen kertoi minulle.

Vaikka oma tilanne olisi kuinka paha, löytyi aina toinen, jolla asiat olivat vielä huonommin.

Olen nyt löytänyt minulle ja lapsilleni oman asunnon. Odotamme oikeuden päätöstä saada muuttaa omaan kotiin. ”

 

 

Kommentit

3 kommenttia
Terhi-Anneli

Loistavaa kuulla! 🙂 Mahtava tukijoukko sieltä löytyi.

Terhi

Avatar

Voi kun tähän tílanteeseen ajautunut olisi hakenut apua vaikka ”Suomalaiset Hollannissa”-ryhmästä. Meilläkin on talossa tilaa.

Avatar

Hän hakikin apua juuri sieltä, ja sai avuntarjouksia. <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä