Tärkein oivallukseni äitiydestä: täydellisyyteen pyrkiminen ei ole hyvää vanhemmuutta

Teksti

Minustahan ei pitänyt tulla äitiä.

Olen kirjoittanut edellä olevan lauseen ennenkin. Nyt tuo luulo ja olettamus tuntuu aika uskomattomalta, sillä minusta on sairaan hienoa olla äiti. Sen lisäksi että olen oma itseni, olen oivaltanut että saan olla oma itseni myös äitiydessä. Äitiys on elämän suuria haasteita, mutta vastoinkäymiset saavat meidät ylittämään itsemme. Ja kasvamaan suuremmiksi kuin osasimme kuvitellakaan voivamme olla.

Suuria sanoja, mutta kliseisyydessään niin totta.

En halunnut koskaan tulla äidiksi juuri siksi, koska minut saatiin uskomaan etten ole  äitityyppiä. Eli en siis tarpeeksi riittävä äidiksi. Kukaan ei erityisesti varmaankaan toitottanut minulle ”et voi olla koskaan äiti”, mutta se tuli rivien välistä, lehtien sivuilta, televisiosarjoista ja pöllähti kasvoille kun joskus astuin täydellisen kodin pullantuoksuiseen maailmaan.

Miten typerää. Koska ei kukaan toinen äiti voi opettaa toiselle äidille mitään siitä millaista on olla äiti, hyvä äiti. Tai millanen äiti juuri minä voisin olla.

Vaikka osaan hermostua, tuntea kaikki ilmassa halkovat jänteet, lukea kasvojen paljaita viestejä, tuntea syvällä sydämessä kaikki vivahteet ja elää niiden mukaan, en ole huono äiti. Vaikka hajamielinen ja unelmoiva mieleni vaeltelee kun lapsi pöpisee viidetta tuntia supervoimista, en ole huono äiti. Vaikka eriparisukat vilahtelevat päiväkodissa ja hiusten niskakuoppaan on taas unohtunut takku, en ole huono äiti. Vaikka emme jaksaneetkaan viikonloppuna tehdä yhtään mitään erikoista vaan olimme kotona viltin alla syömässä omenoita, en ole huono äiti. Vaikka purskahdan holtittomasti itkuun ja lapseni lohduttaa minua, en ole huono äiti.

Minä olen hyvä äiti juuri siksi, että en ole täydellinen.

Ja vaikka en pyrikään täydellisyyteen tai epätodellisten kulissien ylläpiämiseen, teen silti aina parhaani. En kasvata lapsiani kuin ammattilainen, vaan elän elämää rinta rinnan heidän kanssaan.

Lapseni oppivat tuntemaan millainen ihminen minä olen ja toivottavasti se vapauttaa heidät tuntemaan, että he saavat olla oma itsensä ilman suojakuoria.

Eikä kukaan meistä äideistä ole huono äiti, ei edes silloin kuin teemme virheitä.

Vaikka epäonnistumme, me teemme parhaamme. Jopa silloin kun emme enää jaksa tehdä parastamme, me teemme parhaamme.

”Vanhemmuuden odotukset ja mielikuvat, nehän on ihan hölynpölyä. Koska vanhemmuuden ensimmäinen opetus on, ettet sä mitään mistään tiedä. Eikä tarvitsekaan, tärkeintä on elää avoimesti niiden lasten kanssa ja yhdessä, antaa heille rakkautta ja suojaa, mutta lopettaa se täydellisyys ja kulissipelleily. Koska mitä lapsi oppii sellaisesta vanhemmasta, joka pyrkii peittämään virheensä, epätäydellisyytenstä, oman todellisen sisimpänsä? Lapsi oppii, ettei hän itekään ole riittävä omana itsenään.” Jyllannin suomineito -podcast

Kuuntele koko Podcast -jakso:

Itsensä rakastaminen ja vanhemmuus: täydellisyyteen pyrkiminen ei ole hyvää vanhemmuutta

Mitä sinä olet oppinut äitiydestä ja vanhemmuudesta?

Kommentit

2 kommenttia
Terhi-Anneli

Hei,

Niin samanlainen kokemus minullakin. En ole myöskään kokenut että perhe-elämä on mitään satua, mutta se on todellisuutta ja se tapahtui. Ja se on ollut parasta elämässä. Että saan kasvaa ja elää lasten rinnalla. 🙂

Avatar

Minunkaan ei pitänyt tulla äidiksi. Oman lapsuuteni kokemukset saivat uskomaan, että lapset ovat vain rasite eivät ilo. Elämä lapsuudessani oli epävarmuuden maustamaa ja siitä puuttui tunne siitä, että kyllä me selvitään yhdessä ja aikuisen tuki.
Olin reippaasti yli 30v ennen kuin lapsen saaminen tuli oikeasti vaihtoehdoksi pöydälle ja annoin sille mahdollisuuden. Vaikka perhe-elämä ei omalla kohdallanikaan mennyt kuin sadussa, olen kiitollinen lapsestani ja kasvan äitinä hänen rinnallaan ja näin on hyvä. Olen juuri sopiva äiti tälle lapselle.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä