Top 15 asiaa miksi on hienoa olla nelikymppinen nainen

Viime vuonna olin karussa Nuuksiossa, kun täytin pyöreitä. Tykkään kyllä juhlista kun olen sosiaalisella päällä ja introverttina saanut kerätä energiaa tarpeeksi pitkään. Koska vaikka kuinka tykkään ihmisistä, kohtaamisista ja kunnon juhlista, palan loppuun aika nopeaan. Ja kun minulta loppuu voimat, se ei ole kivaa kenellekään. Ja oikeasti tarkoitan sitä.

Mutta itse juhlakaluna oleminen on edelleen hankalaa ja siksi en halunnut järjestää itselleni mitään massiivisia 40-vuotis juhlia. En itseasiassa halunnut järjestää minkäänlaisia juhlia, vaan olin jätkien kanssa Suomessa korvessa. Eli mahdollisimman kaukana kotoa Tanskasta ja mahdollisista yllärijuhlista.

Järjestin siis itseni mitä ihanimpaan paikkaan ja heräsin aamulla mökissä lintujen lauluun ja elokuisen viileään aurinkoon.

View this post on Instagram

Neljäkymmentä. 40. Niin monta vuotta on jo kulunut, vaikka tuntuu että vastahan tämä matka alkoi 🙏 Onko tämä pelätty rajapyykki, mitä nyt tapahtuu? Rypistyykö yhtäkkiä kokoon, alkaako vaihdevuodet, iskeekö keski-iän kriisi? Istun täällä Nuuksion metsässä yksin ja kuuntelen aamun tuulta. Muut nukkuu. Kaukana kopsuttelee tikka. Ei, tuntuu ihan samalta kuin juuri äsken, eilen, 30- vuotiaana tai kun olin viisi vuotias tyllerö istumassa metsässä samalla tavalla, tukka takussa. Jotain olennaista samaa – ja silti aina hieman enemmän nöyryyttä ja viisautta matkassa. 💖 Käy lukemassa lisää ajatuksia blogissa -linkki profiilissa @jyllanninsuomineito 💖💖 . . . #jyllanninsuomineito #kaksplusblogit #blogit #vegan #veganblogger #vegangirl #veganlife #nature #finland #picoftheday #luonnossaperillä #naturephotography #nordic #40 #forty #nomakeup #natural #bohemian #hippiestyle #picoftheday

A post shared by Terhi-Anneli Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

Upein tapa herätä maailmaan nelikymppisenä.

Ajattelin, että ehkä kadun juhlista karkaamista myöhemmin, mutta vielä ainakaan ei ole harmittanut. Muistelen edelleen tuota elokuista päivää lämmöllä ja se oli juuri sellainen kuin minulle sopii. Me heräilimme kukin tahtiimme, sipsuttelimme neulasten peittämillä poluilla ulkohuussiin ja pesemään hampaita rantaan. Vanuimme ja venyimme pedeissä, luimme, katsottiin piirettyjä ja syötiin ulkona aamupalaa. Kaurapuuroa mustikoilla ja voisilmällä. Ruisleipää. Mustaa kahvia. Mitä muuta ulkosuomalaisena olisin voinut toivoa enemmän?

Tänä vuonna peruin suunnitelemani juhlat ja toivoin jälleen kerran lasten kanssa olemista luonnossa. Siis kyllä, olin jopa suunnitellut juhlia, jotka olisivat sekä tuparit että nelikymppiset. Mutta lopulta tajusin, etten vaan jaksa. Suuntasimme länsirannikolle ja jälleen kerran sain viettää synttäriä ”ei missään.” Vietin kuitenkin pari päivää miettien, mitä ikääntyminen minulle merkitsee? Mitä olen oppinut viime vuoden aikana? Ajattelenko asioista samoin, vai onko jokin muuttunut?

Kirjoitin tuolloin 10 asiaa, jotka on upeaa nelikymppisyydessä. Olen tehnyt listaan muutaman lisäyksen, jotka olen oivaltanut vuoden aikana.

Miksi on mahtavaa olla 40

  1. Saa leuhkia elämänkokemuksella. ”Siis ajatelkaa että mä oon eläny ennen kun oli olemassa internetiä!” ”Kun ei ollut kännyköitä niin sitä hengattiin ihan eri tavalla, mutta ette te voi koskaan sitä ymmärtää syvällisellä tasolla.”
  2. Ei tarvitse olla kenenkään komennettavana. Uskaltaa sanoa ”Ei”. Kukaan ei pompottele neljäkymppistä naista, ei kukaan.
  3. Saa näyttää ikäiseltään. En ole enää 20 eikä minun tarvitse siis näyttää samalta kun kaksikymppiset. Se on erittäin vapauttavaa.
  4. Ei tarvitse tehdä mitään mikä ei huvita. Voi sanoa ystäville ”en jaksa sillä menen jo kasilta nukkumaan” tai olla lähtemättä ulos tylsien ihmisten kanssa.
  5. Saa kertoa mielipiteensä. Vaikka kukaan ei kysyisi, voi kertoa mielipiteensä eikä niitä häpeä.
  6. Ei syyllisty mistään. Voi vetää karkkia ja jätskiä milloin haluaa. Keskiyöllä voi aueta karkkipussi. Mitä väliä? Jos ei jaksa salille tai vastamakkara ilmestyy viikossa, so what.
  7. Voi vedota vanhuuteen. ”Oon jo kokenu ton kaiken ja en enää vaan jaksa kun oon tämmönen vanhus!”
  8. Seksi maistuu. Kehohäpeä on menneen talven lumia ja oma seksuaalinen vapautuminen on viimeistään nyt ajakohtaisempaa kuin koskaan.
  9. Ei tarvitse enää ajatella lasten tekemistä. Ehkä niitä lapsia voi vielä tulla jos on tullakseen, mutta yleensä tässä vaiheessa se mylly on jo käyty aika pitkälle läpi.
  10. Kiire ei ole luonnonvoima, vaan itseaiheutettua. Jos vielä kolmekymppisenä statusta ja omaa tärkeyttä kohottaa ylenpaattinen suorittaminen ja kiire, nelikymppisenä näkee sen kaiken harhaoppisuuden. Viikonloppuna en esim. sopinut liikaa menoja jotta pystyin rauhoittumaan niiden ihmisten äärelle, joiden kanssa olin läsnä. Hei, relaa.
  11. Kaikki turha jää pois. Oli kyse riitelemisestä, mielipiteistä tai ulkonäkönsä muokkaamisesta, oma asenne on alkanut olla moniin asioihin aika hälläväliä. Mielipiteitä on enemmän kuin koskaan, mutta jokainen kohtaaminen ei ole taistelun tai väittelyn väärti. Osaa jo antaa olla, eikä kaikkien väittelyiden tarvitse jatkua ikuisesti. Oma persoona, ja keho jossa se elää, alkaa myös olla tasapainossa. ”Tällanen mä nyt sit vaan olen” on ohjenuora, eikä omaa itseään pyri peittelemään tai parantelemaan kuten ennen.
  12. Ymmärrys siitä, että meillä kaikilla on eräpäivä. Aika rankka ajatus, mutta jos nuorena luulee olevansa kuolematon, nelikymppisenä ymmärtää viimeistään, että jokaisesta teinistäkin tulee joku päivä nelikymppinen. Vaikka tuntee itsensä edelleen jollakin tasolla teiniksi, ikä tuo perspektiiviä ja viisautta. Osaa katsella omaa nuoruuttaan lempein silmin ja ymmärtää omia lapsiaan syvemmin. Elämä ja kasvu on myös kipukokemus, jota ymmärtää vasta vanhetessa. Mutta alkaa myös ymmärtää, että jokainen päivä on lahja. Alkaa tavallaan myös jo valmistautua ikääntymiseen ja siihen, ettei aina voi olla ikinuori.
  13. On riittävä. Tunteet riittämättömyydestä seuraa varmasti hautaan asti. Mutta kun siirtyi kolmenkympin yli kohti nelikymppistä, jotakin tapahtui. Aikooko käyttää toiset 40 vuotta riittämättömyyden tunteissa, vai voisiko alkaa elää vapautuneesti, sellaisena kuin on? Riittämättömyyden tunteet kumpuaa usein lapsuudesta, mutta ne on myös yhteiskunnan heijastuksia. Varsinkin naisille luodaan paljon odotuksia, joita kukaan ei voi edes täyttää. Ja jos täyttääkin, tuoko se syvää onnea?
  14. Ei tarvitse muita ollakseen ehjä. Tosi suuri oivallus, joka ei ehkä ole kaikille sama. Mutta omalla kohdalla on pitänyt oppia se, ettei muihin ihmisiin voi lopulta nojautua loputtomiin. Meidän jokaisen tulee löytää sisäinen rauha, omin ehdoin. Muut ihmiset on majakoita ja tuki kun heitä tarvitsemme, mutta lopulta jokaisen meistä tulee tuntea oma sisimpämme sellaisena kuin se on. Omia traumoja ja ongelmia on helppo paeta toisen ihmisen syleilyyn, mutta lopulta kukaan ei voi parantaa omia sisäisiä haavoja. Meidän on pakko katsoa sisimpäämme ja käsitellä kaikki, itse.
  15. Ymmärtää läsnäolon merkityksen. Alan jo ymmärtää sen, miksi lapsenlapset tulee olemaan suuri juttu. Omien lasten syntymät vauvavuodet ja taaperovuodet on ohi. Väsymys ja kaikki se vaikeus pienten kanssa on jäänyt taa. Toki minulla on vielä pieniä lapsia, mutta kaikki se vaikeus ja sekoilu vauvavuosina alkaa jo harmittaa: miksi en vaan nauttinut siitäkin kaikesta täysin rinnoin? Miksi en antanut ulkopuolisten paineiden ja oman kehon olla mitä on, ja vaan keskittyä olennaiseen? Läsnäolo on avain kaikkeen, mitä vanhemmuudessa tarvitsee. Kaikki muu on turhaa. Kun omat bonuslapset ja biologiset alkaa ehkä saamaan lapsia, pystyn olemaan täysin läsnä. Sekä lapsilleni ja heidän lapsilleen. Me myös kaikki käsittelemme elämäämme ja vanhemmuuttamme läpi elämän: sukupolvissa syntyy uudenlainen ymmärrys ja yhteys. Jos me olemme avoimin sydämin.

 

View this post on Instagram

Öinen laiturinnokka ja jäähyväiset yhdelle lapsuuden kesälle. Sillä miten nopeaa ne sujahtavatkaan. Toivon että olen antanut näille kahdelle nakupellelle tänä kesänä hetkiä ja muistikuvia, joihin he voivat palata joku päivä kaihoten. Sen lämpimän fiiliksen sydänalassa, jota ei oikein osaa paikallistaa mutta joka on ehkä onnea. Onnea on se kun vaan on eikä ymmärrä olevansa. Siinä onnessa jotenkin. Se kun juoksi sitä metsäpolkua ja varpaiden väleissä oli neulasia. Kun äiti sai nauruhepulin. Kun nukuttiin mökissä ihan vaan millon huvittaa. Ja mua nukutti niin et nukuin kerran iltaan asti! Vesikirput, niitä oli miljoonia. Kun oli vaan aivan hiljaista. Täällä alkaa huomenna koulut. Hyvästit kesä ja tervetuloa arki💕 Katso lisää kuvia ja lue uusin blogipostaus – linkki @jyllanninsuomineito profiilissa🙏 📷@jyllanninsuomineito @kaksplus #kaksplusblogit

A post shared by Terhi-Anneli Koivisto (@jyllanninsuomineito) on

Lue myös:

40 syytä rakastaa olla 40-vuotias

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Olen täysin samaa mieltä näistä nelikymppisten mahtavuuksista. Itse olen 41 vee, ja joulukuussa 42. Sielu on rauhoittunut, ja elämästä voi nauttia täysin rinnoin. Vielä jotain stressinsarkaa on kitkettävänä, kun ymmärrys nimenomaan tuosta itseaiheutetusta kiireestä on tullut selväksi. Läsnäolo juuri siinä hetkessä, missä olemme, on parasta. Huomenna voi olla jo toisin, mutta sitä ei tarvitse yhtään miettiä. Odotan innolla vanhenemista ja naurua.

Rakkautta ja loistopäiviä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä