Työnantajan sanat: ”Työhön sopisi parhaiten suomalainen neito, mutta kun ei nyt löydy niin haluaisin kokeilla tummaa tyttöä”

Teksti

Alice lähetti minulle tekstinsä saatesanoin: ”Lähetän sulle tän minkä kirjotin eilen itku silmis.” Blogikirjoitus on kirjoitettu yhteistyössä Alicen kanssa.

Tämä kuva oli Alicen CV:ssä.
Tämä kuva oli Alicen CV:ssä.

”Kato kun et sä voi myydä juhlapukua lökäreissä.”

Soitin erääseen työpaikkaan ja kysyin pääsisinkö haastatteluun. Työnantaja oli todella innostunut:

”Joo laita vaa sun cv niin lähetän sulle osotteen mihin voit tulla huomenna.”

Lähetin valokuvallisen CV:n heti, mutta mitään vastausta ei tullut. Seuraavana päivänä soitin uudelleen ja kysyin missä osoitteessa haastattelun oli tarkoitus olla.

”Kato kun, tota, me ollaan suomalainen yritys, ja noh, myydään suomalaisia tuotteita ja..”

Aloin ymmärtää mistä oli kyse. Lopuksi hän totesi:

”On jo löytynyt tyttö joka tietää suomalaisesta puusta.. ”

Mikä puu? Mistään puusta ei oltu puhuttu mitään. Haussa oli asiakaspalveluhenkinen tyyppi joka osaa englantia ja suomea, ja minä täytin nuo ehdot. Sain myöhemmin puhelinsoiton, missä työnantaja kertoi että toinen tyttö ei pystynytkään tulemaan töihin.

”Töihin sopis parhaiten suomalainen neito, mutta kun ei nyt löydy niin haluisin kokeilla tummaa tyttöä”.

Vastasin että hän loukkaa minua sanoillaan. Sanoin että on satuttavaa alentaa ja määritellä toisen ihmisarvo ihonvärin perusteella.

”Kato kun et sä voi myydä juhlapukua lökäreissä.”

Puhelimen toisessa päässä kuului naurua. Purskahdin itkuun ja katkaisin puhelun.

En ymmärrä miksi en saa elää rauhassa kuten kaikki muutkin?

Jos minut joskus otetaan johonkin töihin, joudun kerta toisensa jälkeen vastaamaan ennakkoluuloihin. Joskus teen töitä koko päivän ilman taukoja, sillä muuten työnantaja voisi todeta:

”Ah noniin, näättekö? Siitähän onkin puhuttu että ulkomaalaiset on laiskoja!”

Asiakkaat kiertää kaukaa tai valitsevat sen kassan, missä on vaaleaihoinen suomalainen. Hiuksiani kosketellaan ilman lupaa ja kysellään että ovatko ne oikeasti minun hiukseni? Ja jos eivät ole niin miten ne kiinnitetään päähän? Miten olen päässyt Suomeen? Toiset ovat vihaisia koska olen vienyt heiltä työpaikan. Jos en käy töissä niin olen sossupommi, joka vie kelalta suomalaisten rahat.

Mitä minun oikein pitäisi tehdä? Kertokaa oikeasti, koska en ymmärrä?

Olen asunut Suomessa kohta kahdeksan vuotta, opiskellut kieltä, hankinnut itselleni ammatin ja pisin työttömyysjaksoni on kuukauden pituinen. Etsin jatkuvasti töitä, minulla on suomalaisia kavereita, en ole rikkonut lakia ja viime vuonna sain Suomen kansalaisuuden.

En ymmärrä miksi en saa elää rauhassa kuten kaikki muutkin? Enkö ansaitsisi oikeuden mennä työhaastatteluun miettimättä apua ottaakohan ne mut kun en ole suomalaisen näköinen? En kyseenlaista taitojani, koska tiedän mitä osaan ja missä olen hyvä.

Ihonvärini takia joudun kuitenkin jatkuvasti kamppailemaan riittämättömyyden tunteen kanssa ja se väsyttää.

Kun ei se syrjiminen koskaan muutu helpommaksi, koska se on todella syvällä. Ja se sattuu aina vaan enemmän.

Minä kuitenkin yritän.

Minä yritän niin paljon olla ottamatta mitään henkilökohtaisesti ja olla valittamatta.

Mutta minua väsyttää.

Minua väsyttää niin paljon, että joudun jatkuvasti todistelemaan inhimillisyyttäni.

Todistelemaan omaa arvoani, kokonaisena ihmisenä.

Olen väsynyt.

Alice, 20

Alicella on toisen ulkomaalaistaustaisen tytön kanssa Podcast nimellä ”Ei rajoja”, jonka tärkeä teema on nuorten kohtaama syrjintä ja rasismi.

Kommentit

1 kommenttia

Jaksamista arkeesi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä