Tyttö, oletko yksinäinen? Yksinäisyys luo niin syvää häpeää ja riittämättömyyttä, ettei siitä puhuta

Teksti Terhi-Anneli

Kun jätetään ulkopuolelle, nousee häpeä. Häpeä siitä ettei kelpaa. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Aika moni meistä naisista tietää.

Olen ollut nuorempana todella yksinäinen, mutta ei omasta yksinäisyydestään halunnut kertoa kenellekään. Sehän olisi ollut sama kuin olisi myöntänyt kaikille, että on huono, epäonnistunut ja kaikille kelpaamaton ihminen.

Vaatii paljon työtä teeskennellä että kaikki on hyvin, kun sattuu.

Siksi tyttöjen yksinäisyydestä ei juuri puhuta.

Kun jäin aikoinaan oman ystäväporukan hylkäämäksi, tuskin kukaan ulkopuolinen huomasi minussa mitään muutosta. Vaikka jatkoin ulkoisesti aivan kuten ennenkin, olin sisimmässäni kuitenkin häpeän musertama.

Yksinäisyys oireilee eri tavoin. Jotkut muuttuvat aroiksi, toiset kovaäänisemmiksi. Vaatii paljon työtä teeskennellä että kaikki on hyvin, kun sattuu.

Pakollinen yksinäisyys on kuin syvää hiljaisuutta. Se on jatkuvaa itsetietoisuutta siitä missä on ja miten on. Miten seisoo, kädet ristissä vai mukarennosti taskuissa. Yksinäisyys on muiden tarkkailemista ja omien ajatustensa jatkuvaa sietämistä.

Kun jätetään ulkopuolelle, nousee häpeä.

Yksinäisyys on itsensä pienentämistä, kuin olisi pelkkä varjo seinissä tai narahdus lattialla. Jatkuva jännitys vatsassa ja joukossa olemisen yksinäisyyden pelko.

Kuin olisi veden pinnan alla, muiden ulottumattomissa.

Tyttöjen ystävyyssuhteet ovat usein monimutkaisia ja syviä. Ja mitä enemmän on auki ja aito, sitä suurempi on ystävyyden menetyksestä syntyvä häpeä.

Luottamus siihen että on hyvä ja että kelpaa, oli mennyt

Omalla  kohdallani häpeää ei aiheuttanut varsinaisesti mikään konkreettinen tapahtuma. Häpeä syntyi hylkäämisestä ja kivulias kokemus voi kasvaa tuon kokemuksen jälkeen suuriin mittasuhteisiin vielä pitkäänkin. Yhdelläkin traumaattisella hylkäyskokemuksella voi olla syvät jäljet. Se voi vaikeuttaa tulevaisuudessa ystävyyssuhteisiin heittäytymistä, sillä luottamus toisiin on kadonnut.

Häpeää ja kipua saattaa kantaa sydämessään kauan, sillä vaikea tunne on olennaisessa yhteydessä omaan minuuteen. Oman itsensä kanssa on pakko elää ja itseään on vaikea pakoilla loputtomiin. Jopa silloin, kun kokee olevansa huono, inhottava, ärsyttävä ja täysin kelvoton.

Mutta varmaan kukaan meistä on puhdas pulmunen: olemme olleet kaikki osa sosiaalista peliä. Olen varmasti itsekin käyttäytynyt syrjivästi ja manipuloivasti. Sillä tyttöjen maailma on julma: joko pärjäät pelissä tai olet ulkona.

Tytöillä myös poikkeuksellisen hyvä tai kaunis tyttö voidaan jättää herkemmin joukon ulkopuolelle

”Siinä missä menestyvät poikkeusyksilöt saavat poikien joukossa osakseen ihailua, tytöt saattavat herkemmin syrjiä erityisen menestynyttä tyttöä.” Kirjoittaa yksinäisyyttä tutkinut apulaisprofessori Niina Junttila.

”Tytöt ovat usein poikia taitavampia manipuloimaan toisia sosiaalisesti. Tyypillisesti joku jätetään tarkoituksella ryhmän ulkopuolelle. Tämä näkyy jo 5–6-vuotiaiden tyttöjen päiväkotiryhmässä: sen ikäiset tytöt osaavat jo jättää jonkun nimen mainitsematta.”

Junttila mainitsee myös empatiakuilun, joka liittyy sosiaalisen median mahdollistamaan vihapuheeseen ja siihen, miten nuorten tyttöjen paineet ovat nousseet. Pitää olla kaunis, suosittu, hyväksytty ja poikien suosiossa. On vaikea tuntea empatiaa muita kohtaan, kun sosiaalinen media luo etäisyyttä ja mahdollistaa ankarankin kritiikin.

Seuraan instagramin kautta monia bonustyttöni ystäviä ja he postailevat paljon kuvia bileistä, tai kun he ovat porukalla rannalla. Tytöt muokkaavat omia kuviaan niin rajusti ollakseen täydellisen näköisiä edes sosiaalisessa mediassa, etten useinkaan tunnista heitä.

Joskus skrollailen kuvia ja hämmennyn tutun nimen kohdalla. Eihän tuota tunnista!

Tyttöjen ja nuorten naisten ahdistus on kasvanut

Kaikki haluavat olla kuin muut, vaikka samankaltaisuuden lisäksi meissä on eroja joita tulisi vaalia. Sosiaalinen media luo harhakuvaa todellisuudesta, sillä jo niin monet osaavat kuvanmuokkausta ja suoranainen valehtelu on yleistä. Tytöt voivat vaikka viestiä olevansa bileissä, vaikka istuisivat oikeasti kotona yksinäisinä.

Tyttöjen on vaikea saada uusia ystäviä tai löytää piirejä, joihin pääsisi mukaan. Joskus voi tuntua helpommalta ihan vain antaa olla – ja jäädä yksinäisyyteen. Se voi kuitenkin aiheuttaa masennusta, mielenterveydellisiä ongelmia ja syrjäytyneisyyttä.

Meidän aikuisten naisten on tärkeä kertoa yksinäisyydestä ja häpeän tunteista avoimesti

Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut sosiaalisen median mahdollisuuksia. Olen monesti haaveillut siitä miten upeaa olisi ollut löytää yhteys toisiin samanmielisiin maantieteellisten rajojen ulkopuolelta. Mutta me olimme sidottuja paikkaan ja aikaan. Se oli  sitä aikaa, ennen kännyköitä ja internetiä. Mutta sosiaalinen media tuntuu luovan nuorten elämään omituisen somekuplan, joka harvoin heijastelee todellisuutta.

Pelkään että aika monet nuoret tytöt ja naiset tänäänkin kokevat yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunteita. Pyrkivät muuttamaan ja muokkaamaan itsestään hyväksytympiä ja halutumpia.

Miten turhaa, miten turhauttavaa.

Moni peittää kivun ja hiljenee yksinäisyydestään.

Empatiakuilu näkyy kaikkialla, ei pelkästään sosiaalisessa mediassa. Myötätuntoa voi oppia vain syventymällä, lukemalla tai kohtaamalla ihmisiä, joilla on erilainen tarina kuin itsellä. Sydän suurenee silloin, kun ymmärtää että on niin paljon ihmisiä jotka ovat erilaisia kuin me itse olemme. Samanlaisuus saattaa aluksi yhdistää meitä –  mutta erilaisuus luo avarakatseisuutta ja kasvattaa myötätuntoa.

Meidän aikuisten naisten olisi todella tärkeää puhua niistä häpeän tunteista, joita yksinäisyys ja hylkääminen voi aiheuttaa. Kertoa omasta kivusta ja auttaa nuoria tyttöjä olemaan avoimempia ja kokemaan myötätuntoa toisiaan kohtaan. Jos emme niin tee, julma sosiaalinen kulttuuri kiertää kehää, naissukupolvelta toiselle.

Se on kuitenkin vaikeaa, sillä yksikään nuori tyttö tai aikuinen ylpeä nainen ei halua olla säälin kohde. Me lähdemme mukaan sosiaaliseen peliin, koska kaikki muutkin. Vaikka emme aina edes ymmärrä, että miksi teemme niin. Ja kun meihin sattuu, peitämme kivun ja hiljenemme yksinäisyydestämme. Ja niin yksinäisyys jatkuu, kaikessa hiljaisuudessa.

 

Oletko kokenut yksinäisyyttä? Millaista tyttöjen välinen ystävyys sinun mielestäsi on?

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä