3 äitiä ja yksi mies – diplomatian taidonnäyte

Teksti Terhi-Anneli

Meidän monikulttuurisessa uusperheessämme äitejä on kolme, yksi isä, bonusisiä kaksi, aktiivisia lasten elämässä edelleen olevia bonusexiä viisi, mummoja, bonustätejä, serkkuja ja setiä niin paljon, että kehtaan myöntää tietämättömyyteni lopullisessa pääluvussa.

Olen useammin kuin kerran sopinut järjestelyjä puhelimessa, joista olen hädintuskin ymmärtänyt puolet.

Bonuspojallani on siskopuoli ja neljä velipuolta. Kaksi näistä velipuolesta ovat minun lapsiani. Siis viisi sisarusta, joilla on kolme eri äitiä. Joskus käy mielessä kun rupattelen bonusteni äitien kanssa, että niin joo mikä meitä tässä yhdistää? Se, että me kaikki olemme harrastaneet seksiä saman miehen kanssa ja tuloksena on ollut lapsi tai pari. Ehkä huvittava yksityiskohta, joka kuitenkaan ei ole koskaan vaivannut mieltä.

Lapset yhdistävät meitä ja se on tavallaan ihan kaunis ajatus. Ja me todentotta yritämme joskus yhdistää meidän lapsemme, jotka ovat hyviä kavereita keskenään.

Uusperheissä juhlat ja lomat ovat varsinainen logistis-diplomaattinen taidonnäyte

Vaatii aika monta puhelua, whatsapp viestiä, chattia ja kirosanaa, ennen kuin kolmen eri perheen kuusi lasta on saatettu yhteen. Ja lasten olisi suotavaa olla vielä samassa fyysisessä paikassa, samaan aikaan. Kuka vie, hakee, tuo, kenet, mistä ja minne, on taas täysin oma ammattikuntansa.

Uusperheissä juhlat ja lomat ovat varsinainen logistis-diplomaattinen taidonnäyte. Kyvyt testataan erityisesti siellä, missä liikkuvia ja toisiinsa vaikuttavia elementtejä on eniten. Meidän uusperhekokonaisuutemme on varsinainen elävän elämän tetris: jos yksi pala ei täysin sovikaan, niin kokonaisuudesta tulee muotopuoli, josta ei pääsekään seuraavalle levelille.

Uusperhediplomatiaa tarvitaan erityisesti silloin, kun uusperheen eri osapuolten tahdonsuunnat osoittavat eri ilmansuuntiin. Keskusteluyhteys on pidettävä auki, yrttiteetä kumotaan pannullisia ja kaikkien elämäntilanteet ja sukujen traditiot on huomioitava ulkopoliittista kunnioitusta osoittaen.

Kun tulin osaksi tanskan-suomalaista uusperhettä, en tiennyt mihin olin ryhtynyt. Alkuvuosien hillitty vieraskoreus, kielimuuri ja kulttuurierot loivat omat haasteensa. Bonuslasteni tanskalaisäitien kohtelias tyyli ei alkuun mennyt perille pohjalaiseen suoruuteen tottuneelle, jolloin väärinkäsityksiä ei osannut ennaltaehkäistä.

Olen useammin kuin kerran sopinut järjestelyjä puhelimessa, joista olen hädintuskin ymmärtänyt puolet. Alkuaikoina ymmärsin alkutervehdyksen ja sen, milloin vastapuoli oli lopettanut asiansa. Olen yksinkertaisesti ollut liian ylpeä kysyäkseni, että anteeksi mitä? Tanskankieli on todella omituista mokellusta ja puhelimessa sen ymmärtäminen voi olla lähes mahdotonta.

Alkuinnostus ja uusperheen eksoottisuus on kuitenkin antanut tarvittavan tsempin, jotta selvisimme sekoiluistani hengissä.

 Meidän uusperhekokonaisuutemme on varsinainen elävän elämän tetris: jos yksi pala ei täysin sovikaan, niin kokonaisuudesta tulee muotopuoli, josta ei pääsekään seuraavalle levelille.

Äitipuolena oloni on usein kuin toimisi osakeyhtiön puhemiehenä, jossa osakkeenomistajien määrä on vähän lähtenyt käsistä.

Puhemiehenä toivon ja kannustan kaikkia osapuolia rakastamaan toisiaan niin myötä-, kuin vastoinkäymisissä. Sillä mitä pidemmälle vuodet vierivät ja mitä useammin kumppanit vaihtuvat, sitä kiivaammin osakeyhtiön osakkaiden määrä tuntuu olevan nousussa.

Demokraattisia istuntoja on pidettävä entistä useammin ja ne tuntuvat kestävän aina vain pidempään. Toivon että osakeyhtiömme päättävän elimen jäsenmäärä olisi nyt tässä, sillä uusperheessä nuijan paukutus ei vie asioita yhtään mihinkään.

Kun bonuspojan nuorin velipuoli oppi puhumaan ja ilmaisemaan mielipiteensä kaksivuotiaana, kirjoitin mielessäni uuden nimen osakkeiden omistajien listaan. Yksi ääni ja mielipide lisää seuraavassa kokouksessa. Sillä jos jokin on olennainen osa uusperheiden diplomaattisia suunnanvetoja, niin lasten toiveet. Onneksi tytärpuoleni sisarpuoli on vielä niin pieni, että istuu sitterissä, kuolaa ja sanoo guu.

Mutta siinä me taas kaikki seisoskelemme hieman pöllämystyneinä toistemme kohtaamisesta.

Kun uusperheemme äidit, isät, bonukset ja kaikki mahdolliset osapuolet ovat sitten kaikkien logistis-diplomaattisten ponnistelujen tuloksena kokoontuneina meidän olohuoneeseemme ja katsovat minua odottaen, ajattelen että me onnistuimme. Puristan ylikuumentunutta kännykkää kädessäni ja viimetipan stressinpoikasen luomat hikivanat valuvat kainaloissa.

Mutta siinä me taas kaikki seisoskelemme hieman pöllämystyneinä toistemme kohtaamisesta ja mietimme, mikä hassu perheyhteisö me olemmekaan. Tähän on elämä meidät jotenkin, joitakin polkuja pitkin, saattanut yhteen.

Ja kun ohikiitävä ihmettelyn hetki on ohi, me katsomme meistä monista isistä ja äideistä pullahtaneita, toistensa kaulaan kapsahtavia lapsiamme, jotka jatkavat siitä mihin viimeksi jäivät.

 

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Ihanaa! Kertakaikkisen ihanaa teidän lapsille! Jos ei ydinperhe ole aikanaan kestänyt, ei se tarkoita etteikö lapset voisi saada kokemusta rakastetuksi tulemisesta, toimivasta kommunikoinnista, sisarussuhteista ja jaetusta vanhemmuudesta. Ei se helppoa ole, muttei se ole aina ydinperheessäkään. Silloin se vain useammin näyttäytyy ulospäin selkeitä ja hyvältä lapsille.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä