Rakkaudessa voi satuttaa itsensä mutta saada niin paljon – koko maailman

Teksti

Kun rakastuu.

Päätäpahkaa, ihaillen, inspiroituen ja toivottomasti.

Kyseessä voi olla parisuhde, ystävyyssuhde tai kollegiaalinen rakastuminen. Rakastamista on monenlaista eikä sille ole mitään rajaa

Kun rakastun ihmiseen janoan hänen läsnäoloaan. Haluan että juuri tuo ihminen pysyy aina jossakin tavoitettavissa tai edes ajateltavissa, sillä hän tuo elämääni toivoa ja merkitystä. Jakamisen kokemuksen, joka tekee elämästä kaunista. Inspiroi unelmoimaan, nostaa esiin minussa kauneuden ja saa kaiken tuntumaan mahdolliselta.

Haluaisin avata hänelle maailman kaikki ovet jotta hänen kaunis sydämensä kukoistaisi ja hän voisi lentää. En voisi koskaan sulkea rakasta ihmistä itseeni tai omistamishalun ahtaaseen häkkiin. Se ei olisi rakkautta ja välittämistä, vaan syvän rakkauden poissaoloa.

Kyseessä voi olla parisuhde, ystävyyssuhde tai kollegiaalinen rakastuminen. Rakastamista on monenlaista eikä sille ole mitään rajaa. Rakastaa voi lukemattoman määrän ihmisiä, eikä kohteiden lukumäärä vähennä itsessä hehkuvaa potentiaalia rakkauteen.

Todellinen toisen ihmisen rakastaminen on syvää ja se karehtii syvällä kurkussa, läikehtii rinnassa.  Kannustaa ja iloitsee täydestä sydämestään toisen onnistumisia ja kannattelee kun maailma kaatuu päälle.

Mikään ei tunnu upeammalta kuin auttaa rakasta ihmistä silloin kun he sitä tarvitsevat. Se ei ole taakka tai joku ärsyttävä tehtävä vaan sanomaton itsestäänselvyys.

Todelliset ja aidot ystävät ovat henkilöitä, joiden pelkkä olemassaolo tuo rintakehään lämmön tunteen. Tunne kumpuaa siitä luottamuksesta, että tiedän heidän näkevän minut kokonaan ja silti ajattelevan minusta hellästi.

Vaikka joku kasvoi kanssasi ei tarkoita sitä, että hän haluaisi nähdä sinun kasvusi

Ystävyyssuhteen pituus tai alku lapsuudessa ei ole mikään lojaaliuden tae. He jotka ympäröivät sinut vain silloin kun olet aallonharjalla mutta katoavat kun putoat, eivät ole siellä oikeasti sinua varten.

Totuus satuttaa:  he eivät välitä sinusta.

Vaikka joku kasvoi kanssasi ei tarkoita sitä, että hän haluaisi nähdä sinun kasvusi.

Olen saanut todellisia ystäviä rinnalleni vasta aikuisuudessa. Nuoruuden ystäviä minulla ei ole kuin pari, enkä oikeastaan tiedä todellista syytä että miksi näin on. Ei kukaan lapsi tai nuori voi olla niin huono ja riittämätön, etteivätkö he voisi löytää yhteyttä toisiin. Kukaan ei voi olla läpikotaisin niin paska ihminen.

Me muutimme kun olin 13-vuotias ja uudestaan muutin omilleni kun olin 8-vuotias. Se oli ehkä huonoin mahdollinen hetki saapua teinien rinkeihin kun kaikki ystävyyssuhteet oli jo luotu ja sidottu.

Tiesin kuitenkin aina olevani vain ulkopuolinen vieras, se jolle ei koskaan keksitty hellyyttävän hauskaa lempinimeä

Monilla on lapsuudesta säilyneitä tiiviitä ystäväporukoita, minulle ajatus kestävästä isosta ystäväpiiristä on täysin absurdi. Olen toki istunut sohvan reunalla ja seurannut vatsa onnesta kuplien ystäväporukan painimatsia keskilattialla.

Tiesin kuitenkin aina olevani vain ulkopuolinen vieras, se jolle ei koskaan keksitty hellyyttävän hauskaa lempinimeä. Ei heitetty levotonta läppää. Olin se jonka kanssa ei ollut historiaa, ei monimutkaista ystävyyssuhdetta jota repiä ja vanuttaa kaikella rakkaudella.

Se joka heilutteli jalkojaan levottomana sängynlaidalla, nauroi äänekkäästi mutta jota ei kutsuttu kuin aina joskus silloin tällöin. Pidettiin joskus, toisinaan ei. Se on pahimmillaan repivää. Kun ystävyys ailahtelee silloin kun itse on rakkaudesta kipeä.

 

Sillä mikä tahansa suhde onkaan kyseessä, tunne ei ole aina molemminpuolista

Samalla tavoin kuin pelkkä sängynlaidallinen, olen monesti rakastunut toiseen ihmiseen ja janonnut yhteyttä, mutta oivaltanut jonkun ajan päästä että suhde tuntuukin ahdistavalta. Oloni on voinut olla riittämätön, olen alkanut kokea huonommuutta ja jotain selittämätöntä surua.

Jos ihmissuhde alkaa viedä enemmän energiaa kuin antaa, jokin on vinossa. Jos ystävyys alkaa tuntua raskaalta, se ei ole enää mikään rakkaussuhde. Olen monesti löytänyt itseni nolosta tilanteesta jossa karismaattinen ihminen on vedellytkin narussa ja antanut minun heittäytyä ihan itsekseni, olematta kuitenkaan oikeasti kiinnostunut. Olematta samalla tavalla rakastunut kuin minä olin.

Mutta sellaistahan se rakastaminen on, mokoma hölmö rakkaus.

Tällaisista suhteista pitää pyristellä kokonaan irti, vaikka vielä rakastaisi. Ja juuri siksi se on vaikeaa ja omassa rakastamisessaan haluaa roikkua, vaikka siihen ei vastaa kuin oma rakkaudennälkäinen kaiku ja vaikka se satuttaa eikä koskaan paranna.

Olo on lopulta aina hölmö, höynäytetty. Ja jokainen epäreilu suhde jättää jäljen.

Mutta sellaistahan se rakastaminen on, mokoma hölmö rakkaus.

Mutta kaunista on että rakastuminen ja rakkaus on silti aina mahdollista. Vaikka joku ei minusta tai sinusta välitä, on olemassa ihmisiä jotka välittävät. Joku, jossakin.

Rakastamista ja rakastumista ei saa koskaan lopettaa. Siinä voi satuttaa itsensä mutta voi saada niin paljon – saada koko maailman.

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä