Merkkikoodeja paperilla – kun maailma on liikaa

Teksti

Vaikka hän halusi olla kuin muut, ei hän ollut. 

Koulunpenkki oli niin kova, että se tuntui luissa asti. Pulpetin laita painoi, vaikka se ei edes ylettynyt vatsaan asti. Muut liikkuivat niin nopeasti, niiden suut kävivät, ne hyppivät, heittelivät, kiljahtelivat, nauroivat ja juoksentelivat. Äänet nousivat ja laskivat, puuroutuivat. Ja niin siveli pöydän pintaa, joka oli valkoinen ja mitäänsanomaton. Turvallinen. Keskittyi sen tasaisuuteen, yritti olla jossain muualla. Piirsi paperille ympyrää, ympyrää, ympyrää satatuhatta ympyrää. Viisi minuuttia oli mennyt. Kuusi. Seitsemän. Kahdeksan. Viidentoista minuutin kohdalla piirrustuslehtiö repesi käsiin. Päässä oli pelkkä ympyröistä rakennettu musta labyrintti, josta ei ollut ulospääsyä.

Vaikka hänen luultiin olevan aina iloinen, ei hän koskaan ollut. 

Kasvoille nouseva hymy ja hersyvä nauru olivat kuin kasvoihin liimattu naamio, jota ei saanutkaan enää irti. Mutta naamion takana raivosi ikuinen yksinäisyys. Huuto lapsuudesta, rauhaton aivomyrsky hylkäämisestä, sydämessä aina asuva suru. Ikuisuuteen rönsyileviä assosiaatioketjuja, jotka jatkuivat loputtomiin, eivätkä päätyneet mihinkään. Ihmiskasvojen epäröivät ilmeet painoivat rintakehää, ne salpasivat hengityksen. Ja niin paljon rakkautta että meinasi pakahtua. Mutta ei ketään joka sen ottaisi vastaan. Ei ketään joka kestäisi sen ylitsevuotavuutta, sen raakaa totuutta.

Vaikka hän rakasti kaikkia ja rakasti täysillä, hän saattoi täysin unohtaa heidät.

Huomio meni toisaalle ja niin lasten vienti kouluun unohtui. Illallinen unohtui. Tapaaminen unohtui. Kaupassakäynti unohtui. Pyörä jäi kaupan eteen. Auton ovet auki. Laukut kadulle. Kihlasormukset. Pikkujoulut. Lomalle lähteminen. Syntymäpäivät. Nukkuminen. Herääminen. Papereihin lyöty merkkikoodi F84.5.

Vaikka hän rakasti elämää, hän halusi kuolla.

Ei jaksanut enää elää. Ei nousta, ei hengittää, ei lopettaa hengittämistä. Ei olla olemassa. Vaikka makasi sängyssä peiton alla aamusta iltaan, keho oli raskas ja joka solua särki. Lapsi oli rakas ja tärkein, mutta oma keho oli liian väsynyt ja niin lapsi meni pois. Lapsi. Ikkunoiden takana lipui valo, pimeys, valo, pimeys. Lapsi. Seinien edessä ja takana asui merkityksettömyys. Oliko tuossa seinä vai molekyylejä? Ei muistanut alkua, ei lapsuutta, ei kouluaikaa, ei opiskelua, ei riitaa, ei sovintoa, ei nykyisyyttä. Muistaisipas edes onnen hetket, mutta ei muistanut mitä onni on?

Ehkä erityisherkät, sopeutumattomat ja mielenterveysongelmaiset ovat vain oire siitä, että maailma on liikaa?

Ehkä erityisherkät ja mielenterveysongelmaiset ovatkin oire siitä, että maailma on liikaa?

Yliherkkyys, ADHD, Asperger, dissosiaatiohäiriö, depressio, neuro, trauma- tai stressiperäiset häiriöt ovat monien arkea ja todellisuutta.

Sain merkkikoodin F44.82 papereihini kun nuorena aikuisena elämääni saapui dissosiaatiohäiriö. Häiriö ei ole minun syyni, vaan sen siemen istutettiin minuun jo lapsuudessa. On normaalia mielenterveyttä reagoida traumaattisiin tilanteisiin siten, että tunnesisällöt koteloituvat tai eriytyvät, noustakseen pintaan turvallisemmissa olosuhteissa.

Minä olen kuitenkin se joka kantaa vastuun loppuelämän kestävästä kivusta. Se asettaa eriarvoiseen asemaan, se koettaa nöyryyttää, se tahtoo polkea ja häpäistä.

Vaikka hänen luultiin olevan aina iloinen, ei hän koskaan ollut

Monille maailma on liian nopea, maailma on hektinen, maailma on vaativa, maailma ei jousta, maailma ei anna anteeksi, maailma ei ole heikkojen puolella, maailma ei herkisty, maailma ei anna aikaa, maailma ei anna tilaa, maailma ei ymmärrä.

Ja ne jotka eivät kestä saavat merkkikoodeja paperille.

Ei kestänyt. Katkeaa. Menee rikki, poikki. Huutaa tuskaansa.

Ehkä erityisherkät tai mielenterveyden kanssa kamppailevat eivät ole mikään ongelma, häiriö tai vajavaisuus – vaan oire siitä että maailma on liikaa?

Sillä vaikka saa ahdistuskohtauksen, masentuu, ahdistuu, traumatisoituu, kärsii paniikkihäiriöstä, alkoholisoituu, raitistuu, toimii neurologisesti eri tavoin, ei pääse kouluun, eroaa, syrjäytyy, ei kestä oravanpyörää tai ei vaan ole yleisellä mittarilla se tehokas yhteiskunnan jäsen, ei ole huono ihminen.

Vaikka yrittää, mutta ei pysty, epäonnistuu ja katkeaa ristiaallokoissa, on silti tärkeä.

Ja vaikka kun ihminen on rikki, on silti oikeus saada rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä