Vegaaniäidin päiväkirja: 13.4.2020 – Tanska avautuu, mutta uskallanko laittaa lapseni päiväkotiin huomenna?

Kun koronakaranteeni alkoi meidän perheessä 11.3. eli yli kuukausi sitten, vatsassa lenteli perhosia. Ei mitään kevyitä kesäperhosia, vaan ehkä enemmänkin semmoisia yökkösenkaltaisia hieman karvaisia, liian isoja lentääkseen tasaisesti ja kauniisti. Tilanne oli epätodellinen ja samalla otin koko homman todella lunkisti.

Minulla on tapana suhtautua kriisitilanteisiin aina aika kylmäpäisesti. Lienee dissosiaatiohäiriön yksiä etuja. Tunne eriytyy nykyhetkestä ja on helppo toimia rationaalisesti.

Lapset tulee olemaan suurimman osan aikaa ulkona, toisia ei saa koskea ja hygienia tullaan viemään täysin eri tasolle, kuin mihin ollaan totuttu.

Toki tämänkaltainen dissosiointi, eli hajauttaminen, on ihan normaalia. Tunne tavallaan hajautuu konkreettisesta tapahtumasta. Kaikki tekee sitä. Jotkut enemmän ja toiset vähemmän.

Me ollaan käyty metsässä miltei joka päivä, viisi viikkoa.

En ole koko tämän ajanjakson aikana ollut paniikissa tai huolestunut. Mutta turhautumista ja vittuuntumista on kyllä ollut aaltomaisen tasaisesti viikottain. Ensimmäinen itkukin tuli aika yllättäen pari viikkoa sitten, kun Tanskan valtio ilmoitti meille, että karanteeni jatkuu pääsiäiseen asti. Kun oli odottanut että karanteeni loppuisi ja arki löytäisi tutut uomansa, oli kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.

Olisi vielä pari viikkoa edessä lasten kanssa kotona ja töitä siinä ohessa. Kotikoulua, paineet aktivoinnista, ulkoilusta, omasta liikkumisesta, bloggaamisesta, unesta ja kaikesta mikä nyt liittyy ihmisen hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Kukaan ei oikein tiedä, tai tiennyt silloinkaan, voidaanko maa avata kuten suunnitellaan. Koronavirus on sen kaltainen asia, ettei kukaan vielä oikein tiedä miten se käyttäytyy. Miten se leviää ja miten kauan meidän kaikkien pitää pysyä eristyksissä muista ihmisistä. Miten mutaatiot elää ja voidaanko me ihmisetkään enää koskaan elää kuten ollaan totuttu.

Koronavirus on sen kaltainen asia, ettei kukaan vielä oikein tiedä miten se käyttäytyy.

Luin eilen päiväkodin ohjeita, mitä asioita pitäisi nyt sitten käydä läpi 6-vuotiaan Askin kanssa. Siellä kerrotaan, että lasten pitää oppia uudet tavat olla sosiaalisesti. Lapset tulee olemaan suurimman osan aikaa ulkona, toisia ei saa koskea ja hygienia tullaan viemään täysin eri tasolle, kuin mihin ollaan totuttu.

Mieleen nousee päiväkodin taaperot ja kaikki ne pienet, jotka eivät tajua säännöistä vielä tuon taivaallista. Sitä heidän luonnollista tarvettaan koskettaa, lääppiä kaikkea ja pistää tavaroita suuhun. Miten ihmeessä tämä tulee koskaan onnistumaan?

Askin päiväkodissa on käsihygienia aina ollut ihaltavan korkeatasoista. Sairaudet leviää harvoin. Kannattaako minun oikeasti riskeerata mitään laittamalla Ask päiväkotiin jo nyt? Toisaalta Ask selvästi voisi leikkiä jo muidenkin, ikäistensä kanssa. Kertaakaan viiden viikon aikana ei ole jätkä kyllä valittanut mistään. Pojat tykkää olla kotona, mikä on ihan mahtavaa.

Huomasin viime viikolla, että Askin huulet oli kuivat. Ja tajusin, etten ole muistuttanut, että sen pitää muistaa juoda vettä

Mutta jos vien lapset kerran päivässä ulos muutamaksi tunniksi? Istun sen muun ajan läppärillä sata tuntia, en kuule, en huomaa heidän tarpeitaan? Teen ruoat, jos muistan.

Huomasin viime viikolla, että Askin huulet oli kuivat. Ja tajusin, etten ole muistuttanut, että pitää muistattaa juoda vettä. Mun lapsi kuivuu, koska teen töitä ja en ehdi katsoa juoko se tarpeeksi.

Olin tänäkin aamuna läppärillä kuudelta aamulla. Jotta voisin olla tarpeeksi hereillä ja antaa aikaa lapsille, tehdä ne aamupalat, juomat, vitamiinit ja metsäretket mitä ne tarvitsee. Ja minäkin tarvitsen.

Meillä kukaan ei ole ollut sairas tai kuulu riskiryhmään. Mutta koska virus voi olla meissä oireettomanakin, miksi ottaa riski ja levittää sitä tietämättä?

Luulen, että laitan Askin päiväkotiin huomenna. Koska siellä Askista voidaan pitää parempaa huolta, koska minun pitää tehdä töitä. Mutta aika näyttää, jatkuuko se?

 

 

 

 

Kommentit

4 kommenttia
Terhi-Anneli

Hei,

joo näin varmasti on tiheämmin asutuilla alueilla. Ja tietysti etätyön tekeminen jatkuu täälläkin, kuten tähänkin asti.

Avatar

Tuo on kyllä hankalaa päiväkodeissa noudattaa rajoja. Pienet eivät ymmärrä lainkaan ja isommatkin tyypillisesti leikkivät lähekkäin ja ottavat fyysistä kosketusta kavereihin. Eivät oikeasti ymmärrä pysyä matkan päässä toisista. Miten aikuiset pystyvät ja ehtivät valvoa? Näin itsekin päiväkodin hoitajana on vastakkain tilanteen kanssa.

Terhi-Anneli

Hei,

no sanopas muuta. Monet ei vaan yksinkertaisesti laita lapsiaan vielä päiväkotiin. Toki se ei ole kaikille mahdollista. Oma päiväkotilainen on jo onneksi 6-vuotias, niin ymmärtää näitä uusia sääntöjä paremmin.

Avatar

Meidän lapsen päiväkodissa Kööpenhaminassa takaisin otetaan vain puolet lapsista. Eli kyse ei ole vanhempien valinnasta. Jos voit tehdä työtäsi etänä, et saa päiväkoti paikkaa takaisin. Olen kuulut että osassa Kööpenhaminan päiväkodeista 75 lapsesta 20 saa palata takaisin tilanpuutteen takia. Kaikkialla ulkoilu ei onnistu.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä